Tarkista esitäytetty veroilmoituksesi

Veroilmoitus on selvitys edellisenä vuonna saamistasi tuloista ja niistä maksamistasi veroista. Verottaja lähettää sinulle huhtikuussa esitäytetyn veroilmoituksen siitä vuodesta alkaen, kun täytät 16.

Veroilmoitus pitää tarkistaa ja virheet korjata.Verottaja on saanut lomakkeelle merkitsemänsä tiedot työnantajilta, Kelalta ja pankeilta. Työantajasi on esimerkiksi ilmoittanut palkkasi ja siitä pidättämänsä veron verottajalle.

Jos sinulla on ollut tuloja, mutta et saa esitäytettyä veroilmoitusta, ota yhteyttä verottajaan.

Korjaa ja täydennä

Veroilmoitukseen valmiiksi merkityt tiedot voivat olla virheellisiä tai tietoja voi puuttua kokonaan. Veroilmoitus kannattaakin tarkistaa huolellisesti. Katso, että henkilötietosi ja pankkitilin numero ovat oikein.

Tarkista esimerkiksi työantajan antamasta, edellisen vuoden viimeisestä palkkalaskelmasta, että palkkatiedot, ennakonpidätykset sekä eläke- ja työttömyysvakuutusmaksut on merkitty lomakkeelle oikein. Jos tiedoissa on virheitä, korjaa ne. Täydennä lisäksi puuttuvat tiedot. 

Jos esimerkiksi esitäytetty tieto saamiesi palkkojen määrästä on liian pieni, merkitse oikea palkkojen kokonaismäärä korjaukselle varattuun kohtaan. Lisää sen jälkeen puuttuvan palkan määrä ja palkanmaksajan nimi, osoite ja Y-tunnus tai henkilötunnus (tiedon saat työnantajalta). Lisää myös tiedot mahdollisista muista tuloistasi, kuten vuokra- ja osinkotuloista. Pankkitalletusten korkoja ei tarvitse merkitä veroilmoitukseen.

Voit korjata ja lisätä tiedot verkossa keväisin osoitteessa www.vero.fi/veroilmoitus. Jos jotakin tietoa ei voi antaa netissä, tee merkinnät paperilomakkeelle. Esitäytetylle veroilmoitukselle on merkitty tietokonemerkillä ne tiedot, jotka voi antaa verkossa.

Palauta korjattu tai täydennetty ilmoitus

Veroilmoituksen viimeinen palatuspäivä on merkitty lomakkeelle. Voit korjata ja lisätä tietoja netissä palautuspäivään saakka.

Jos olet tehnyt muutokset tai lisäykset paperilomakkeelle, palauta se verottajalle ilmoituksen mukana tulleessa kirjekuoressa. Muista allekirjoittaa paperilomake ennen palauttamista. Jos et tee veroilmoitukseen muutoksia, ilmoitusta ei tarvitse palauttaa paperilla eikä verkossa.

Jos et korjaa tai täydennä veroilmoitusta, ilmoituksen mukana oleva verotuspäätös kertoo lopullisen verojesi määrän. Jos täydennät tai korjaat ilmoitustasi, saat myöhemmin korjatun verotuspäätöksen.

Puuttuvien tietojen täydentäminen ja virheellisten korjaaminen on sinun vastuullasi. Jos verottaja havaitsee myöhemmin, ettet ole ilmoittanut veronalaisia tulojasi, voit joutua maksamaan veronkorotuksia lisäverojen lisäksi.

Veronpalautus ja jäännösverot

Verotoimisto laskee lopullisen verosi määrän esitäytetyllä veroilmoituksella olevien tietojen perusteella. Jos sinulta on peritty ennakkoon liikaa veroa, saat sen takaisin veronpalautuksena joulukuussa. Mahdollisia veronpalautuksia varten sinun kannattaa tarkistaa, että tilinumerosi on merkitty veroilmoitukseen oikein. Verottaja ei kuitenkaan maksa alle viiden euron palautuksia.

Jos taas veroa on peritty liian vähän, joudut maksamaan erotuksen jälkikäteen. Veroilmoitukseen on merkitty jäännösveron maksamisajankohta ja verottajan tilinumero. Sinun ei kuitenkaan tarvitse maksaa alle 10 euron suuruisia jäännösveroja.

(Teksti laadittu 1.4.2011, kuva: Tarmo Koivisto)  

Tulosta