PS-TILI
Lisäturvaa eläkevuosiin voi kartuttaa sijoittamalla ps-tilille (pitkäaikaissäästötili) esimerkiksi käteistä, osakkeita tai rahasto-osuuksia tai hankkimalla vapaaehtoisen eläkevakuutuksen.
Verottaja tukee eläkesäästäjää verovähennyksellä, joka alentaa maksettavia veroja enimmillään 1 400 euroa vuodessa. Maksimivähennyksen saa, jos on vuoden aikana säästänyt ps-tilille ja/tai vapaaehtoiseen eläkevakuutuksen yhteensä 5 000 euroa.
Verovähennyksen edellytyksenä on, että eläkesäästöjä ryhdytään nostamaan vasta, kun säästäjä on eläkeiässä, mikä tällä hetkellä tarkoittaa 63 vuoden ikää.
Katso myös: Vapaaehtoinen eläkevakutuus
Säästäminen ps-tilille
Laki ps-tilistä tuli voimaan vuoden 2010 alussa. Ps-tiliä käytettäessä säästäjä tekee säästämissopimuksen esimerkiksi pankin, rahastoyhtiön tai sijoituspalveluyrityksen kanssa. Sopimuksessa määritellään muun muassa, kuinka maksuja maksetaan, mihin varoja sijoitetaan sekä minkälaisia riskejä sijoituksissa otetaan.
Sopimuksen teon jälkeen säästäjä maksaa maksut sopimuksessa määritellylle säästämistilille, ps-tilille, josta palveluntarjoaja siirtää ja sijoittaa varat sovitulla tavalla erilaisiin sijoituskohteisiin.
Myös säästämissopimuksen mukaan sijoitetuille varoille kertyvä tuotto maksetaan ps-tilille, josta palveluntarjoaja siirtää varat sovittujen periaatteiden mukaan eri sijoituskohteisiin. Tuottoa ei veroteta säästämisaikana. Näin on mahdollisuus saada ”korkoa korolle”.
Ps-sopimuksen varat ovat säästäjän omaisuutta, mutta niiden nostaminen on pääsäännön mukaan mahdollista vasta, kun säästäjä on eläkeiässä. Käyttöoikeus ps-sopimuksen varoihin on säästämisaikana yksin palveluntarjoajalla. Riski sijoitusten epäonnistumisesta on kuitenkin säästäjällä. Lisäksi pitkäaikaissäästämissopimuksen perusteella hallittujen varojen hoitokuluja tai tappioita ei voi vähentää säästäjän muun sijoitustoiminnan mahdollisista tuloista.
Maksujen vähentäminen verotuksessa
Eläkesäästäjä voi vähentää kaikista vuoden aikana tekemistään eläkesäästöistä (ps-tili ja vapaaehtoinen eläkevakuutus yhdessä) enintään 5 000 euroa. Maksut vähennetään pääomatuloista. 5 000 euron vähennys merkitsee 1 400 euroa vähemmän maksettavia veroja.
Jos henkilöllä ei ole pääomatuloja tai pääomatulot eivät riitä maksujen vähentämiseen, 28 prosenttia vähentämättä jääneestä määrästä voidaan vähentää erityisenä alijäämähyvityksenä ansiotulosta menevästä verosta. Alijäämähyvitys vähennetään automaattisesti puolison verotuksessa, ellei vakuutetulla itsellään ole riittävästi ansiotuloista määrättyjä veroja.
Maksettavan eläkkeen nostaminen ja verotus
Nykysääntöjen mukaan ps-tilille säästetyt varat verotetaan pääomatuloina, kun niitä aikanaan nostetaan tililtä omaan käyttöön.
Ps-sopimuksen varojen nostaminen on mahdollista vasta, kun säästäjä on eläkeiässä, mikä tarkoittaa tällä hetkellä 63 vuoden ikää. Lisäksi edellytetään, että säästetyt varat nostetaan aikanaan 10 vuoden tai sitä pitemmän ajan kuluessa. Tämä merkitsee käytännössä, että säästettyä eläkettä yleensä nautittaisiin 63 - 73-vuotiaana. Jos eläkeikäraja tulevaisuudessa nousee esimerkiksi 65 vuoteen, varojen nosto-oikeuden aloittamisajankohta siirtyy samalla pari vuotta eteenpäin.
Eläkkeen kymmenen vuoden nostoaikaa on myös mahdollista lyhentää, jos ei ala nostaa eläkesäästöjä heti 63-vuotiaana, vaan lykkää nostamista myöhempään aikaan. Yhden vuoden lykkäys lyhentää nostoaikaa kahdella vuodella. Aikaa voi kuitenkin lyhentää enintään neljällä vuodella.
Vaikka säästäjä haluaisi nostaa varat ennen eläkeikäänsä, se ei ole mahdollista ilman korotettuja veroseuraamuksia kuin erityistapauksissa. Säästöt voidaan nostaa kriisitilanteessa, jollainen on vähintään vuoden kestänyt työttömyys tai säästäjän joutuminen pysyvästi työkyvyttömäksi tai osatyökyvyttömäksi. Säästöjen nostaminen on mahdollista myös puolison kuollessa sekä avioerotilanteessa.
Ps-tilin siirto
Ps-sopimuksen tehnyt voi ilman veroseuraamuksia siirtää säästönsä yhdeltä palveluntarjoajalta toiselle. Siirto on mahdollista irtisanomalla vanha sopimus ja tekemällä uusi säästösopimus toisen palvelutarjoajan kanssa. Tämän jälkeen irtisanottu palveluntarjoaja siirtää säästövarat uuden palvelutarjoajan hallintaan. Sitä, minkälaisia kuluja palveluntarjoajat näistä siirroista veloittavat, ei ole säädelty.
Verotus kuolemantapauksissa
Eläkesäästäjän kuollessa verottaja verottaa säästöt sekä tulona että perintönä.
Nostamattomat säästövarat verotetaan kuolinhetken mukaisen arvon mukaan kuolinpesän tai testamentinsaajaan pääomatulona. Pääomatulon veroprosentti on tällä hetkellä 28.
Loppuosa varoista verotetaan perintöverotuksessa perintönä. Perintövero on noin 10 - 13 prosenttia, jos perilliset ovat säästäjän lapsia.
(Teksti laadittu 22.1.2010, kuvat: Istockphoto)