Jos toiminimellä ei ole vierasta henkilökuntaa, onko mahdollista laittaa 400 euron edestä virkistysmenoja/liikuntakuluja kirjanpitoon?
Verojuristi Linda Arveli vastaa:
(26.4.2012) Ei ole. Toiminimiyrittäjä ei voi olla itsensä työntekijä eikä maksaa itselleen palkkaa, joten hän ei voi myöskään saada verovapaita henkilökuntaetuja. Siten omaehtoisen liikunta- ja kulttuuritoiminnan kustannuksetkaan eivät ole hänen osaltaan vähennyskelpoisia kuluja.
Jos toiminimellä on palkattuja työntekijöitä, voi yrittäjä olla mukana heille järjestetyssä kollektiivisessa virkistys- tai harrastustoimintatilaisuuksissa yhdessä työntekijöiden kanssa, jolloin kulut ovat vähennyskelpoisia myös hänen itsensä osalta.