Ammatin- ja liikkeenharjoittajan veroilmoitus 2016

Vuoden 2016 liikkeen- ja ammatinharjoittajan veroilmoitus annetaan kyseisenä kalenterivuonna päättyneeltä tilikaudelta. Ammatinharjoittajan tilikausi on aina kalenterivuosi, jos kirjanpito on yhdenkertainen ja maksuperusteinen. Liikkeen- ja ammatinharjoittajan, joka pitää kahdenkertaista suoriteperusteista kirjanpitoa, tilikausi voi poiketa kalenterivuodesta.

Alkuvuonna 2017 yrittäjille saapuvassa 5-lomakkeessa ilmoitetaan vain elinkeinotoimintaan liittyvät tulot, menot, varat ja velat. Elinkeinonharjoittajat saavat esitäytetyn veroilmoituksen henkilökohtaisten tulojen ja vähennysten ilmoittamista varten joko maaliskuussa tai huhtikuussa. Jos liikkeen- tai ammatinharjoittajalla on lisäksi maatalouden tai metsätalouden tuloa, saa hän niiden ilmoittamista varten asianomaiset lomakkeet.

Liikkeen- ja ammatinharjoittajan on annettava veroilmoitus ja palautettava korjattu esitäytetty veroilmoitus verovuodelta 2016 viimeistään 3. huhtikuuta 2017, ellei 5-lomakkeelle ole merkitty muuta ajankohtaa, joka voi olla 9.5. tai 16.5.2017.
Esitäytetyn veroilmoituksen 2016 ohjeet

Esitäytettyä veroilmoituslomaketta ei tarvitse palauttaa, ellei siinä olevia tietoja täydennetä tai korjata. Jos yritystoimintaa vuonna 2016 harjoittanut henkilö ei ole saanut Verohallinnon lähettämiä ilmoituslomakkeita, on hänen hankittava oma-aloitteisesti tarvittavat lomakkeet ja tehtävä ilmoitus elinkeinotoiminnan tuloista 3.4.2017 mennessä. Ilmoitukset voi antaa myös sähköisesti.

Tarvittaessa liikkeen- ja ammatinharjoittaja antaa veroilmoituksen liitteenä lomakkeet 3A, 8B, 12A, 18B, 62, 70A ja 79. Uudella 3A-lomakkeella ilmoitetaan tarvittaessa korjaukset elinkeinotoiminnan käytössä olevien rakennusten kiinteistöverotusta varten. Kirjanpitolain mukaisia tilinpäätösasiakirjoja ei tarvitse liittää veroilmoitukseen, vaan ne annetaan tarvittaessa veroviranomaisen pyynnöstä.

Jos liikkeen- tai ammatinharjoittaja on maksanut elinkeinotoimintaansa liittyviä veroja ulkomaille, voidaan ulkomaille maksettuja veroja hyvittää Suomen verotuksessa. Ulkomaisen veron hyvittämistä vaaditaan lomakkeella 70A. Mukaan on liitettävä luotettava selvitys ulkomaisen veron määrästä, maksamisesta sekä maksamisen perusteista, esim. alkuperäinen lähdeverotodistus.

Elinkeinonharjoittajan puolison on annettava veroilmoitus samaan aikaan elinkeinonharjoittajan kanssa siitä riippumatta, osallistuuko hän yritystoimintaan. Jos ilmoituksen jättöaika on epäselvä, ratkaisee lomakkeelle valmiiksi merkitty päivä oikean palautuspäivän. Veroilmoitus katsotaan oikeaan aikaan annetuksi, jos se on annettu postin kuljetettavaksi viimeisen palautuspäivän aikana.

Verohallinto voi myöntää veroilmoituksen jättöaikaan pidennystä. Pidennystä tulee pyytää kirjallisesti ennen säännönmukaisen jättöajan päättymistä. Pyyntö on perusteltava. Verohallinto voi määrätä myöhästyneenä annetulle tai puutteelliselle veroilmoitukselle veronkorotuksen. Veronkorotuksen suuruuteen vaikuttaa muun muassa, miten paljon veroilmoitus on myöhässä tai kuinka paljon tuloja on jäänyt ilmoittamatta.

Alla on esitelty olennaisia 5-lomakkeen kohtia ja muita elinkeinoverotukseen liittyviä seikkoja, joissa on syytä olla tarkkana lomaketta täytettäessä ja joista on apua verosuunnittelussa. Veroilmoituksen täyttöä ei käsitellä kohta kohdalta. Osa kohdista voi vaikuttaa olennaisesti yritystulosta maksettavan tuloveron määrään.

Valitse pääomatulo tai ansiotulo oman tilanteesi mukaan

5-lomakkeen kohta XIII.

Elinkeinotoiminnan tulon pääomatulo-osuus on 20 prosenttia edellisen verovuoden nettovarallisuudesta, ellet vaadi pienempää pääomatulo-osuutta. Pääomatulon verotus on kiristynyt vuodelle 2016. Pääomatulo-osuudesta maksetaan 30 prosentin suuruinen pääomatulovero. Siltä osin kuin yhteenlasketut pääomatulot ylittävät 30 000 euroa veroprosentti on 34. Vuonna 2015 pääomatulon veroprosentti oli 30 000 euroa ylittävältä osalta 33. Ansiotulo-osuudesta maksetaan veroa progressiivisen veroasteikon mukaan, joten ansiotulojen veroprosentti saattaa nousta pääomatuloprosenttia korkeammaksi tai jäädä pienemmäksi.

Ammatin- ja liikkeenharjoittaja voi vaatia veroilmoituksella vuoden 2016 yritystulon pääomatulo-osuudeksi 10 prosenttia edellisen verovuoden nettovarallisuudesta 20 prosentin sijasta. On mahdollista myös vaatia yritystulo kokonaan ansiotuloksi. Vaatimus pitää esittää ennen verotuksen valmistumista. Jos pääomatulo-osuudeksi vaaditaan 10 prosenttia, loppuosa elinkeinotoiminnan tuloksesta on ansiotuloa. Mikäli vaatimusta ei esitetä, lasketaan elinkeinotoiminnan pääomatuloksi 20 prosenttia edellisen verovuoden nettovarallisuudesta ja loppuosa on ansiotuloa.

Liikkeen- ja ammatinharjoittajan kannattaa laskutoimituksella selvittää itselleen edullisempi vaihtoehto. Edullisuusvertailussa pitää siis huomioida liikkeen- ja ammatinharjoittajan mahdolliset muut ansiotulot. Jos ansiotuloja on vähennysten jälkeen paljon ja niiden veroprosentti olisi korkeampi kuin pääomatulojen, on järkevää ottaa mahdollisimman suuri osuus elinkeinotulosta pääomatulona. Huomioitavaa on myös se, että vuodesta 2016 alkaen tuloverolain mukaan verotettavista luovutuksista syntyvät luovutustappiot vähennetään luovutusvoittojen puuttuessa muista pääomatuloista, kuten elinkeinotoiminnan pääomatulo-osuudesta. Huonona vuotena kun ansiotuloja on vähän, kannattaa vaatia koko yritystulo ansiotulona. Mikäli yrittäjäpuolisot harjoittavat yhdessä elinkeinotoimintaa, vaatimuksen on oltava puolisoiden yhteinen.

Koska 20/10 prosentin pääomatulo-osuus on vuotuista tuottoa, pääomatulo-osuuteen vaikuttaa sen tilikauden pituus, jonka elinkeinotoiminnan tulosta ollaan laskemassa. Tilikauden pituus voi olla pidempi tai lyhyempi kuin 12 kuukautta, kun elinkeinotoiminta aloitetaan, lopetetaan tai kun tilikauden päättymisajankohtaa muutetaan.

Esimerkki: 
Liikkeenharjoittajan vuonna 2016 päättyvän tilikauden pituus on kymmenen kuukautta. Pääomatulo-osuus on tällöin
10/12 * 20 % = 16,67 % tai
10/12 * 10 % = 8,33 %

Jos vuonna 2016 päättyvä tilikausi on 18 kuukautta, pääomatulo-osuus on
18/12 * 20 % = 30 % tai
18/12 * 10 % = 15 %

Mikäli puolisot harjoittavat yritystoimintaa yhdessä, pääomatulo-osuus jaetaan puolisoille sen mukaan, kuinka puolisot omistavat elinkeinotoiminnan varat. Ansiotulo-osuus jaetaan puolisoille heidän työpanostensa arvojen suhteessa. Ellei muuta selvitetä, jaetaan ansiotulo-osuus puolisoille tasan. Veroilmoitukseen merkitään ne osuudet, missä suhteessa ansiotulo-osuus halutaan jaettavaksi puolisoiden kesken, esimerkiksi 90 % - 10 %.

Esimerkki:
Puolisoiden jaettava yritystulo on 60 000 euroa, josta ansiotuloa on 40 000 euroa ja pääomatuloa 20 000 euroa. Vaimo omistaa yrityksen varoista 87,5 % ja mies 12,5 %. Työpanos vaimolla on 90 % ja miehellä 10 %. Vaimon pääomatulo-osuus (87,5 %) on 17 500 euroa ja miehen (12,5 %) 2 500 euroa. Ansiotulo-osuus vaimolla (40 000 * 90 %) 36 000 euroa ja miehellä 4 000 euroa.

Yritystulosta verotetaan aina pääomatulona määrä, joka vastaa elinkeinotoiminnan käyttöomaisuuteen kuuluvien kiinteistöjen ja arvopapereiden luovutusvoittoja, riippumatta siitä, kuinka paljon nettovarallisuutta on ja vaatiiko liikkeen- tai ammatinharjoittaja pääomatulo-osuuden laskemista 10 prosentin vuotuisen tuoton mukaan tai yritystulon verottamista kokonaan ansiotulona.

Jos verovuonna on syntynyt käyttöomaisuuskiinteistöjen ja arvopapereiden luovutusvoittoja, pääomatulo-osuus yritystulosta voi siten ylittää laskennallisen 20 tai 10 prosentin vuotuisen tuoton nettovarallisuudelle.

Elinkeinotoiminnan tappion vähentäminen henkilökohtaisista pääomatuloista

5-lomakkeen kohta II.

Jos olet saanut vuonna 2016 henkilökohtaista pääomatuloa esim. myydessäsi kesämökin tai sait sijoitusasunnosta vuokratuloja ja elinkeinotoiminta oli tappiolla, voi olla järkevää käyttää tappio hyväksi pääomatuloja vastaan. Elinkeinotoiminnan tappion hyödyntämistä on osattava itse vaatia. Verohallinto vahvistaa elinkeinotoiminnan tappion tulevia vuosia varten, jos et muuta vaadi. Liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vaatia 5-lomakkeella elinkeinotoiminnan tappion vähentämistä pääomatuloista. Vaatimus on tehtävä ennen verotuksen valmistumista. Mikäli vaatimusta ei ole tehty tähän mennessä, tappiota ei voi enää myöhemmin vaatia pääomatuloista vähennettäväksi. Elinkeinotoiminnan tappio on kuitenkin tällöin vähennettävissä seuraavan 10 vuoden aikana elinkeinotoiminnan tulosta.

Toisaalta jos tiedossa on, että seuraavana voitollisena verovuonna elinkeinotoiminta tulee olemaan vahvasti voitollista ja siitä seuraa paljon ansiotuloa, joka verotetaan korkeammalla veroprosentilla kuin pääomatulo, voi olla järkevää antaa tappion pysyä elinkeinotoiminnan puolella. Myös aikaisemmilta vuosilta olevat hyödyntämättömät tappiot täytyy ottaa huomioon, kun päättää vaatiiko elinkeinotoiminnan tappiota vähennettäväksi pääomatuloista vai ei.

Pääomatuloista vähennettäväksi vaadittu elinkeinotoiminnan tappio vähennetään alijäämähyvityksenä ansiotulojen veroista, jos pääomatuloja on vähemmän kuin tappiota. Alijäämähyvitys on 30 prosenttia pääomatulolajin alijäämästä. Jos alijäämähyvityksen yläraja täyttyy, vahvistetaan lopusta pääomatulolajin tappio, joka vähennetään seuraavan 10 vuoden aikana pääomatuloistasi.

Yksityisauto vai ei, matkakulut

5-lomakkeen kohdat V :A, V :B2 sekä kohta I :313.

Matkoista, jotka on ajettu liikkeen tai ammatinharjoittajan yksityisiin varoihin kuuluvalla autolla, saa vähentää elinkeinotoiminnan kuluna vähintään verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärän mukaisen määrän.

Verohallinto vahvistaa vuosittain verovapaan kilometrikorvauksen ja muiden verovapaiden matkakustannusten korvausten enimmäismäärät. Jos kirjanpitoon merkityt todelliset kustannukset per kilometri ovat pienemmät kuin verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärä, veroilmoituslomakkeelle 5 saa merkitä lisävähennykseksi verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärän mukaan lasketun määrän ja kirjanpitoon merkittyjen elinkeinotoiminnan ajoista aiheutuneiden todellisten menojen erotuksen.

Jos kirjanpitoon merkityt todelliset kustannukset per kilometri ovat suuremmat kuin verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärä, lisävähennystä ei tehdä. Tällöin verotuksessa vähennettävä määrä on elinkeinotoimintaan liittyvien ajojen aiheuttamien todellisten menojen määrä.

Verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärä on 43senttiä kilometriltä vuonna 2016. Tietyin edellytyksin verovapaa enimmäismäärä on suurempi. Esimerkiksi jos autolla on vedetty perävaunua, verovapaan kilometrikorvauksen enimmäismäärä on 7 senttiä korkeampi. Asuntovaunusta korotus on 11 senttiä kilometriltä ja autossa kuljetetuista tavaroista, jotka painavat yli 80 kiloa tai ovat suurikokoisia, 3 senttiä kilometriltä. Lisävähennyksen tekeminen liikkeen- tai ammatinharjoittajan yksityisiin varoihin kuuluvan auton käytöstä elinkeinotoiminnassa on mahdollista, vaikka autosta aiheutuneita menoja ei olisikaan kirjattu lainkaan kirjanpitoon. Jos kirjanpidossa ei ole vähennetty mitään automenoja, veroilmoituksella tehtävän lisävähennyksen määrä per kilometri on täsmälleen verovapaan kilometrikorvauksen määrä.

Auto kuuluu elinkeinotoiminnan varoihin, jos autoa käytetään yksinomaan tai pääasiallisesti elinkeinotoiminnassa. Autoa käytetään pääasiallisesti elinkeinotoiminnassa silloin, kun autolla ajetuista kilometreistä yli puolet on kertynyt elinkeinotoimintaan liittyvistä ajoista. Jos autolla ajetuista kilometreistä enintään puolet on kertynyt elinkeinotoimintaan liittyvistä ajoista, auto kuuluu yksityisiin varoihin.

Liikkeen- tai ammatinharjoittaja ei voi siis valita, haluaako hän auton elinkeinotoiminnan varoiksi vai yksityisiksi varoiksi, vaan autolla ajetut kilometrit ratkaisevat asian. Sillä, onko auto merkitty kirjanpitoon, ei ole asian kannalta merkitystä.

Jos auto on hankittu elinkeinotoiminnan käyttöön, se ei siirry elinkeinotoiminnan tulolähteestä yksityisiin varoihin, vaikka elinkeinotoiminnan ajot tilapäisesti alenisivatkin jonakin vuonna enintään puoleen kaikista ajetuista kilometreistä. Vastaavasti yksityisvaroihin kuuluvan auton tilapäinen elinkeinotoiminnan käytön kasvaminen jonakin vuonna yli puoleen ei Verohallinnon ohjeen mukaan merkitse auton siirtymistä elinkeinotoiminnan varoihin.

Silloin kun autoa käytetään jatkuvasti elinkeinotoiminnassa eikä ole varmuutta siitä, että elinkeinotoiminnan ajojen osuus on korkeintaan puolet kaikista ajoista, autosta aiheutuvia menoja kannattaa seurata kirjanpidossa tai ainakin säilyttää kaikki autoon liittyvät kuitit ja laskut, jotta todelliset elinkeinotoiminnan ajoista aiheutuneet menot pystytään tarvittaessa selvittämään. Jos elinkeinotoimintaan liittyvien ajojen osuus kaikista ajoista onkin yli puolet kaikista ajoista ja auto kuuluu elinkeinotoiminnan varoihin, verotuksessa saa vähentää todelliset elinkeinotoiminnan ajoista aiheutuneet menot eikä verovapaan kilometrikorvauksen määrää.

