Eri yritysmuotojen verotus 29.1.2024

Yritysmuodot

Liikkeen- tai ammatinharjoittaja

Yksityinen liikkeen- tai ammatinharjoittaja on henkilö, joka harjoittaa elinkeinotoimintaa välittömästi omissa nimissään ilman yhtiötä.

Liikkeen- tai ammatinharjoittajan elinkeinotoiminnasta syntyvä yritystulo jaetaan verotuksessa pääomatuloksi ja ansiotuloksi. Jako perustuu yleensä yrityksen nettovarallisuuteen, jolla yksinkertaistettuna tarkoitetaan yritystoiminnan varojen ja velkojen erotusta.

Liikkeen- tai ammatinharjoittaja ei voi nostaa palkkaa yrityksestään.

Avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö

Henkilöyhtiö eli avoin tai kommandiittiyhtiö on erillinen laskentayksikkö, mutta ei kuitenkaan erillinen verovelvollinen.

Henkilöyhtiön vuotuinen tulo verotetaan sen yhtiömiehillä heille kuuluvien tulo-osuuksien mukaisesti.

Yhtiömiehen tulo-osuus jaetaan elinkeinotulon ja maatalouden tulon osalta ansio- ja pääomatuloon. Jako perustuu lähtökohtaisesti yhtiömiehen osuuteen yhtiön nettovarallisuudesta.

Avoin yhtiö tai kommandiittiyhtiö ei maksa yleisradioveroa, mutta yhtiömiehet yleensä maksavat, samoin liikkeen- tai ammatinharjoittajat.

Osakeyhtiö

Osakeyhtiö on itsenäinen oikeushenkilö, joka on täysin erillinen omistajistaan. Tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että osakeyhtiö on itse verovelvollinen, eikä sen tuloksella ole suoraa vaikutusta omistajansa verotukseen.

Osakeyhtiön tuloveroprosentti on 20.

Osakeyhtiön, joka harjoittaa elinkeinotoimintaa tai maataloutta, on maksettava myös yleisradioveroa, jos sen verovuoden verotettava tulo on vähintään 50 000 euroa. Yleisradioveron määrä on 140 euroa lisättynä 0,35 prosentilla verotettavan tulon 50 000 euroa ylittävältä osalta. Veron enimmäismäärä on kuitenkin 3 000 euroa.

Mikä yhtiömuodoksi uudelle yritykselle?

Veronmaksajien johtava verojuristi Juha Koponen kertoo alla olevassa podcastissa, miten erilaisia yrityksiä ja yrittäjiä verotetaan. Juhaa haastattelee Taloustaito-lehden toimittaja Satu Alavalkama.

 

Lataa tästä Veronmaksajien pieni opasMikä yhtiömuodoksi yritykselle? 

 

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki