Veronmaksajain Keskusliitto ry  :  Kalevankatu 4, 00100 Helsinki  :  (09) 618 871  :  veronmaksajat@veronmaksajat.fi

www.veronmaksajat.fi

Tuloverotus

Tuloveroja kerätään Suomessa henkilöiden ja yritysten tuloista ja voitoista valtiolle, kunnille, seurakunnille ja Kansaneläkelaitokselle. Tuloverotuksessa luonnollisten henkilöiden, kuolinpesien ja yhtymien tulot jaetaan ansiotuloihin ja pääomatuloihin. Osa pääomatuloista voi olla saajalleen verovapaata tuloa. Yhteisöt maksavat veroa voitostaan suhteellisen yhteisöverokannan mukaan.

Tuloverot muodostavat eri veroista merkittävimmän erän. Näillä veroilla, poisluettuna veronluonteiset työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksut, kerätään noin 40 prosenttia julkisen sektorin verotuloista. Muita merkittäviä veromuotoja ovat kulutusverot sekä vakuutettujen ja työnantajien maksamat sosiaaliturvamaksut.

Oheisissa kuvioissa havainnollistetaan palkansaajan maksamien tuloverojen määrää ja rakennetta vuonna 2013 kolmella eri tulotasolla. Kuukausipalkat ovat 1 600 €, 3 000 € ja 6 000 €. Vuositulot lomarahoineen saadaan kertomalla kuukausipalkka 12,5:llä.

Laskelmien esimerkkipalkansaaja on alle 53-vuotias, jonka palkkatulosta tehdään vain viran puolesta myönnettävät vähennykset. Viran puolesta tehtäviä vähennyksiä ovat muun muassa tulonhankkimisvähennys, kunnallisverotuksen ansiotulovähennys, työtulovähennys ja perusvähennys. Valtion tuloverotuksen lisäksi muut veroperusteet ovat:

  • keskimääräinen kunnallisveroprosentti 19,38 %
  • keskimääräinen kirkollisveroprosentti 1,41 %
  • sairausvakuutusmaksu: sairaanhoitomaksu 1,30 % ja päivärahamaksu 0,74 %
  • työttömyysvakuutusmaksu 0,6 %
  • palkansaajan työeläkemaksu 5,15 % (alle 53-vuotias työntekijä)
  • Yle-vero, 0,68 % tulojen yhteismäärästä, ei alle 50 euroa, max. 140 euroa

 

Keskipalkkaisen tuloverot 2013

 

Alle keskipalkkaisen tuloverot 2013

 

Yli keskipalkkaisen tuloverot 2013

 

Päivitetty 27.12.2012