Veronmaksajain Keskusliitto ry  :  Kalevankatu 4, 00100 Helsinki  :  (09) 618 871  :  veronmaksajat@veronmaksajat.fi

www.veronmaksajat.fi

Hallituksen veropäätökset

Hallitus on sopinut useista veromuutoksista. Yhteisöverokantaa alennetaan 20 prosenttiin ja osinkoverojärjestelmä uudistetaan. Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nousee 2 400 euroon. Veropäätöksiä

Liity jäseneksi

 

 

PS-TILI

Lisäturvaa eläkevuosiin voi kartuttaa sijoittamalla ps-tilin (pitkäaikaissäästötili) kautta esimerkiksi talletuksiin, osakkeisiin tai rahasto-osuuksiin tai hankkimalla vapaaehtoisen eläkevakuutuksen.

Verottaja tukee eläkesäästäjää verovähennyksellä, joka alentaa maksettavia veroja enimmillään 1 600 euroa vuodessa. Maksimivähennyksen saa, jos on vuoden aikana säästänyt ps-tilille ja/tai vapaaehtoiseen eläkevakuutuksen yhteensä 5 000 euroa ja verotettavat pääomatulot ovat yli 50 000 euroa.

Verovähennyksen edellytyksenä on, että eläkesäästöjä ryhdytään nostamaan vasta, kun säästäjä on eläkeiässä. Vähimmäiseläkeikä riippuu siitä, onko ps-tili aloitettu ennen 1.1.2013 vai sen jälkeen.

Katso myös: Vapaaehtoinen eläkevakutuus

Säästäminen ps-tilille

Laki ps-tilistä tuli voimaan vuoden 2010 alussa. Ps-tiliä käytettäessä säästäjä tekee säästämissopimuksen esimerkiksi pankin, rahastoyhtiön tai sijoituspalveluyrityksen kanssa. Sopimuksessa määritellään muun muassa, kuinka maksuja maksetaan, mihin varoja sijoitetaan sekä minkälaisia riskejä sijoituksissa otetaan.

Sopimuksen teon jälkeen säästäjä maksaa maksut sopimuksessa määritellylle säästämistilille, ps-tilille, josta palveluntarjoaja siirtää ja sijoittaa varat sovitulla tavalla erilaisiin sijoituskohteisiin.

Myös säästämissopimuksen mukaan sijoitetuille varoille kertyvä tuotto maksetaan ps-tilille, josta palveluntarjoaja siirtää varat sovittujen periaatteiden mukaan eri sijoituskohteisiin. Tuottoa ei veroteta säästämisaikana. Näin on mahdollisuus saada ”korkoa korolle”.

Ps-sopimuksen varat ovat säästäjän omaisuutta, mutta niiden nostaminen on pääsäännön mukaan mahdollista vasta, kun säästäjä on eläkeiässä. Käyttöoikeus ps-sopimuksen varoihin on säästämisaikana yksin palveluntarjoajalla. Riski sijoitusten epäonnistumisesta on kuitenkin säästäjällä. Lisäksi pitkäaikaissäästämissopimuksen perusteella hallittujen varojen hoitokuluja tai tappioita ei voi vähentää säästäjän muun sijoitustoiminnan mahdollisista tuloista.

Maksujen vähentäminen verotuksessa

Eläkesäästäjä voi vähentää kaikista vuoden aikana tekemistään eläkesäästöistä (ps-tili ja vapaaehtoinen eläkevakuutus yhdessä) enintään 5 000 euroa. Maksut vähennetään pääomatuloista. 5 000 euron vähennys merkitsee yleensä 1 500 euroa vähemmän maksettavia veroja. Koska pääomaveroprosentti 50 000 euroa ylittävistä pääomatuloista on 32, voi verohyöty olla jopa 1 600 euroa vuodessa.

Jos henkilöllä ei ole pääomatuloja tai pääomatulot eivät riitä maksujen vähentämiseen, 30 prosenttia vähentämättä jääneestä määrästä voidaan vähentää erityisenä alijäämähyvityksenä ansiotulosta menevästä verosta. Alijäämähyvitys vähennetään automaattisesti puolison verotuksessa, ellei vakuutetulla itsellään ole riittävästi ansiotuloista määrättyjä veroja.

Maksettavan eläkkeen nostaminen ja verotus

Ps-tilille säästetyt varat verotetaan pääomatuloina, kun niitä aikanaan nostetaan tililtä omaan käyttöön.

Ps-sopimuksen varojen nostaminen on mahdollista vasta, kun säästäjä on eläkeiässä. Eläkeiän on oltava ennen 1.1.2013 solmitussa sopimuksessa vähintään yleinen vanhuuseläkkeeseen oikeuttava ikä, nykyisin 63 vuotta. Lisäksi edellytetään, että säästetyt varat nostetaan aikanaan 10 vuoden tai sitä pitemmän ajan kuluessa.

1.1.2013 jälkeen solmitun sopimuksen maksut ovat vähennyskelpoisia vain, jos säästöjen nostaminen voidaan aloittaa vasta säästäjän täytetttyä lykättyyn vanhuuseläkkeeseen oikeuttavan iän, joka on nyt 68 vuotta.

Vaikka säästäjä haluaisi nostaa varat ennen eläkeikäänsä, se ei ole mahdollista ilman korotettuja veroseuraamuksia kuin erityistapauksissa. Säästöt voidaan nostaa kriisitilanteessa, jollainen on vähintään vuoden kestänyt työttömyys tai säästäjän joutuminen pysyvästi työkyvyttömäksi tai osatyökyvyttömäksi. Säästöjen nostaminen on mahdollista myös puolison kuollessa sekä avioerotilanteessa.

Ps-tilin siirto

Ps-sopimuksen tehnyt voi ilman veroseuraamuksia siirtää säästönsä yhdeltä palveluntarjoajalta toiselle. Siirto on mahdollista irtisanomalla vanha sopimus ja tekemällä uusi säästösopimus toisen palvelutarjoajan kanssa. Tämän jälkeen irtisanottu palveluntarjoaja siirtää säästövarat uuden palvelutarjoajan hallintaan. Sitä, minkälaisia kuluja palveluntarjoajat näistä siirroista veloittavat, ei ole säädelty.

Verotus kuolemantapauksissa

Eläkesäästäjän kuollessa verottaja verottaa säästöt sekä tulona että perintönä.

Nostamattomat säästövarat verotetaan kuolinhetken mukaisen arvon mukaan kuolinpesän tai testamentinsaajaan pääomatulona. Pääomatulon veroprosentti on vuoden 2012 alusta lähtien 30 ja 50 000 euroa ylittävältä osalta 32. Loppuosa varoista verotetaan perintöverotuksessa perintönä. Perintövero on noin 10 - 19 prosenttia, jos perilliset ovat säästäjän lapsia.

Lisätietoa puhelinneuvonnasta:

Jos tarvitset lisätietoa pitkäaikaissäästämisen verotuksesta, Veronmaksajien jäsenille suunnattu veroneuvonta palvelee arkisin klo 9–14 numerossa 03010 5510 (pvm/mpm). Jos et vielä ole jäsen, tutustu jäsenyyteen ja liity

(Teksti on päivitetty 21.12.2012, kuvat: Istockphoto)

Sijoittajan verokirja

Sijoittajan verokirjaKäytännönläinen apuväline eri sijoitusmuotojen verotuksesta. Sijoittajan verokirja

 

 

Jäsenten veroneuvontapuhelin

Verojuristien maksuton puhelinneuvonta ma - pe klo 9 - 14 numerossa 030105510 (pvm/mpm).

Ilmoita yhteystiedot

Onko posti- tai sähköpostiosoitteesi muuttunut? Ilmoita uudet tiedot Veronmaksajiin lomakkeella

Ei-jäsenten neuvonta

Maksullinen verojuristipuhelin vastaa numerossa 0600 1 7100 (2 euroa/min + pvm/mpm).

Toimeksianto