Osakesäästötili 26.3.2020

Mitä tapahtuu, jos avaan useampia osakesäästötilejä?

Tämän vuoden alussa tuli mahdolliseksi avata osakesäästötili. Yhdelle osakesäästötilille ei voi laittaa kuitenkaan enempää rahaa kuin 50 000 euroa. Olen kolmen pankin asiakas ja ajattelin avata niihin kaikkiin oman osakesäästötilin. Näin saisin sijoitettua osakesäästötileille yhteensä 150 000 euroa. Eikö näin ole ihan järkevää menetellä?

Verojuristi Juha-Pekka Huovinen vastaa:

Näin ei pidä tehdä missään nimessä.

Osakesäästötilille voi tallettaa rahaa enintään 50 000 euroa. Lisäksi on todella tärkeää muistaa, että sijoittajalla saa olla kerrallaan vain yksi osakesäästötili.

Jos sijoittajalla on useampi osakesäästötili, Verohallinto määrää jokaisesta samaan aikaan voimassa olleesta osakesäästötilistä veronkorotuksen. Veronkorotus määrätään jokaiselta sellaiselta päivältä, jonka aikana sijoittajalla on ollut voimassa enemmän kuin yksi osakesäästötili.

Verokorotuksen suuruus on 10 euroa päivältä jokaista osakesäästötiliä kohden. Jos sinulla olisi siis yhden vuoden ajan kolme samanaikaisesti voimassaollutta osakesäästötiliä, Verohallinto määräisi sinulle yhteensä 10 950 euroa (3 x 10 x 365 = 10 950) veronkorotusta.

Palveluntarjoajaa on mahdollista myöhemmin vaihtaa, mutta vaihtaminen ja osakesäästötilin varojen siirto pitää tehdä erityisen huolellisesti ja oikein laissa mainituin tavoin, ettei järjestelystä aiheudu yllä mainittua veronkorotusseuraamusta taikka muita veroseuraamuksia.                    

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Osakesäästötili

Osakesäästötilin talletusraja nousi vuoden 2024 alusta 100 000 euroon. Vuodesta 2020 alkaen yksityishenkilö on voinut avata osakesäästötilin sellaisessa rahalaitoksessa, jonka palveluihin sellainen kuuluu. Osakesäästötilille sijoitetaan vain rahaa.

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki