Perintöverotus 3.8.2017

Miten testamentin toissijaismääräys vaikuttaa perintöveroon?

Vanhemmillani oli keskinäinen omistusoikeustestamentti, joka hyväksyttiin täysin sellaisenaan isän kuollessa vuonna 2010. Vain äitini maksoi tuolloin perintöveroa. Nyt leskenä elänyt äitinikin kuoli.

Vanhempieni omaisuus oli yhteistä ja omaisuus oli käytännössä sama molempien kuollessa. Vanhemmilla oli myös avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Vanhempieni testamentissa luki lisäksi, että molempien kuoltua omaisuus jaetaan lain mukaan. Mitä tämä viimeksi mainittu lause vanhempieni keskinäisessä testamentissa tarkoittaa nyt lesken eli äitini jälkeen toimitettavan perintöverotuksen kannalta? Onko lauseella merkitystä? Olen ainut perillinen.

Verojuristi Tuomo Lindholm vastaa:

Koska vanhempiesi testamentissa on ollut toissijaismääräys, perintöverotus jakaantuu kohdallasi kahteen osaan molempien vanhempiesi kuoltua: ensin kuolleelta aviopuolisolta eli isältäsi saadusta omaisuudesta toimitettavaan perintöverotukseen ja viimeksi kuolleelta aviopuolisolta eli äidiltäsi saadusta omaisuudesta toimitettavaan perintöverotukseen.

Molemmissa perintöverotuksissa sinulle määrätään siis oma erillinen perintövero.

Lähtökohtaisesti perit siis puolet jäljellä olevasta omaisuudesta isältä ja puolet äidiltä.

Koska perintöverotus on progressiivista eli perintöosuutesi kasvaessa perintöverotuksesikin kiristyy, niin tämä kahden saannon verotustapa on sinulle edullisempi siihen verrattuna, että koko perintö katsottaisiin saaduksi yksin leskeltä eli kokonaan äidiltäsi.

Tuo yksi lause testamentissa vaikuttaa siis ratkaisevasti perintöverojesi määrään.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Maksanko veroa yhdestä vai kahdesta perinnöstä?

Perin rajoitetulla omistusoikeustestamentilla varakkaalta enoltani ja hänen viisi vuotta sitten kuolleelta puolisoltaan omaisuutta. Heillä ei ollut lapsia eikä avioehtoa. Omaisuuskin oli sama molempien kuollessa. Heidän keskinäisessä testamentissaan oli toissijaismääräys, jonka mukaan omaisuu...

Lue lisää

Pitääkö kuolinpesän maksaa perintöveroa?

Maksoin 11 vuotta sitten perintöveroa, kun isäni kuoli. Hänen kuolinpesäänsä kuuluivat minun lisäksi äitini ja sisareni. Leskiäitini kuoli vuosi sitten. Kuolinpesä on jakamaton. Maksaako kuolinpesä molempien vanhempien jälkeen perintöveroa?

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki