Veronmaksajain Keskusliitto ry  :  Kalevankatu 4, 00100 Helsinki  :  (09) 618 871  :  veronmaksajat@veronmaksajat.fi

www.veronmaksajat.fi

Julkisten menojen kehitys

Julkisten menojen osuus bruttokansantuotteesta eli BKT:sta on Suomessa tällä hetkellä reilut puolet. Vielä 1970-luvun lopussa julkisten menojen BKT-osuus liikkui 40 prosentin tuntumassa, mutta sen jälkeen suhdeluku on kasvanut. Julkisten menojen BKT-osuus saavutti 65 prosentin huippunsa lamavuonna 1993. Tämän käännepisteen jälkeen suhdeluku laski vähitellen 50 prosentin tuntumaan. Vuoden 2008 lopussa alkanut talouslama käänsi julkisten menojen BKT-osuuden jälleen nousuun. 

Osittain julkisten menojen kasvua 1970- ja 1980-luvulla selittää julkisen sektorin tehtävien lisääminen. Myös taloudelliset suhdannevaihtelut vaikuttavat julkisen sektorin menoihin. Heikko taloustilanne kasvattaa julkisia menoja ja noususuhdanne vastaavasti pienentää menoja. Kuitenkaan yhtenäkään vuonna 1970-luvulta lähtien julkiset menot eivät ole nimellisesti tarkastellen supistuneet edellisestä vuodesta. 

Henkeä kohti suhteutettuna julkiset menot ovat kaksinkertaistuneet 1990-luvun alkuun verrattuna. Vuonna 1990 julkiset menot olivat jokaista suomalaista kohden noin 8600 euroa, kun taas vuonna 2010 ne olivat kasvaneet noin 18600 euroon. 

Julkisten menojen määrä yhteensä ylitti 103 miljardia euroa vuonna 2011. Kalenteripäiville jaksotettuna se tarkoittaa, että jokaisena päivänä vuonna 2011 julkisia menoja käytettiin noin 283 600 000 euroa.  

  Julkiset menot,
milj. euroa
Julkisten menojen
muutos-%
ed. vuodesta
Julkiset menot
henkeä kohden,
EUR
Julkisten menojen
osuus BKT:sta,
%
1990 43 047 14,2 %  8 612 48,2 %
1991 48 691 13,1 % 9 682 57,1 %
1992 51 826 6,4 % 10 252 62,4 %
1993 54 431 5,0 % 10 719 64,9 %
1994 56 232 3,3 % 11 029 63,6 %
1995 59 104 5,1 % 11 551 61,5 %
1996 59 646 0,9 % 11 622 60,2 %
1997 60 824 2,0 % 11 817 56,6 %
1998 61 826 1,6 % 11 983 53,0 %
1999 63 349 2,5 % 12 250 51,8 %
2000 64 004 1,0 % 12 353 48,4 %
2001 66 854 4,5 % 12 869 48,0 %
2002 70 444 5,4 % 13 531 49,0 %
2003

73 255

4,0 %

14 034

50,3 %

2004

76 498

4,4 %

14 608

50,2 %

2005

79 325

3,7 %

15 093

50,4 %

2006

81 619

2,9 %

15 467

49,2 %

2007

85 295

4,5 %

16 092

47,4 %

2008

91 593

7,4 %

17 231

49,3 %

2009

96 788

5,7 %

18 129

56,1 %

2010

99 835

3,1 %

18 614

55,5 %

2011

103 530

3,7 %

18 614

54,2 %

Lähde: Tilastokeskus

Päivitetty 7.3.2012

Veronmaksajien ekonomistit

Pääekonomisti:

Minna Punakallio
Puh. 09 6188 7326
etunimi.sukunimi@
veronmaksajat.fi
 

Ekonomisti:

Mikael Kirkko-Jaakkola
paikalla osa-aikaisesti
Puh. 050 536 4126
etunimi.sukunimi@
veronmaksajat.fi

Laskurit

Laskurit