Julkinen talous huomion kohteena
Sodan jälkeisiä vuosia leimasivat raskaat verot, ankara elintarvikesäännöstely ja inflaation synnyttämä hintojen nousu. Toiveikkuutta loi yleinen usko siihen, että olot helpottuisivat, kun sodan aiheuttamat menot vuosien mittaan vähenisivät.
Kun sitten 1950-luvun alkupuolella sotakorvausten ja muiden sodan aiheuttamien rasitusten väheneminen antoivat liikkumatilaa julkisessa taloudessa, tämä ei tahtonutkaan riittää menojen kovalle kasvuvauhdille. Seurauksena olivat jatkuvasti pitkin vuotta annetut lisäbudjetit, veronkorotukset, toistuvat taloudelliset vaikeudet ja poliittiset kriisit. Hallitukset vaihtuivat tiheään.
Konkreettisia supistamisehdotuksia
Veronmaksajain Keskusliitto pyrki alusta lähtien kiinnittämään huomiota julkisen talouden heikkouksiin ja verorahojen tuhlaukseen. Liitto laati vuosittain konkreettisia supistusehdotuksia valtion budjettiin. Ensimmäisessä supistusmuistiossa, joka koski vuoden 1948 budjettia, esitettiin 7,2 miljardin markan edestä menojen vähennyksiä.
Liitto arvosteli erityisesti asutustoiminnan paisuneita menoja, maatalouden tukipalkkioita, budjetin ulkopuolisia rahastoja sekä valtionyhtiöiden taloudenpitoa. Liitto esitti myös valtiontilintarkastuksen tehostamista.
|
|
Vuonna 1956 veronalennuksia vaativan kansalaisadressin allekirjoitti 86000 henkilöä. Liiton toimitusjohtaja Matti kaleva (vas.) ja järjestösihteeri Tauno Yliruusi tutkivat nimilistoja.
|
Voimakkaan inflaation myötä verotus kiristyi ilman eri päätöksiä.
Vuonna 1950 Veronmaksajat teki ensimmäisen kerran laskelmat inflaation aikaansaamasta tuloverorasituksen kohoamisesta ja vaati tällä perusteella inflaatiokorjauksia.
Tulo- ja varallisuusveron lisäksi liitto ehdotti kevennyksiä mm. omaisuudenluovutusveroon, liikevaihtoveroon ja kahviveroon. Verotuksen rakenteellisena kysymyksenä Veronmaksajat ajoi valtion ja kuntien verotuksen yhdistämistä.
Oikeusturvakysymyksistä liitto piti esillä verovalitusten käsittelyn jouduttamista ja kunnallisen harkintaverotuksen poistamista.