Myyntivoitot ja -tappiot 3.11.2016

Minä vuonna tappio vähennetään konkurssitilanteessa?

Olen ollut piensijoittaja yrityksessä, joka asetettiin konkurssiin syksyllä 2015. Pesänhoitaja ilmoitti alkuvuodesta 2016, ettei osakkaille ei tule jako-osuutta. Konkurssin käsittely kestää vielä vuoden 2016 loppuun.

Lasketaanko luovutustappion verovähennysoikeus alkaneen konkurssiin asettamisvuodesta vai siitä, kun konkurssimenettely on saatu loppuun? Kirjaanko luovutustappion vuodelle 2015 vai 2016? Vuodelta 2015 minulla ei ole sellaisia luovutusvoittoja, joista voisin vähennystä tehdä.

Verojuristi Linda Arveli vastaa: 

Tilanteessasi luovutustappion oikea vähennysvuosi on 2016. Konkurssissa arvopaperin arvonmenetys on yleensä lopullinen vasta kun toimitsijamiehet antavat lopputilityksensä velkojainkokouksessa (KVL 111/1996).

Poikkeuksellisesti osakkeiden arvonmenetys on katsottu lopulliseksi, kun osakeyhtiö on asetettu konkurssiin ja jo siinä vaiheessa on ollut selvää, että konkurssipesästä ei jää jako-osuutta osakkeenomistajille (KHO:2011:55).

Näissä tilanteissa on esitettävä konkurssipesän selvitysmiehen antama todistus osoituksena siitä, että jako-osuutta ei muodostu.

Vuodesta 2016 alkaen luonnollisten henkilöiden ja kuolinpesien luovutustappiot voidaan vähentää myös muista pääomatuloista kuin luovutusvoitoista (tappiovuosi + 5 tulevaa vuotta), jos luovutusvoittoja ei ole ollenkaan tai ne eivät riitä luovutustappioiden vähentämiseen.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Milloin tappion pääsee vähentämään?

Kun osakeyhtiön osakkeet menettävät arvonsa yhtiön konkurssin vuoksi, arvonmenetys rinnastetaan osakkeenomistajan verotuksessa luovutustappioon. Tappion pääsee vähentämään vasta, kun menetys on lopullinen. Milloin näin on? Verotuksessa luovutustappioon rinnastetaan tuloverolain mukaan myös...

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki