Perintöverotus 15.3.2018

Onko henkivakuutuskorvauksesta mahdollista luopua osittain?

Isoisäni kuoli tammikuun 2018 alussa. Olen saamassa isoisäni kuoleman perusteella henkivakuutuskorvausta kahdesta vakuutusyhtiöstä. Kyseessä olivat isoisän säästöhenkivakuutukset, joissa minut on nimetty edunsaajaksi. Toissijaisina saajina molemmissa vakuutuksissa on mainittu nimeltä minun kaksi lastani.

Voinko ottaa vastaan toisen henkivakuutuskorvauksen, jolloin toinen vakuutuskorvaus menisi tasan kahdelle lapselleni?

Sain tiedon henkivakuutuksista hiljattain vakuutusyhtiöiltä enkä ole vielä tehnyt asialle mitään.

Miten asiaan vaikuttaa se, että olen isoisän lähin perillinen ja aion ottaa erikseen vastaan varsinaisen perinnön?

Verojuristi Harri Rajala vastaa:

Voit ottaa toisen henkivakuutuskorvauksen ja perinnön vastaan kokonaan, ja maksat näistä molemmista perintöveron, jos verotettava osuutesi on vähintään 20 000 euroa.

Toinen henkivakuutuskorvaus menee lapsillesi puoliksi. He maksavat perintöveroa, jos kummankin osuus on 20 000 euroa tai enemmän.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Kuka saa vakuutuskorvauksen säästöhenkivakuutuksesta?

Isälläni on säästöhenkivakuutus, jossa edunsaajaksi on määrätty omaiset. Olen ainoaperillinen. Isäni on leski. Minulla on kaksi lasta. Kuka saa henkivakuutuskorvauksen ja miten se verotetaan, jos haluan luopua perinnöstä isäni kuoltua? Verojuristi Tero Hämeenaho vastaa: Koska edunsaajaksi on...

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki