Veronmaksajain Keskusliitto ry  :  Kalevankatu 4, 00100 Helsinki  :  (09) 618 871  :  veronmaksajat@veronmaksajat.fi

www.veronmaksajat.fi

Tietoja yhteisöverotuksesta

Yhteisöt maksavat tuloveroa niiden veronalaisten tulojen ja vähennyskelpoisten menojen erotuksena laskettavasta voitosta 24,5 prosentin verokannan mukaan. Yhteisöjen tuloa ei jaetan ansio- ja pääomatuloihin, vaan ne ovat erillisiä verovelvollisia.

Yhteisöveroa maksavia yhteisöjä ovat osakeyhtiöiden lisäksi osuuskunnat sekä tietyin edellytyksin liikelaitokset, julkisyhteisöt, yhdistykset, laitokset, säätiöt ja asunto-osakeyhtiöt. Asunto-osakeyhtiöille ei yleensä muodostu verotettavaa tuloa.

Suomen yhteisöverokanta laski vuoden 2012 alussa 1,5 prosenttiyksiköllä 24,5 prosenttiin. Verokannan laskemisella pyritään turvaamaan yritysverotuksen kansainvälistä kilpailukykyä, sillä yritysverokantoja on kevennetty monissa maissa viime vuosina. Vielä 1990-luvun loppupuolella Suomen nimellinen yhteisöverokanta oli esimerkiksi EU-maiden keskiarvoa huomattavasti matalampi, mutta Suomi menetti tämän kilpailuetunsa vuonna 2008. Vuoden 2012 alussa voimaantullut kevennys parantaa tätä tilannetta hieman.

Yhteisöverokannat Suomessa ja keskimäärin EU:ssa sekä OECD:ssä (Pdf-kuva)

EU:n yhteisöverokannat vuonna 2011 (Pdf-kuva)

Yhteisöverotuotot suht. BKT:een Suomessa (Pdf-kuva)

  2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011
Alankomaat 34,5 34,5 34,5 31,5 29,6 25,5 25,5 25,5 25,5 25
Belgia 40,17 33,99 33,99 33,99 33,99 33,99 33,99 33,99 33,99 33,99
Bulgaria       15 15 10 10 10

10

10
Espanja 35 35 35 35 35 32,5 30 30 30 30
Irlanti 16 12,5 12,5 12,5 12,5 12,5 12,5 12,5 12,5 12,5
Britannia 30 30 30 30 30 30 28 28 28 26
Italia 40,25 38,25 37,25 37,25 37,25 37,25 31,4 31,4 31,4 31,4
Itävalta 34 34 34 25 25 25 25 25 25 25
Kreikka 35 35 35 32 29 25 25 25 24 20
Kypros 28 15 15 10 10 10 10 10 10 10
Latvia       15 15 15 15 15 15 15
Liettua       15 15 15 15 20 15 15
Luxemburg 30,38 30,38 30,38 30,38 29,63 29,63 29,63 28,59 28,59 28,80
Malta       35 35 35 35 35 35 35
Portugali 33 33 27,5 27,5 27,5 25 25 25 25 25
Puola

28

27

19

19

19

19

19

19 19 19
Ranska 34,33 34,33 34,33 33,83 33,33 33,33 33,33 33,33 33,33 33,33
Ruotsi 28 28 28 28 28 28 28 26,3 26,3 26,3
Romania 25 25 25 16 16 16 16 16 16 16
Saksa 38,36 39,58 38,29 38,31 38,34 38,36 29,51 29,44 29,41 29,37
Slovakian tasavalta

25

19

19

19

19

19

19

19

19 19
Slovenia 25 25 25 25 25 23 22

21

20 20
SUOMI 29 29 29 26 26 26 26 26 26 26
Tanska 30 30 30 28 28 28 25 25 25 25
Tsekin tasavalta

31

31

28

26

24

24

21

20 19 19
Unkari

18

18

16

16

16

16

16

16 19 19
Viro       24 23 22 21 21 21 21
EU-27, 
aritmeettinen keskiarvo
30,36 29,25 28,03 25,34 25,01 24,22 23,22 23,22 23,04 22,80

Lähde: KPMG

Päivitetty 9.1.2012 

Veronmaksajien ekonomistit

Pääekonomisti

Minna Punakallio
Puh. 09 6188 7326
etunimi.sukunimi@
veronmaksajat.fi
 

Ekonomisti

Mikael Kirkko-Jaakkola
paikalla osa-aikaisesti
Puh. 050 536 4126
etunimi.sukunimi@
veronmaksajat.fi

Vero2012

Vero2012

Tule vuoden suurimpaan talous- ja verotapahtumaan. Vero2012

Laskurit

Laskurit