Metsätalouden verotus ja hankintatyön arvo
Hankintatyöstä voi tulla verotettavaa tuloa.
Ellei kyse ole verovapaasta hankintatyöstä, hankintatyön arvo verotetaan metsänomistajan ansiotuloina.
Hankintatyöllä tarkoitetaan verotuksessa vain metsänomistajan tai hänen perheenjäsentensä tekemää puutavaran valmistus- ja kuljetustyötä. Hankintatyön arvoksi katsotaan määrä, joka vastaavasta työstä olisi maksettava palkatulle henkilölle. Verohallitus antaa tähän liittyen ohjeelliset yksikkötaksat eri puutavaralajien valmistamisesta ja kuljettamisesta.
Hankintatyöstä ei veroteta, jos valmistetun tai kuljetetun puun määrä jää alle 125 kuutioon verotuksellista maatilaa kohden. Verovapaa määrä lasketaan joka verovuodelle erikseen. Hankintatyön kohdistuminen oikealle verovuodelle ratkaistaan työn tekemisajan mukaan, ei siis puutavaran luovutushetken eikä kauppahinnan saantihetken mukaan.
Puun myyntitulon verotukseen hankintatyö vaikuttaa siten, että puun myynnistä saadusta kauppahinnasta vähennetään ensin mahdollinen arvonlisävero ja tämän jälkeen vähennetään hankintatyön kokonaisarvo. Jäljelle jäävä määrä on puun myyntitulona verotettavaa pääomatuloa.
Hankintatyön arvo ja maataloustraktorin ja sen lisälaitteiden menojen korjauserä
Hankintatyön arvoja ja ns. korjauseriä laskettaessa voidaan, jos verovelvollinen ei ole antanut tarkempaa selvitystä, käyttää alla olevia keskimääräisiä arvoja ja yksikkökustannuksia (e/m3).
| Puutavaralaji |
Työn arvo
Valmistus |
Työn arvo
Kuljetus |
Konekustannus
Kuljetus |
| Mäntytukki |
5,06 |
2,08 |
3,12 |
| Mäntykuitu |
11,71 |
2,15 |
3,23 |
| Kuusitukki |
6,53 |
2,10 |
3,16 |
| Kuusikuitu |
12,25 |
2,28 |
3,43 |
| Koivutukki |
4,82 |
2,39 |
3,58 |
| Koivukuitu |
10,82 |
2,51 |
3,77 |
Energiapuu
(kokopuu) |
7,23 |
3,92 |
5,88 |
| Halot ja klapit |
24,55 |
2,51 |
3,77 |
| Haketus |
4,09 |
|
|
| Hake |
|
2,51 |
3,77 |
Ellei puutavaralajista ole selvitystä, käytetään konekustannuksen kuljetuksen korjauseränä 3,77 e/m3.
Kun maataloustraktoria käytetään metsätalouden kalustoon kuulumattomien lisävarusteiden kanssa, voidaan korjauseränä käyttää 10,00 e/tunti.
Juha-Pekka Huovinen
lakimies, Veronmaksajat