Suomen pohdittava asuntolainojen korkomenojen vähennysoikeudesta luopumista.
Kansainvälinen valuuttarahasto IMF on antanut Suomelle suosituksensa taloudenpidosta. Sen mukaan Suomi voisi miettiä asuntolainojen korkomenojen vähennysoikeudesta luopumista, Helsingin Sanomat kertoo.
IMF:n valtuuskunnan johtajan Lorenzo Figliuolin mukaan se yksinkertaistaisi verotusta ja hillitsisi osaltaan asuntojen hintojen nousua. Hän toteaa, ettei IMF halua määrätä suomalaisia, mutta kysymys pitäisi ottaa avoimeen keskusteluun.
Talouden elvyttäminen on Suomessa ollut Figliuolin mukaan sopivaa ja perusteltua, mutta nyt Suomen on rakennettava uskottava suunnitelma julkisen talouden tasapainottamiseksi. Keinoja voivat olla verohelpotuksista luopumisen lisäksi veronkorotukset, menojen leikkaaminen ja keskimääräisen eläkkeellesiirtymisiän nostaminen.
IMF:n mukaan julkisten menojen rakenteelliset leikkaukset olisi aloitettava vuonna 2011 summalla, joka vastaa 0,5-0,75 % Suomen bkt:stä. Siitä eteenpäin rakenteellisia leikkauksia tulisi tehdä vuosittain noin 0,5 % suhteessa bkt:hen. Näin julkista taloutta uhkaava kestävyysvaje saataisiin kurottua umpeen vuoteen 2020 mennessä.
Figliuoli toteaa menojen leikkaamisen olevan kestävämpi, väkevämpi, pitempivaikutteisempi ja menestyksekkäämpi tapa tasapainottaa julkista taloutta kuin veronkorotusten.
Sdp ei halua leikata asuntolainojen korkoetua, muutkin varovaisia
Sdp:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen mielestä asiaan asuntolainojen korkomenojen vähennysoikeuteen ei pidä kajota, sillä nuoret lapsiperheet tarvitsevat tukea.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli katsoo, ettei vähennysoikeuden poistamiselle ole ensiasunnon osalta edellytyksiä. Hänestä sellaisia toimia ei kaivata, jotka nostaisivat vuokratasoa haitallisesti. Kuitenkin kaikkia verovapaita asioita pitää pohtia, hän toteaa.
Vasemmistoliiton puheenjohtajan Paavo Arhinmäen mukaan verovähennysoikeuden poistamista tai rajaamista ei voi tehdä hetkessä. Muuten asian pohtiminen on vasemmistoliitossa vielä kesken. IMF:n mielestä asia voitaisiinkin toteuttaa asteittain.
Vihreät ei vielä ota asiaan kantaa, eikä kokoomuksen Jyrki Kataiselta saatu kommenttia.
(Esmerk/HS, 8.6.2010)