Veronmaksajain Keskusliitto ry  :  Kalevankatu 4, 00100 Helsinki  :  (09) 618 871  :  veronmaksajat@veronmaksajat.fi

www.veronmaksajat.fi

Asunto-osakeyhtiön veroilmoitus

Asunto-osakeyhtiön ei aina tarvitse tehdä veroilmoitusta. Kaikkien asunto-osakeyhtiöiden piti kuitenkin palauttaa lomake 102 tammikuun loppuun mennessä.

Asunto-osakeyhtiön ei tarvitse tehdä veroilmoitusta vuonna 2011 päättyneeltä tilikaudelta, jos kaikki neljä seuraavaa edellytystä täyttyvät:

  1. Päättynyt tilikausi ei ole yhtiön ensimmäinen tilikausi.
     
  2. Asunto-osakeyhtiön rakennuksessa on yhtiöjärjestyksen mukaan vain asuinhuoneistoja ja muita asumiseen liittyviä tiloja tai jos asunto-osakeyhtiössä on myös muita tiloja, näihin tiloihin oikeuttavat osakkeet eivät ole asunto-osakeyhtiön hallinnassa. Jos asunto-osakeyhtiössä on esimerkiksi liikehuoneisto, veroilmoitusta ei tarvitse antaa, jos liikehuoneisto on osakkaan eikä asunto-osakeyhtiön itsensä hallinnassa. Tällöin liikehuoneistosta mahdollisesti saatavat vuokratulot ovat osakkaan eivätkä asunto-osakeyhtiön tuloa.
     
  3. Asunto-osakeyhtiö on verovuonna saanut vain vastiketuloja, rahastosuorituksia, käyttömaksuja, muita vähäisiä kiinteistöön liittyviä korvauksia tai vähäisiä korkotuloja taikka osinkotuloja.
     
  4. Asunto-osakeyhtiön verotettava tulo edellisten vuosien tappioiden vähentämisen jälkeen on alle 30 euroa.
     

Jos yksikin edellytyksistä jää täyttymättä, veroilmoitus on tehtävä.

Veroilmoitus on tehtävä esimerkiksi, jos asunto-osakeyhtiö on saanut vuokratuloja hallinnassaan olevasta liikehuoneistosta. Veroilmoitus on tehtävä myös, jos yhtiö on saanut myyntituloja esimerkiksi tontin osan myynnistä.

Käyttömaksujen vuoksi veroilmoitusta ei tarvitse antaa. Käyttömaksuja ovat esimerkiksi asukkailta perityt korvaukset yhtiön saunan, pesutuvan tai autopaikan käytöstä. Veroilmoitusta ei tarvitse antaa myöskään siitä syystä, että yhtiö on perinyt talonmieheltään vuokraa asunnosta.

Veroilmoitusta ei tarvitse tehdä pelkästään siksi, että asunto-osakeyhtiö on muodostanut asuintalovarauksen tai käyttänyt sitä.

Jos verotoimisto vaatii veroilmoituksen antamista, veroilmoitus on kuitenkin aina annettava.

Tappiot pienentävät verotettavaa tuloa

Asunto-osakeyhtiön on tehtävä veroilmoitus, jos yhtiön verotettava tulo edellisten vuosien tappioiden vähentämisen jälkeen on vähintään 30 euroa.

Verotettava tulo lasketaan lisäämällä tuloslaskelman osoittamaan tilikauden tulokseen tuloslaskelmassa vähennetyt tuloverot ja muut verotuksessa vähennyskelvottomat menot ja vähentämällä siitä verovapaat tulot.

Jos verovuoden tulos on positiivinen, tuloksesta vähennetään myös ne aikaisempien tilikausien tappiot, jotka ovat käytettävissä. Tappion saa vähentää tappion syntymistä seuraavan 10 verovuoden aikana sitä mukaa kuin tuloa syntyy. Tappion saa vähentää, vaikka Verohallinto ei ole vahvistanut tappiota siksi, ettei tappiovuodelta ole tarvinnut tehdä veroilmoitusta. Veroilmoitusta ei tarvitse tehdä tappion vahvistamista varten.

Jos tappion syntymisvuoden aikana tai sen jälkeen yli puolet asunto-osakeyhtiön osakkeista on vaihtanut omistajaa, tappiota ei saa kuitenkaan yleensä vähentää. Sitä, että osakkeet ovat siirtyneet uudelle omistajalle perintönä tai testamentilla, ei pidetä tappion vähentämisoikeuteen vaikuttavana omistajanvaihdoksena.

Veroilmoituksen jättöaika

Jos asunto-osakeyhtiön on annettava veroilmoitus, veroilmoitus on jätettävä neljän kuukauden kuluessa tilikauden päättymiskuukauden lopusta lukien. Jos tilikausi päättyi esimerkiksi 31.12.2011, veroilmoitus on jätettävä viimeistään 30.4.2012.

Vaikka asunto-osakeyhtiön ei tarvitsisi tehdä varsinaista veroilmoitusta, sen on kuitenkin joka vuosi tammikuun loppuun mennessä palautettava verotoimistoon lomake 102.

Lomake 102 tulee asunto-osakeyhtiölle esitäytettynä. Se on tarkastettava ja palautettava silloinkin, kun siihen ei tule muutoksia. Jos lomaketta ei palauteta tai se palautetaan puutteellisena, asunto-osakeyhtiölle voidaan määrätä 300 euron laiminlyöntimaksu.

Lomakkeella 102 ilmoitetaan verottajalle tietoja mm huoneistojen pinta-alasta, laadusta ja omistajasta. Lomakkeella 102 ilmoitetaan myös siitä, onko kiinteistön tai rakennuksen tiedoissa tapahtunut muutoksia. Jos vuoden 2011 aikana tapahtui muutoksia, ne selvitetään lomakkeella 3 tai 3A.

Jos asunto-osakeyhtiö antaa veroilmoituksen vuodelta 2011, lomake 3 tai 3A liitetään veroilmoitukseen. Jos asunto-osakeyhtiö ei anna veroilmoitusta tai jos yhtiön tilikausi ei ole kalenterivuosi ja kiinteistön tiedoissa tapahtui muutoksia tilikauden 2011 päättymispäivän ja vuoden 2011 lopun välisenä aikana, lomake 3 tai 3A piti kuitenkin palauttaa verottajalle samanaikaisesti lomakkeen 102 kanssa viimeistään 31.1.2012.

Kiinteistön muutostietoja voi ilmoittaa verottajalle myös kiinteistöverotuspäätöksen ilmoitusosalla.

Pääverolomake 4

Asunto-osakeyhtiön veroilmoitus annetaan lomakkeella 4 Veroilmoitus kiinteistöyhteisö.

Asunto-osakeyhtiön tuloslaskelma merkitään lomakkeen 4 kolmannella sivulla olevaan kirjanpitoasetuksen mukaiseen kiinteistön tuloslaskelmakaavaan.

Lomakkeen etusivulla on laskelma yhtiön verotettavasta tulosta. Siinä tuloslaskelman osoittamaan tilikauden kirjanpidolliseen tulokseen lisätään verotuksessa vähennyskelvottomat menot ja vähennetään verovapaat tulot.

Jos verovuoden tulos on positiivinen, tuloksesta vähennetään lisäksi mahdolliset aikaisempina tilikausina syntyneet, käytettävissä olevat tappiot.

Lomakkeen toiselta sivulta täytetään tarvittaessa kohta III Selvitys konserniavustuksista sekä kohta IV Erittely osinkotuloista ja muista voitonjaon luonteisista eristä. Asunto-osakeyhtiön ei tarvitse täyttää lomakkeen toisella sivulla olevaa kohtaa II Erittely vuokratuloista.

Asunto-osakeyhtiön saamat osingot voivat olla osittain tai kokonaan verovapaata tuloa. Verovapaa osa saaduista osingoista vähennetään tuloslaskelman osoittamasta kirjanpidollisesta tuloksesta lomakkeen etusivulla.

Jos asunto-osakeyhtiö on saanut osinkoja suomalaiselta julkisesti noteeratulta yhtiöltä, osingosta on verovapaata tuloa 25 prosenttia. Osinkojen erittelyyn (kohta IV) merkitään tällöin saadun osingon määrä jaettuna verovapaaseen osuuteen ja veronalaiseen osuuteen. Lisäksi merkitään rasti kohtaan ”Jakajayhtiö on listattu”.

Jos asunto-osakeyhtiölle osinkoa jakanut yhtiö on muu kuin julkisesti noteerattu yhtiö, osinko on asunto-osakeyhtiölle kokonaan verovapaata tuloa. Tällöin saatu osinko merkitään kokonaisuudessaan osinkojen erittelyyn sarakkeeseen ”Verovapaa osuus”.

Saatujen osinkojen verovapaat osat lasketaan yhteen ja merkitään osinkojen erittelyyn kohtaan 549 ja siirretään lomakkeen etusivulle kohtaan 6 Muut vähennykset yhteensä.

Asunto-osakeyhtiön saamat osingot ovat sen tilikauden tuloa, jonka aikana osinkoa jakavan yhtiön yhtiökokous on päättänyt osingonjaosta.

Tiedot osingonjaosta

Pääverolomakkeen neljännellä sivulla ilmoitetaan tietoja mm osingonjakoon liittyvistä asioista.

Jos asunto-osakeyhtiö on päättänyt jakaa tilikaudelta 2011 osinkoa, sen on täytettävä veroilmoituslomakkeen neljännellä sivulla oleva laskelma asunto-osakeyhtiön nettovarallisuuden määrästä. Verottaja laskee sen perusteella osakkeen matemaattisen arvon vuodelle 2012.

Jos asunto-osakeyhtiö ei jaa tilikaudelta osinkoa, sen ei tarvitse täyttää nettovarallisuutta koskevaa laskelmaa.

Jos tilikaudelta 2011 on päätetty jakaa osinkoa, veroilmoituslomakkeen neljännellä sivulla ilmoitetaan myös jaettavan osingon määrä, päivämäärä, jona osingonjaosta päätettiin, sekä päivämäärä, josta lähtien osinko on nostettavissa.

Jos osingonjaosta päätetään vasta veroilmoituksen jättämisen jälkeen, osingonjaosta on ilmoitettava verottajalle kuukauden sisällä osingonjakopäätöksen tekemisestä.

Maksetuista osingoista on lisäksi annettava Verohallinnolle vuosi-ilmoitus. Vuosi-ilmoitus on annettava osingon maksuvuotta seuraavan kalenterivuoden tammikuun loppuun mennessä, jos se annetaan paperilomakkeella. Jos vuosi-ilmoitus annetaan sähköisesti, ilmoitus on annettava viimeistään helmikuun 3. päivä.

Tiedot omistajanvaihdoksista

Pääverolomakkeen neljännelle sivulle merkitään myös, onko yhtiön osakkeista yli puolet vaihtanut omistajaa tappion tai hyvityksen syntymisvuonna tai sen jälkeen.

Omistajanvaihdoksina ei pidetä omistajanvaihdoksia, jotka johtuvat siitä, että osakkeet ovat siirtyneet uudelle omistajalle perintönä tai testamentilla. Jos yli puolet osakkeista on vaihtanut omistajaa muun syyn vuoksi, tappioita ei saa yleensä vähentää eivätkä mahdolliset yhtiöveron hyvitykset ole enää yhtiön käytettävissä.

Jos yli puolet osakkeista on vaihtanut omistajaa ja omistajanvaihdokset ovat tapahtuneet yhden verovuoden aikana, verovuosi, jona vaihdokset tapahtuivat, merkitään kohtaan 531. Jos omistajanvaihdokset ovat tapahtuneet vaiheittain usean vuoden aikana tai yhtiössä on tapahtunut välillisiä omistajanvaihdoksia, selvitys omistajanvaihdoksista annetaan erillisellä liitteellä.

Tiedot tilintarkastuksesta

Pääverolomakkeen neljännellä sivulla kohdassa IX ilmoitetaan, onko tilintarkastus tehty. Jos asunto-osakeyhtiössä ei tilintarkastuslain, asunto-osakeyhtiölain eikä yhtiöjärjestyksen mukaan tarvitse olla tilintarkastajaa eikä tilintarkastusta siksi ole tehty, tästä ilmoitetaan rastittamalla asianomainen kohta.

Jos tilintarkastus on tehty, ilmoitetaan lisäksi, sisältääkö tilintarkastuskertomus tilintarkastuslaissa tarkoitettuja kielteisiä lausuntoja, huomautuksia tai lisätietoja. Jos asunto-osakeyhtiön tilintarkastuskertomus ei sisällä tilintarkastuslaissa tarkoitettuja kielteisiä lausuntoja, huomautuksia tai lisätietoja, jäljennöstä tilintarkastuskertomuksesta ei tarvitse liittää veroilmoitukseen. Jos tilintarkastuskertomus sisältää esimerkiksi tilintarkastajan antamia lisätietoja, jäljennös tilintarkastuskertomuksesta on liitettävä veroilmoitukseen.

Jos tilintarkastusta ei ole tehty veroilmoituksen jättöajankohtaan mennessä, jäljennös tilintarkastuskertomuksesta on toimitettava verovirastoon kuukauden kuluessa tilintarkastuskertomuksen valmistumisesta.

Liitteeksi tase ja tarvittavat liitelomakkeet

Veroilmoitukseen liitetään aina jäljennös tilikauden taseesta.

Asunto-osakeyhtiön ei tarvitse liittää veroilmoitukseen jäljennöstä tilikauden tuloslaskelmasta, sillä tiedot tuloslaskelmasta ilmoitetaan pääverolomakkeella.

Jos veroilmoitusta ei ole annettu kaikilta edeltäviltä tilikausilta, vuodelta 2011 annettavaan veroilmoitukseen on liitettävä mukaan jäljennökset taseista ja tuloslaskelmista niiltä edeltäviltä tilikausilta, jotka ovat päättyneet edellisen veroilmoituksen antamisen jälkeen. Enimmäisaika, jolta jäljennökset tuloslaskelmasta ja taseesta on liitettävä veroilmoitukseen, on kuitenkin yleensä viisi verovuotta edeltänyttä tilikautta.

Jos vuoden 2011 tuloksesta vähennetään viittä vuotta vanhempia tappioita, jäljennökset tuloslaskelmasta ja taseesta voi olla tarpeen antaa vanhemmiltakin tilikausilta. Verohallinnon julkaiseman veroilmoituksen täyttöohjeen mukaan tappioiden vähentämisen vuoksi voi joutua antamaan tiedot kymmeneltä edelliseltä vuodelta.

Jos veroilmoitus sisältää tilinpäätöksiä aikaisemmilta tilikausilta, siitä ilmoitetaan pääverolomakkeen neljännellä sivulla rastittamalla kohta 187.

Veroilmoitukseen liitteeksi on täytettävä myös tarvittavat liitelomakkeet. Yleensä täytetään ainakin liitelomake 62. Sillä ilmoitetaan kuluvasta käyttöomaisuudesta tehdyt poistot sekä asuintalovarauksen määrä. Lomake on täytettävä, vaikka poistoja ja varauksia ei olisi verovuonna tehty.

Jos kiinteistön tai rakennuksen tiedoissa on tapahtunut muutoksia tilikauden aikana, veroilmoitukseen liitetään lomake 3 tai 3A.

Lomakkeella 8A ilmoitetaan yhtiön omistamat arvopaperit ja arvo-osuudet. Niistä yhteisöistä ja yhtymistä, joissa omistusosuus on vähintään 10 %, annetaan lisäksi selvitys lomakkeella 65. Lomakkeella 65 ilmoitetaan myös tilikaudella saadut ja annetut konserniavustukset.

Muita liitelomakkeita, jotka mainitaan Verohallinnon veroilmoituksen täyttöoppaan sivuilla 4-5, ei yleensä tarvita asunto-osakeyhtiön veroilmoituksen liitteeksi.

Veroilmoituksen allekirjoitus

Asunto-osakeyhtiön veroilmoituksen allekirjoittaa yleensä isännöitsijä. Allekirjoittajalla on oltava yhtiön nimenkirjoitusoikeus. Jos asunto-osakeyhtiöllä ei ole isännöitsijää, veroilmoituksen voi yleensä allekirjoittaa esimerkiksi hallituksen puheenjohtaja.

Marjo Salin, kirjanpidon asiantuntija
Veronmaksajat

Ilmoitus sähköisesti

Asunto-osakeyhtiön veroilmoituksen voi antaa myös sähköisesti verkkolomakkeella tai taloushallinto-ohjelman tuottamana tiedostona. Sähköinen ilmoittaminen edellyttää Katso-tunnisteen hankkimista etukäteen. Katso-tunnisteen voi hakea osoitteesta www.yritys.tunnistus.fi.

Vero2012

Vero2012

Tule vuoden suurimpaan talous- ja verotapahtumaan. Vero2012

Opas asunto-osakeyhtiöille

Asunto-osakeyhtiön kirjanpito- ja verokirjaAsunto-osakeyhtiön kirjanpito- ja verokirja on selkeä opas pienen asunto-osakeyhtiön taloudenhoidosta vastaavalle. Verkkokauppaan 

  

Jäsenten veroneuvontapuhelin

Verojuristien maksuton puhelinneuvonta
ma - pe klo 9 - 14 numerossa 030105510 (pvm/mpm).

Ilmoita yhteystiedot

Onko posti- tai sähköpostiosoitteesi muuttunut? Ilmoita uudet tiedot Veronmaksajiin lomakkeella

Ei-jäsenten neuvonta

Maksullinen verojuristipuhelin vastaa numerossa 0600 1 7100 (2 euroa/min + pvm/mpm).

Toimeksianto