
Työsopimus
Tämä artikkeli on julkaistu Taloustaito-lehdessä 12.5.2010.
Työsopimus on työntekijän ja työnantajan välinen sopimus työn tekemisestä. Miksi työsopimus kannattaa aina tehdä kirjallisesti, vaikka laki ei edellytä kirjallisen työsopimuksen tekemistä?
”Silloin sekä työantaja että työntekijä tietävät, mitä on sovittu. Suosittelen, että työsopimus tehdään kirjallisesti lyhyessäkin työsuhteessa”, sanoo järjestösihteeri Anita Spring Suomen Ammattijärjestöjen Keskusliitosta (SAK).
”Lue työsopimus huolellisesti läpi ennen kuin allekirjoitat sopimuksen. Jos työpaikalla on luottamusmies, näytä sopimus hänelle. Ellei luottamusmiestä ole, vie sopimus kotiin ja käy se läpi yhdessä vanhempien kanssa.
Jos työsopimusta ei ole tehty kirjallisesti, on työnantajan lain mukaan annettava työntekijälle kirjallinen selvitys työehdoista, mikäli työsuhde on yli kuukauden mittainen.
Monilla aloilla myös kesätyöntekijöille tarjotaan työsopimusta, jonka mukaan viikoittaiset työtunnit vaihtelevat nollasta johonkin määrättyyn tuntimäärään. Voi olla, että sateisella viikolla esimerkiksi jäätelömyyjällä ei ole töitä lainkaan eikä palkkaa makseta. Tällaisen työsopimuksen allekirjoittamista on syytä harkita tarkkaan.”
Miten sitova työsopimus on määräaikaisessa kesätyössä?
”Työsopimus sitoo sekä työnantajaa että työntekijää. Nuoren on hyvä muistaa, että määräaikaista työsuhdetta ei voi lopettaa halutessaan kesken kaiken, vaan asiasta on sovittava yhdessä työnantajan kanssa.
Sopimuksen noudattamatta jättäminen voi johtaa jopa vahingonkorvausvelvollisuuteen.”
Palkkapäivä on kesäduunarin juhlapäivä. Pitääkö palkasta saada kirjallinen palkkaerittely?
”Palkasta on saatava kirjallinen palkkaerittely tai muu vastaava dokumentti, josta selviää peruspalkka, maksetut korvaukset sekä palkasta perityt maksut. Pelkkä palkkasumman ilmoittaminen ei riitä.”
Palkkaerittely pitää lukea huolellisesti ja siitä on tarkistettava, että ilta-, viikonloppu-, ylityö- ja muut korvaukset on maksettu oikein.
Jos havaitset palkassa virheellisyyksiä, ota heti yhteyttä esimieheesi asian korjaamiseksi.”
Kesätyöntekijälle kertyy lomaa kaksi päivää kuukaudessa. Maksetaanko kesätyöntekijälle lomakorvausta?
”Lomakorvausta maksetaan, jos työssäolopäiviä on kuukaudessa vähintään 14. Jos työssäolopäiviä on vähemmän, lomakorvausta kertyy, kun työtunteja on kuukaudessa vähintään 35.
Lomakorvausta maksetaan kuudesta päivästä, jos määräaikainen kesätyöpesti on sovittu esimerkiksi 15.5.-15.8. väliseksi ajaksi.”
Kesäduuni loppuu aikanaan. Onko työantajan annettava työntekijälle työtodistus?
”Työntekijälle on annettava aina työtodistus. Työntekijällä on lakisääteinen oikeus saada työtodistus, kun työsuhde päättyy”
Työsopimus pähkinänkuoressa
Työsopimuksessa on sovittavaa ainakin seuraavista asioista:
* Osapuolet (työnantajan ja työntekijän nimi ja koti- tai liikepaikka)
* Mahdollinen koeaika ja sen pituus
* Onko kyseessä toistaiseksi voimassa oleva vai määräaikainen työsopimus vai muu, esimerkiksi harjoittelu
* Määräaikaisuuden peruste, jos kyseessä on määräaikainen työsopimus
* Työn aloittamisajankohta ja määräaikaisessa sopimuksessa työn kesto
* Työn suorittamispaikka
* Työtehtävän laatu
* Palkka ja luontoisedut sekä palkanmaksukausi
* Työaika
* Työsopimuksen osana noudatettava työehtosopimus
* Irtisanomisaika
Lähde: www.sak.fi
Kesäduunarin tärkeät osoitteet:
työsopimusmallit www.tyosuojelu.fi
eri alojen työehtosopimukset, palkat www.finlex.fi/fi/viranomaiset/tyoehto/
työsuojelu www.mol.fi -> Työsuhdeasiat -> Nuoret työntekijät,
työeläke www.tyoelake.fi,
kesäduunarin muistilista www.sak.fi -> Työssä -> Uusi työpaikka
Minna Petäinen