Veronmaksajain Keskusliitto ry  :  Kalevankatu 4, 00100 Helsinki  :  (09) 618 871  :  veronmaksajat@veronmaksajat.fi

www.veronmaksajat.fi

Arvonlisäverotus ja arvonlisäverokannat eri maissa

Arvonlisävero on käytetyin yleinen kulutusvero maailmassa. Se on voimassa yli 140 maassa, joiden joukossa ovat lähes kaikki OECD-maat ja myös tärkeimmät OECD:n ulkopuoliset maat, kuten Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia. OECD-maista Yhdysvallat on ainoa maa, jossa ei ole käytössä arvonlisäveroa. Suomessa arvonlisäverotus tuli voimaan 1.6.1994. 

Voimakkaimmin arvonlisäverotusta harmonisoidaan EU:ssa, mutta myös OECD on työstänyt yhteisiä suuntaviivoja toimivalle arvonlisäverojärjestelmälle. EU-maiden kulutusverotus onkin viimeisten vuosikymmenten aikana lähentynyt toisiaan huomattavasti. Suurin osa lähentymisestä on saavutettu kuitenkin uusien maiden EU:hun liittymisen kautta. Uudistukset arvonlisäverojärjestelmässä ovat hitaita, minkä vuoksi järjestelmän yksinkertaistamiseen kohdistuu yhä uusia paineita.

Viime aikoina eri maiden arvonlisäverokannat ovat muuttuneet kansainvälisen talouskriisin vuoksi poikkeuksellisen paljon. Osa maista on paikannut julkisen talouden alijäämää korottamalla arvonlisäverotusta, kun taas osa maista on elvyttänyt talouttaan alentamalla väliaikaisesti arvonlisäverokantojaan. Suurimmat arvonlisäverokantojen korotukset ovat olleet toistaiseksi Romaniassa, Unkarissa ja Kreikassa.  

Suomen yleinen arvonlisäverokanta on kansainvälisessä vertailussa varsin korkea, vaikka ero muihin maihin on supistunut viime vuosina. Vuonna 2010 EU-maiden keskimääräinen yleinen arvonlisäverokanta on 20,4 prosenttia, kun se vuonna 2008 oli vielä 19,5 prosenttia. Samana vuonna se oli OECD-maissa vielä 16,9 prosenttia. Arvonlisävero tuotti vuonna 2010 Suomen valtiolle 15,3 mrd. euroa. 

Kuva arvonlisäverokannoista eräissä maissa (Pdf-kuva)

Maa
 

Yleinen
verokanta

Alennettu
verokanta

Erityinen
alennettu
verokanta

”Parking
rate”

Nollavero-
kanta
( on käytössä)

Alankomaat

19

6

-

-

x

Australia

10

 

 

 

x

Belgia

21

6 / 12

-

12

x

Britannia 20 5 - - x
Bulgaria

20

7

 

 

x

Espanja

18

8

4

-

x

Intia*

12,5

4 / 1

 

 

x

Irlanti**

21

13,5

4,8

13,5

x

Islanti

25,5

7

 

 

x

Italia***

21

10

4

 

x

Itävalta

20

10

-

12

x

Japani

5

 

 

 

x

Kanada****

5

 

 

 

x

Kiina*****

17

13

 

 

x

Kreikka

23

13

6,5

-

x

Kypros

15

5 / 8

-

-

x

Latvia

22

12

-

-

x

Liettua

21

5 / 9

-

-

x

Luxemburg

15

6 / 12

3

12

x

Malta

18

5

-

-

x

Norja

25

14 / 8

 

 

x

Portugali

23

6 / 13

-

12

x

Puola

23

8

5

-

x

Ranska

19,6

7,0

2,1

 

x

Romania

24

9 / 5

 

 

x

Ruotsi

25

6 / 12

-

-

x

Saksa

19

7

-

-

x

Slovakia

20

10

-

-

x

Slovenia

20

8,5

-

-

x

Suomi

23

9 / 13

-

-

x

Sveitsi

8

3,8 / 2,5

 

 

x

Tanska

25

-

-

-

x

Tsekki

20

10

-

-

x

Unkari******

25

5 / 18

-

-

x

Viro

20

9

-

-

x

 
* ALV:tä sovelletaan osavaltioiden sisäiseen myyntiin. Osavaltioiden välillä hyödykkeitä verotetaan liittovaltion myyntiverolla. Palveluiden myynnillä on oma välillinen 10,3 %:n vero (ennen 24.2.2009 veroaste oli12,36 %). Intiassa on käytössä myös korotettu 20 %:n alv-kanta mm. eräille polttoaineille ja alkoholille. Intia aikoo ottaa käyttöön myyntiveron (Goods and Services Tax) 1.4.2011.
** Irlanti nostaa yleisen arvonlisäverokannan 23 prosenttiin 1.1.2012. Irlanti otti käyttöön uuden 9 prosentin alennetun arvonlisäverokannan ajanjaksolle 1.7.2011-31.12.2013. Alennettua verokantaa sovelletaan muun muassa tiettyihin ravintola- ja hotellipalveluihin, kampaamoihin ja partureihin sekä eräisiin painotuotteisiin.
*** Italia nosti yleisen arvonlisäverokannan 21 prosenttiin 17.9.2011 lähtien. Uusi veronkorotus on tulossa 1.9.2012.
**** (Goods and Services Tax) Yleisen verokannan lisäksi lähes kaikki provinssit asettavat oman arvonlisäveron ja tietyillä maakunnilla on vielä sen päälle omia arvonlisäverojaan.
***** ALV:n ohella Kiinassa on kaksi muuta välillistä veroa: tietyille erityistuotteille, kuten tupakka ja eräät ylellisyystuotteet, asetettu kulutusvero ja lähinnä yrityspalvelujen myynnille suunnattu kulutusvero.
****** Unkarissa on esitetty, että yleinen alv-kanta nousee 27 prosenttiin 1.1.2012.
 
Lähde: European Commission, IBFD, KPMG's Corporate and Indirect Tax Rate Survey 2010.
 
 Lakisääteiset arvonlisäverokannat Suomessa vuonna 2012

23 %

Yleinen verokanta

13 %

Elintarvikkeet, ravintola- ja ateriapalvelut ja eläinten rehut
(ei eläimet, juomavesi, alkoholijuomat ja tupakka)

9 %

Henkilökuljetukset
Kirjat
Liikuntapalvelut
Lääkkeet
Majoituspalvelut
Pääsyliput kulttuuri-, sirkus- ja urheilutapahtumiin, elokuviin ja huvipuistoihin
Yleisradion televisiolupamaksu
Vähintään kuukaudeksi tilatut sanoma- ja aikakauslehdet sekä yleishyödyllisten yhteisöjen jäsenlehtien painosten myynnit

0 %

 

Vienti
Suomen ulkopuolelle suuntautuvat tavarakuljetukset
Osa rahoitus- ja vakuutuspalveluiden liitännäispalveluista kuten sijoitusneuvonta ja tallelokeroiden vuokra,
Vesi- ja ilma-alusten sekä niihin kohdistuvien töiden myynti

Vapautus

Sairaanhoito, lääkärinhoito, hammashoito
Sosiaalihuoltoon ja sosiaaliturvaan liittyvät palvelut
Koulu- ja yliopisto-opetus, ammattikoulutus
Rahoitus- ja vakuutuspalvelut (huom. poikkeus)
Arpajaiset ja rahapelit,
Esiintyvien taiteilijoiden palkkiot
Kiinteistöjen sekä rakennusmaan myynti
Julkiset hautauspalvelut

Päivitetty 28.12.2011

 

Veronmaksajien ekonomistit

Pääekonomisti

Minna Punakallio
Puh. 09 6188 7326
etunimi.sukunimi@
veronmaksajat.fi
 

Ekonomisti

Mikael Kirkko-Jaakkola
paikalla osa-aikaisesti
Puh. 050 536 4126
etunimi.sukunimi@
veronmaksajat.fi

Vero2012

Vero2012

Tule vuoden suurimpaan talous- ja verotapahtumaan. Vero2012

Laskurit

Laskurit