Ajoneuvovero Suomessa
Katso myös: Autoilun verot kiristyvät
Ajoneuvovero jakaantuu perusveroon ja käyttövoimaveroon (dieselvero).
Ajoneuvovero määräytyy päiväkohtaisesti, ja se maksuunpannaan 12 kuukaudelta etukäteen.
Henkilö- ja pakettiauton ajoneuvovero määräytyy hiilidioksidipäästöjen perusteella, mikäli auton päästötiedot ovat käytettävissä. Käytännössä tämä tarkoittaa niitä henkilöautoja, joiden kokonaismassa on enintään 2 500 kg ja jotka on otettu käyttöön 1.1.2001 tai sen jälkeen. Mikäli tietoja ei ole käytettävissä, ajoneuvovero määräytyy auton kokonaismassan perusteella.
Ajoneuvovero perustuu auton valmistajan ilmoittamiin hiilidioksidipäästöihin (grammaa kilometrillä), jotka vastaavat auton yhdistetyn kaupunki- ja maantieajon polttoaineen ominaiskulutusta (litraa sadalla kilometrillä).
Vuonna 2012 perusvero vaihtelee päästöstä riippuen 20 ja 600 euron välillä (CO2 66–400 g/km). Noin 80 prosentilla henkilöautoista veron määrä on 70–160 euroa.
Ajoneuvoveron määrää suurenee 1.1.2013 alkaen. Vero, joka kohdistuu 1.1.2013 edeltävään aikaan, määräytyy vuonna 2012 voimassa olevan verotaulukon mukaan. Vuonna 2012 lähetetään verolippuja, joiden osalta vero on laskettu osittain vuoden 2012 ja osittain vuoden 2013 verotaulukon perustella. Vuonna 2013 perusvero vaihtelee päästöstä riippuen 43 ja 606 euron välillä.
Esimerkkejä hiilidioksidipäästöihin pohjautuvasta perusverosta vuonna 2012
| Ajoneuvon hiilidioksidipäästöjen määrä g/km |
Veron määrä senttiä/päivä |
Veron määrä euroa/365 päivää |
| enintään 66 |
5,3 |
19,345 |
| 100 |
11,5 |
41,975 |
| 120 |
16,2 |
59,130 |
| 130 |
18,9 |
68,985 |
| 140 |
21,7 |
79,205 |
| 150 |
24,8 |
90,520 |
| 160 |
28,0 |
102,200 |
| 170 |
31,5 |
114,975 |
| 180 |
35,1 |
128,115 |
| 190 |
39,0 |
142,350 |
| 200 |
43,0 |
156,950 |
| 210 |
47,3 |
172,645 |
| 220 |
51,7 |
188,705 |
| 230 |
56,4 |
205,860 |
| 250 |
66,3 |
241,995 |
| 280 |
82,6 |
301,490 |
| 300 |
94,5 |
344,925 |
| 350 |
127,8 |
466,470 |
| 400 tai enemmän |
166,0 |
605,900 |
Perusvero kokonaismassan perusteella 2012
Niistä henkilöautoista, joista ei ole päästötietoa ajoneuvoliikennerekisterissä, vero perustuu auton kokonaismassaan. Tämä koskee käytännössä ennen vuotta 2001 käyttöönotettuja henkilöautoja.
Henkilöauton kokonaismassaan perustuva vero vaihtelee vuonna 2012 75,92 eurosta 485,45 euroon vuodessa. Noin 80 prosenttia henkilöautoista painaa 1 301–2 000 kg, ja veron määrä on 85–170 euroa.
Matkailuautoista suurin osa painaa kokonaismassaltaan 3400–3500 kg, jolloin veron määrä on 485,45 euroa.
Perusvero auton kokonaismassan perusteella 2012
| Ajoneuvon kokonaismassa kilogrammaa |
Veron määrä senttiä/päivä |
Veron määrä euroa/365 päivää |
| enintään 1 300 |
20,8 |
75,92 |
| 1 301–1 400 |
23,8 |
86,87 |
| 1 401–1 500 |
27,0 |
98,55 |
| 1 501–1 600 |
30,4 |
110,96 |
| 1 601–1 700 |
34,0 |
124,10 |
| 1 701–1 800 |
37,8 |
137,97 |
| 1 801–1 900 |
41,8 |
152,57 |
| 1 901–2 000 |
46,0 |
167,90 |
| 2 001–2 100 |
50,4 |
183,96 |
| 2 101–2 200 |
55,0 |
200,75 |
| 2 201–2 300 |
59,8 |
218,27 |
| 2 301–2 400 |
64,8 |
236,52 |
| 2 401–2 500 |
70,0 |
255,50 |
| 2 501–2 600 |
75,4 |
275,21 |
| 2 601–2 700 |
81,0 |
295,65 |
| 2 701–2 800 |
86,8 |
316,82 |
| 2 801–2 900 |
92,8 |
338,72 |
| 2 901–3 000 |
99,0 |
361,35 |
| 3 001–3 100 |
105,4 |
384,71 |
| 3 101–3 200 |
112,0 |
408,80 |
| 3 201–3 300 |
118,8 |
433,62 |
| 3 301–3 400 |
125,8 |
459,17 |
| 3 401 tai enemmän |
133,0 |
485,45 |
Ajoneuvon perusvero vuonna 2013
Alin veron määrä on 43 euroa vuodessa. Alinta veron määrää sovelletaan, kun ajoneuvon hiilidioksidipäästö on 0 grammaa kilometrillä. Ylin veron määrä on 606 euroa vuodessa, jota sovelletaan, kun ajoneuvon hiilidioksidipäästö on 400 grammaa kilometrillä tai enemmän.
Keskimääräisellä rekisterissä olevalla, 180 grammaa kilometrillä päästävällä autolla korotus on 50 euroa vuodessa verrattuna vuoteen 2012.
Myös kokonaismassan perusteella määräytyvään veroa on vuoteen 2012 verrattuna korotettu 50 eurolla kaikissa painoluokissa. Massaperusteisen taulukon rakenne on ennallaan. Alin veron määrä on 75 euroa ja ylin veron määrä on 535 euroa.
Esimerkkejä hiilidioksidipäästöihin pohjatuvasta perusverosta vuonna 2013
| Ajoneuvon hiilidioksidipäästön määrä g/km |
Veron määrä senttiä/päivä |
Veron määrä euroa/365 päivää |
| 0 |
11,8 |
43,070 |
| 100 |
23,3 |
85,045 |
| 110 |
25,5 |
93,075 |
| 120 |
27,9 |
101,835 |
| 130 |
30,6 |
111,690 |
| 140 |
33,6 |
122,640 |
| 150 |
36,9 |
134,685 |
| 160 |
40,5 |
147,825 |
| 170 |
44,5 |
162,425 |
| 180 |
48,8 |
178,120 |
| 190 |
53,5 |
195,275 |
| 200 |
58,6 |
213,890 |
| 210 |
63,9 |
233,235 |
| 220 |
69,6 |
254,040 |
| 230 |
75,5 |
275,575 |
| 240 |
81,6 |
297,840 |
| 250 |
88,0 |
321,200 |
| 280 |
107,3 |
391,645 |
| 300 |
119,9 |
437,635 |
| 350 |
147,1 |
536,915 |
| 400 tai enemmän |
166,1 |
606,265 |
Perusvero auton kokonaismassan perusteella 2013
| Ajoneuvon kokonaismassa kilogrammaa |
Veron määrä senttiä/päivä |
Veron määrä euroa/365 päivää |
| enintään 1 300 |
34,5 |
125,93 |
| 1 301—1 400 |
37,5 |
136,88 |
| 1 401—1 500 |
40,7 |
148,56 |
| 1 501—1 600 |
44,1 |
160,97 |
| 1 601—1 700 |
47,7 |
174,11 |
| 1 701—1 800 |
51,5 |
187,98 |
| 1 801—1 900 |
55,5 |
202,58 |
| 1 901—2 000 |
59,7 |
217,91 |
| 2 001—2 100 |
64,1 |
233,97 |
| 2 101—2 200 |
68,7 |
250,76 |
| 2 201—2 300 |
73,5 |
268,28 |
| 2 301—2 400 |
78,5 |
286,53 |
| 2 401—2 500 |
83,7 |
305,51 |
| 2 501—2 600 |
89,1 |
325,22 |
| 2 601—2 700 |
94,7 |
345,66 |
| 2 701—2 800 |
100,5 |
366,83 |
| 2 801—2 900 |
106,5 |
388,73 |
| 2 901—3 000 |
112,7 |
411,36 |
| 3 001—3 100 |
119,1 |
434,72 |
| 3 101—3 200 |
125,7 |
458,81 |
| 3 201—3 300 |
132,5 |
483,63 |
| 3 301—3 400 |
139,5 |
509,18 |
| 3 401 tai enemmän |
146,7 |
535,46 |
Pakettiauto
Myös pakettiautojen ajoneuvovero määräytyy päästöjen perusteella, mikäli pakettiauto on otettu ensimmäistä kertaa käyttöön 1.1.2008 tai sen jälkeen. Muissa tapauksissa vero määrätään ajoneuvon kokonaismassan perusteella saman verotaulukon mukaan kuin henkilöautoilla.
Kokonaismassalla tarkoitetaan auton omaa massaa lisättynä kantavuudella.
Kuka maksaa veron?
Verovelvollinen on aina auton haltijaksi merkitty henkilö. Omistaja ei ole tällöin verovelvollinen edes toissijaisesti. Mikäli autolla ei ole rekisteriin merkittyä haltijaa, omistaja on verovelvollinen.
Jos autolla on useampi kuin yksi omistaja tai haltija, nämä ovat yhteisvastuussa veron maksamisesta.
Verokausi on 12 kuukautta ja se alkaa omistaja- tai haltijatiedon rekisteröinnistä. Kun auto poistetaan liikennekäytöstä, rekisteristä tai auton omistajatieto muuttuu rekisterissä, päättyy verokausi ja mahdollisesti liikaa maksettu ajoneuvovero palautetaan.
Ajoneuvovero pannaan maksuun verovelvollisen pyynnöstä kahdessa tai neljässä erässä. Useammassa erässä maksettavasta verosta on maksettava kunkin maksun yhteydessä kolmen euron maksutapalisä.
Maksuunpantavan ajoneuvoveron vähimmäismäärä on 10 euroa. Veroa palautetaan, jos palautettava määrä on viisi euroa tai sen yli. Alle viiden euron palautus voidaan siirtää seuraavan maksuunpanon hyvitykseksi.
Käytetyn auton myyntipäivän verosta vastaa myyjä. Ostajan verovelvollisuus alkaa ostopäivää seuraavasta päivästä lukien.
Jos auto ensirekisteröidään suoraan ostajan nimiin tai uudelleen rekisteröidään, verovelvollisuus alkaa jo rekisteröintipäivänä. Käytetyn auton ostajan on hyvä tietää, että auton aikaisemman haltijan tai omistajan erääntynyt ajoneuvovero aiheuttaa käyttökiellon. Myöskään auton määräaikaiskatsastusta ei hyväksytä, mikäli ajoneuvovero on maksamatta.
Liikennekäytöstäpoisto
Ajoneuvon haltija tai omistaja voi tehdä ilmoituksen liikennekäytöstä poistamisesta rekisteröintitodistuksella. Ajoneuvoveron maksuvelvollisuus päättyy poistopäivänä. Erillistä seisontailmoitusta vakuutusyhtiölle ei tarvitse tehdä, vaan tieto poistosta välittyy vakuutusyhtiölle automaattisesti.
Esimerkiksi harraste- ja ammattiautoilijat sekä ns. kesäautojen omistajat voivat hyödyntää liikennekäytöstäpoiston mahdollisuutta.
Käytövoimavero 2012
Ajoneuvolle, jota käytetään muulla voimalla tai polttoaineella kuin moottoribensiinillä, määrätään käyttövoimaveroa. Käyttövoimaveron määrä ei perustu päästöihin. Henkilöautojen ja kuorma-autojen käyttövoimavero alenee vuoden 2012 alusta alkaen verrattuna vuoteen 2011.
Käyttövoimaveron määrä päivää kohden on jokaiselta kokonaismassan alkavalta sadalta kilolta:
|
ajoneuvo
|
senttiä |
| henkilöautosta ja monikäyttöautosta |
5,5
|
|
pakettiautosta, matkailuautosta tai huoltoautosta
|
0,9
|
|
kaksiakselisesta kuorma-autosta:
|
|
|
- 12 000 kg saakka
|
0,6 |
| - ja sen ylittävältä osin |
1,3 |
| kolmeakselisesta kuorma-autosta |
0,8 |
|
neliakselisesta kuorma-autosta
|
0,7 |
| viisi- ja useampiakselisesta kuorma-autosta |
0,6 |
|
puoliperävaunun vetoautosta, jossa on:
|
|
| - kaksi akselia |
2,2 |
| - kolme akselia |
1,3 |
| - neljä akselia |
1,2 |
|
- viisi tai useampi akseli
|
1,0 |
| varsinaisen perävaunun vetoautosta, jossa on: |
|
|
- kaksi akselia
|
2,1 |
| - kolme akselia |
1,4 |
| - neljä akselia |
1,3 |
| - viisi tai usempi akseli |
1,2 |
Ajoneuvoverosta vapaat
Ajoneuvoverosta vapaita ovat
- diplomaattiautot (C- ja CD-tunnus),
- EY-toimielimen omistamat ja hallitsemat autot,
- museoautot,
- pelastus- ja sairasautot,
- linja-autot,
- puolustusvoiman ajoneuvot,
- vientirekisterissä olevat autot,
- tilapäisesti Suomessa käytettävät autot,
- auto, jossa on koenumerokilvet,
- puu- ja turveperusteista polttoainetta käyttävät autot ja
- valtion käyttämät autot.
Lisätietoa puhelinneuvonnasta ja Verotietopankista
Jos tarvitset lisätietoa autojen verotuksesta, Veronmaksajien jäsenille suunnattu veroneuvonta palvelee arkisin klo 9–14 numerossa 03010 5510 (pvm/mpm). Jos et vielä ole jäsen, tutustu jäsenyyteen ja liity
Lisätietoa Veronmaksajien jäsenille myös Verotietopankissa Taloustaito-lehden autojen verotusta käsitteleviä artikkeleita
(Teksti päivitetty 22.12.2011, kuva Istockphoto)
|