Metsätalouden veroilmoitus
Metsätaloustiedot voi antaa kootusti yhdellä veroilmoituslomakkeella.
■ Kuka on vastuussa veroilmoituksen antamisesta?
Metsätalouden harjoittajalla on velvollisuus antaa veroilmoitus. Veroilmoitusta ei tarvitse antaa jokaisesta maatilasta erikseen, vaan tiedot voi antaa kootusti yhdellä lomakkeella.
Kahden tai useamman henkilön omistaessa metsäkiinteistön (eli kun kyseessä on verotusyhtymä) veroilmoituksen antamisesta vastaavat yhtymän osakkaat. Puolisoiden yhdessä omistamaa metsätilaa käsitellään kuten verotusyhtymää. Ainoastaan silloin puolisot antavat verotusyhtymäilmoituksen lisäksi erikseen omat ilmoituksensa, jos toinen puolisoista omistaa yhdessä omistetun metsätilan lisäksi täysin erillisen, itsenäisesti hallitun metsätilan.
Kuolinpesän nimissä harjoitetusta metsätaloudesta veroilmoituksen antamisesta ovat vastuussa kuolinpesän osakkaat. Kuolinpesän osakas ei ilmoita omalla veroilmoituksellaan osuuttaan kuolinpesään eikä metsätuloja.
■ Milloin veroilmoitus annetaan?
Lähtökohta on, että metsätalouden veroilmoitus vuodelta 2011 pitää antaa viimeistään maanantaina 29.2.2012. Riittää, että veroilmoitukset on jätetty postin kuljetettavaksi kyseisenä päivänä.
Tästä jättöajankohdasta on kuitenkin kaksi poikkeusta. Jos et ole alkutuottajana arvonlisäverovelvollinen, voit antaa metsätalouden veroilmoituksen vasta esitäytetyn veroilmoituksen palauttamisen yhteydessä. Palautuspäivä on merkitty verolomakkeelle: se on joko 8.5.2012 tai 15.5.2012. Toinen poikkeus jättöajasta on se, jos olet ammatin- tai liikkeenharjoittaja, jolloin voit jättää metsätalouden veroilmoituksen yhdessä muiden veroilmoitustesi kanssa maanantaina 2.4.2012.
Veroilmoituksen voi antaa myös sähköisesti – lisätietoja saat puhelimitse numerosta 020 697 040.
Puolisot jättävät veroilmoituksensa samaan aikaan sen mukaan, kumman puolisoista pitää jättää ilmoituksensa aikaisemmin. Verotusyhtymät jättävät veroilmoituksen 29.2.2012.
Vuosimenettelyyn kuuluvan arvonlisäverovelvollisen metsätalouden harjoittajan pitää antaa kausiveroilmoitus viimeistään maanantaina 29.2.2012, jona ajankohtana arvonlisävero tulee viimeistään myös maksaa.
■ Mitä lomakkeita pitää antaa?
Metsätalouden harjoittaja antaa metsätuloistaan 2C-lomakkeen. Jos metsänomistajalla ei ole ollut verovuonna lainkaan puun myyntituloja eikä metsätalouden harjoittamiseen liittyviä menoja tai muita verotukseen vaikuttavia tietoja, ei 2C-lomaketta kuitenkaan tarvitse palauttaa.
Verotusyhtymän tulee palauttaa metsäveroilmoituksen lisäksi lomake numero 36, jolla selvitetään osakkaita koskevat tiedot sekä osakkaiden osuudet yhtymästä.
Arvonlisäverovelvolliset metsätalouden harjoittajat antavat lisäksi kausiveroilmoituksen.
Katso myös:
Tulot
Menojen vähentäminen
Hankintatyön arvo
Juha-Pekka Huovinen
lakimies, Veronmaksajat