Vuokratulot 25.5.2017

Voinko vähentää ikkunaremontin verotuksessa?

Omistan kerrostalo-osakkeen, jossa äitini asuu vuokralla maksaen vain hoitovastikkeen suuruista vuokraa, joten minulle ei jää siitä vastikkeen vähentämisen jälkeen tuloja.

Taloon tehtiin 2016 ikkunaremontti, jonka maksoin pois kerralla. Isännöitsijä kertoi, että suoritukset tuloutetaan taloyhtiön kirjanpidossa. Voinko vähentää maksamani remonttivastikkeen verotuksessa ja saada ikkunaremontin maksamisesta syntyvän tappion hyödynnettyä?

Verojuristi Hanna Silander vastaa:

Et voi vähentää remonttivastiketta verotuksessa. Huoneistoa voi vuokrata esimerkiksi vanhemmalle käypää vuokraa alempaan hintaan eikä tästä aiheudu asujalle lahjaverovelvollisuutta. 

Toimintaa ei kuitenkaan pidetä verotuksessa tulonhankkimistoimintana, josta seuraa se, että vuokraustoiminnan tappio ei ole vähennyskelpoinen. Mikäli siis vuokraat asuntoa alihintaan, et voi vähentää saamasi vuokran ylittäviä kuluja.

Vuokratulojen verotus

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Onko yksiön myyntivoitosta maksettava veroa?

Ostin sijoitusasunnon vuonna 2008. En ole itse asunut tässä yksiössä, mutta aikuinen tyttäreni asui siinä vuodesta 2013 vuoteen 2016. Hän maksoi asunnosta käypää vuokraa. Asunnon arvo on noussut ostohetkestä. Onko minun maksettava veroa myyntivoitosta, jos nyt myyn asunnon? Miten paljon veroa on...

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki