Tie- ja kalastuskuntien veroilmoitus
Tuloverolain mukaisten yhteisetuuksien, esimerkiksi tiekuntien ja kalastuskuntien, on annettava veroilmoitus lomakkeella 6, jos niillä on ollut veronalaista tuloa.
Tiekunnat ja kalastuskunnat ovat tuloverolain mukaan yhteisetuuksia, joita verotetaan erillisinä verovelvollisina. Yhteisetuutena pidetään myös yhteismetsää, jakokuntaa sekä muuta niihin verrattavaa yhteenliittymää.
Yhteisetuuden osakkaan saamaa osuutta yhteisetuuden tulosta ei pidetä hänen veronalaisena tulonaan. Yhteisetuuteen kuuluvan oikeuden tai osuuden luovutuksesta verotetaan osakasta eikä yhteisetuutta. Yhteisetuuksilla on kolme tulolähdettä, kuten muillakin verovelvollisilla yhteisöillä. Ne voivat saada elinkeinotuloa, maataloustuloa tai henkilökohtaista tuloa. Voitot ja tappiot vahvistetaan kullekin tulolähteelle erikseen.
Yhteisetuudet ilmoittavat veronalaiset tulonsa lomakkeella 6. Veroilmoitus on annettava vain siinä tapauksessa, että yhteisetuudella on ollut verovuoden aikana veronalaista tuloa. Yksinomaan varoista ja veloista ei tarvitse antaa veroilmoitusta ellei ole kysymys kiinteistöverotukseen vaikuttavista, verovuoden aikana muuttuneista tiedoista.
Veroilmoitus on näissä tapauksissa annettava 4 kuukauden kuluessa tilikauden päättymiskuukauden lopusta lukien. Veroilmoitus on mahdollista antaa myös sähköisesti. Yhteisetuudet maksavat verotettavista tuloistaan veroa 26 tuloveroprosentin mukaan.
Yksityisistä teistä annetun lain 99 §:n nojalla tiekunnalle kertyneitä tuloja ja varoja ei pidetä tiekunnan veronalaisina tuloina ja varoina, joten käytännössä tiekunnat eivät yleensä maksa tuloveroja lainkaan. Tiekunta on kuitenkin verovelvollinen kiinteistöstä saadusta tulosta kunnalle ja seurakunnalle 8,9804 tuloveroprosentin mukaan.
Mikä on tiekunta?
Tiekunta voidaan perustaa tietä koskevien asioiden hoitamista varten tietoimituksessa tai kunnan tielautakunnan toimituksessa. Tieosakas tai kunta voi tehdä aloitteen tiekunnan perustamiseksi. Tiekunta voidaan perustaa, jos sitä tieosakkaiden lukumäärän tai tienpidon asianmukaisen hoitamisen vuoksi tai muusta tällaisesta syystä on pidettävä tarpeellisena.
Tiekunnan tieosakkaita ovat pääasiassa tien varrella olevien kiinteistöjen omistajat.
Tieoikeuden voi saada johonkin tiettyyn tiehen, vaikka henkilö ei omistaisikaan kiinteistöä kyseisen tien varrella. Tällaisesta tapauksesta on kysymys esimerkiksi, jos henkilö harjoittaa luvallista liikennettä tai elinkeinoa ja tien käyttö on tähän tarkoitukseen tärkeää. Jos tieoikeus myönnetään, tulee sen hakijasta tieosakas.
Mikä on kalastuskunta?
Kalastuslaissa tarkoitettuna kalastuskuntana toimii yhteisaluelain mukainen osakaskunta.
Yhteisen alueen tai yhteisen erityisen etuuden osakkaita ovat osakaskiinteistöjen omistajat. Osakkaat muodostavat osakaskunnan. Osakaskunnan tehtävänä on huolehtia yhteisen alueen tai yhteisen erityisen etuuden hallinnosta ja aluetta tai etuutta koskevien muiden asioiden hoidosta.
Juha Salmikivi, lakimies
Veronmaksajat