Eri yritysmuotojen verotus 5.12.2019

Osakeyhtiö saa vakuutuskorvausta – minä vuonna korvaus verotetaan?

Kun tulolähdejako muuttuu vuoden 2020 alussa, osakeyhtiömme asunnosta saamat vuokratulot verotetaan elinkeinoverolain mukaan. Asunnosta saatavia vakuutuskorvauksia verotetaan osakeyhtiön tulona, vaikka ne eivät korvaa veronalaista tuloa eli ne eivät tule veronalaisen tulon sijaan.

Minkä vuoden tuloksi vakuutuskorvaukset luetaan osakeyhtiössä?

Verojuristi Harri Rajala vastaa:

Osakeyhtiötä verotetaan suoriteperusteen mukaan. Suoriteperuste tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, että vakuutustapahtuma eli vaurion syntyminen asuntoon määrää vakuutuskorvaussaamisen verovuoden. 

Verovuosi määräytyy osakeyhtiön tilikauden mukaan. Verotuskäytäntö on varsin tiukka. Tulouttamista ei osakeyhtiössä voi lykätä edes sillä perusteella, että korvausasian käsittely on tilikauden päättyessä kesken. 

Asunto kuuluu yhtiön elinkeinotoiminnan muuhun omaisuuteen. Muusta omaisuudesta saadusta vakuutuskorvauksesta ei voi myöskään tehdä elinkeinoverolain jälleenhankintavarausta. Näin ollen sekään ei auta tilanteessanne. 

Aiheesta löytyy toisaalta myös vanhoja oikeustapauksia, joiden perusteella vakuutuskorvauksen tuloutusta on lykätty. Jos oikeus korvaukseen on riitainen, se voi poikkeuksellisesti lykätä tuloutuksen, kunnes riita on ratkaistu (KHO 1972/1537 ja KHO 1976 II 507).

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Miten osakeyhtiön saama vuokratulo verotetaan?

Osakeyhtiö omistaa kaksi osakehuoneistoa, joita se vuokraa asunnoiksi pitkäaikaisilla vuokrasopimuksilla. Osakehuoneistot on hankittu yhtiön varsinaisesta liiketoiminnasta kertyneillä voittovaroilla. Voidaanko vuokraustoimintaa pitää verotuksessa osana yhtiön elinkeinotoimintaa?

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki