Perintöverotus 16.2.2017

Kuinka hoitokorvausta verotetaan?

Vainajan vielä eläessä on hänen hyväkseen tehdystä työstä sovittu korvaus, joka on jäänyt maksamatta ennen kuolemaa. Miten verottaja käsittelee tällä tavoin saatua hyvitystä verotuksessa?

Verojuristi Hanna Silander vastaa:

Jos hoitokorvauksen maksamisesta on nimenomaan sovittu vainajan ja häntä hoitaneen henkilön välillä eikä näyttökysymyksistä synny ongelmia, voi hoitokorvauksen vähentää vainajan velkana perintöverotuksessa. Saajalleen tulo on ansiotuloa (palkkaa), mikäli korvaus on sovittu maksettavaksi hänen tekemänsä työn perusteella. Tällaisesta perintöverotuksessa vähennyskelpoisesta ja saajalleen ansiotuloksi katsottavasta hoitokorvauksesta korvauksen saaja maksaa veroa progressiivisen tuloveroasteikon mukaan.

Vähennysvaatimuksen taustalla tulee olla vainajan ja häntä hoitaneen henkilön välillä nimenomaisesti sovittu korvaus tehdystä työstä, jotta se on vähennyskelpoinen perintöverotuksessa. 

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Miten hoitokorvausta verotetaan?

Vainajan vielä eläessä on hänen hyväkseen tehdystä työstä sovittu korvaus, joka on jäänyt maksamatta ennen kuolemaa. Miten verottaja käsittelee tällä tavoin saatua hyvitystä verotuksessa?

Lue lisää

Palkansaajan tulot

Työstä, tehtävästä tai palveluksesta maksettua vastiketta pidetään verotuksessa joko palkkana tai työkorvauksena. Palkansaajan verotuksessa palkka on aina veronalaista ansiotuloa.

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki