Vielä mahtuu mukaan
Edunvalvonta
Sitoutumaton vaikuttaja
Liiton rooli kohdallaan
Kannustusta työntekoon
Vielä mahtuu mukaan
Edunvalvonta, Taloustaito-lehti ja veroneuvonta ovat tärkeimmät syyt liittyä Veronmaksajain Keskusliiton jäseneksi.
”Nämä ovat myös kolme tärkeintä perustehtäväämme ja palveluamme. Olemme olemassa jäseniämme varten”, Teemu Lehtinen toteaa.
”Uskomme, että tiedon tason nostaminen edistää veronmaksajan oikeudenmukaista kohtelua. Tämä näkyy kaikissa palveluissamme.”
Jäseniä on jo 202 000. Vieläkö joukkoon mahtuu mukaan?
”Toki mahtuu, kasvunvaraa on yhä”, Teemu Lehtinen naurahtaa.
Veronmaksajain Keskusliiton jäsenmäärä on kasvanut voimakkaasti vuosikymmenien ajan. ”Kova kysyntä kertoo sekä palveluidemme että edunvalvonnan suuresta tarpeesta.”