Poistot

5-lomakkeen kohta I :337 ja I:338 sekä kohta IV.

Poistojen tekemisen saa aloittaa sinä verovuonna, jona hyödyke on otettu käyttöön. Sillä, minä ajankohtana verovuonna käyttöönotto on tapahtunut, ei ole merkitystä verotuksessa hyväksyttävän poiston kannalta. Täyden poiston saa tehdä vaikka poistokohde olisi ehtinyt esimerkiksi olla käytössä vain kuukauden ajan verovuoden lopussa.

Jotta poisto hyväksyttäisiin verotuksessa, vastaavan suuruinen poisto on tehtävä myös kirjanpidossa. Poistoa vaaditaan verotuksessa yleensä sillä tilikaudella, jona se on merkitty kirjanpitoon. Poiston vähentämistä verotuksessa voi kuitenkin yleensä vaatia myöhempänäkin verovuonna kuin sinä verovuonna, jona poisto merkittiin kirjanpitoon. Verotuksessa poistoa ei ole pakko tehdä heti samana vuonna kuin poisto on tehty kirjanpidossa. Kysy kirjanpitäjältäsi lisää niin sanotuista hyllypoistoista.

Kirjanpitolain mukaan pysyviin vastaaviin kuuluvan aineellisen ja aineettoman omaisuuden hankintameno kirjataan vaikutusaikanaan suunnitelman mukaan poistoina kuluksi. Ammatinharjoittaja saa kuitenkin tehdä poistot ilman ennalta laadittua suunnitelmaa.

Vaikka autot kuuluvat koneisiin ja kalustoon, ammattimaisessa liikenteessä käytettävän auton hankintamenon voi poistaa soveltaen erityistä poistomenetelmää. Erityisen poistomenetelmän soveltaminen ei ole kuitenkaan pakollista.

Ammattimaisessa liikenteessä käytettävän auton hankintamenon voi lisätä koneiden ja kaluston menojäännökseen ja poistaa 25 prosentin menojäännöspoistoin.

Ammattimaisessa liikenteessä käytettävän auton erityisessä poistomenetelmässä poistot lasketaan auton alkuperäisestä hankintamenosta. Käyttöönottovuonna saa vähentää enintään 25 prosenttia auton alkuperäisestä hankintamenosta. Kahtena seuraavana verovuotena poisto saa olla enintään 20 prosenttia auton alkuperäisestä hankintamenosta ja sen jälkeisinä verovuosina enintään 15 prosenttia auton alkuperäisestä hankintamenosta. Viidessä vuodessa auton alkuperäisestä hankintahinnasta voidaan siten poistaa jopa 95 prosenttia. Koneiden ja kaluston menojäännöspoistomenetelmällä saa samassa ajassa poistettua noin 76 prosenttia alkuperäisestä hankintamenosta. Jos auton poistot tehdään soveltaen erityistä poistomenetelmää, autosta saadut luovutushinnat tai muut vastikkeet on tuloutettava suoraan. Luovutushinnan vähentäminen menojäännöksestä ei ole erityistä poistomenetelmää sovellettaessa sallittua.

Poiston vaatiminen ei ole verotuksessa pakollista. Poistoa voi vaatia enimmäispoistoprosenttia vähemmän tai poiston voi jättää kokonaan vaatimatta. Jos esimerkiksi kuluja on ilman poistojakin riittävästi nollatulokseen, voi verotuksessa käyttöomaisuuden poistoja jättää ”hyllylle” odottamaan seuraavaa vuotta.

Rakennuksesta tai rakennelmasta saa tehdä lisäpoiston, jos sen käypä arvo alittaa poistamatta olevan hankintamenon. Syynä tähän voi olla esimerkiksi se, ettei aikaisempina vuosina ole tehty riittäviä poistoja. Käypää arvoa määritettäessä on otettava huomioon todennäköisen luovutushinnan lisäksi rakennuksen tai rakennelman käyttöarvo.

Kehitysalueella tuotantolaitokseen tai matkailuyritykseen tehtävistä investoinneista saa tehdä tietyin rajoituksin korotettuja poistoja. Kehitysalueiden korotettuja poistoja koskevaa lakia sovelletaan vuosina 1994 - 2013 tehtyihin investointeihin verovuosina 1994 - 2016.

Veronhuojennuksena myönnettävän korotetun poiston kohteena voivat olla tuotantolaitoksen tai matkailuyrityksen perustamiseen tai olennaiseen laajentamiseen tai uudistamiseen liittyvät koneiden, kaluston ja muun niihin verrattavan irtaimen käyttöomaisuuden ja rakennusten ja rakennelmien hankinnat.

Veronhuojennuksen kohteena olevista käyttöomaisuusinvestoinneista saa tehdä käyttöönottovuonna sekä kahtena seuraavana verovuonna poiston, jonka enimmäismäärä on 1,5 kertaa verotuksessa normaalisti hyväksyttävän enimmäispoiston määrä.

Verovuosina 2013 - 2016 on voimassa laki tuotannollisten investointien korotetuista poistoista (699/2012). Sen mukaan tietyistä tuotannollisista investoinneista saa tehdä käyttöönottovuonna ja sitä seuraavana verovuotena kaksinkertaiset poistot säännönmukaisten poistojen enimmäismääriin verrattuna. Vastaava laki oli voimassa myös verovuosina 2009 - 2010.

Korotettu poisto-oikeus koskee kalenterivuonna 2013, 2014, 2015 tai 2016 käyttöön otettua tehdasta tai työpajaa, jonka rakentaminen on aloitettu 1.1.2013 tai sen jälkeen. Tällaisesta rakennuksesta saa tehdä enintään 14 prosentin poiston sinä verovuotena, jona rakennus on otettu käyttöön, ja sitä seuraavana verovuotena. Korotetun poiston saa tehdä siis enintään kahtena vuonna. Verovuoden 2016 jälkeen korotettua poistoa ei saa enää tehdä, ellei eduskunta erikseen jatka soveltamisaikaa. Verovuodesta 2017 alkaen enimmäispoisto tehtaan tai työpajan poistamatta olevasta hankintamenosta on normaali 7 prosenttia.

Korotettu poisto-oikeus koskee myös tehtaassa tai työpajassa käytettävää uutta konetta tai laitetta, joka on otettu käyttöön kalenterivuonna 2013, 2014, 2015 tai 2016.

Tällaisen uuden koneen tai laitteen poistamatta olevasta hankintamenosta saa tehdä enintään 50 prosentin poiston sinä verovuotena, jona kone tai laite on otettu käyttöön, ja sitä seuraavana verovuotena. Verovuoden 2016 jälkeen korotettua poistoa ei saa enää tehdä, ellei eduskunta erikseen jatka soveltamisaikaa. Verovuodesta 2017 alkaen enimmäispoistoprosentti on normaali 25 prosenttia.

Korotettua poistoa ei saa tehdä sellaisesta rakennuksesta tai koneesta tai laitteesta, josta on tehty poisto kehitysalueelle tehtävien investointien korotetuista poistoista annetun lain nojalla.

Muista toimintavaraus

5-lomakkeen kohta X sekä kohta I:312 ja I:353.

Liikkeen- tai ammatinharjoittaja saa tehdä maksamiensa palkkojen perusteella toimintavarauksen. Toimintavarausta voi purkaa ja lisätä tarpeen mukaan kunhan varauksen enimmäismäärää ei ylitetä. Jos tilikauden tulos on hyvä, varausta voi lisätä. Jos tulos on huono, tulosta voi parantaa purkamalla aikaisemmilla tilikausilla tehtyä varausta. Toimintavarauksen enimmäismäärä on 30 prosenttia niiden palkkojen määrästä, jotka on maksettu tilikauden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana. Verovuonna ja aikaisempina verovuosina tehtyjen purkamattomien varausten yhteismäärä ei saa ylittää 30 prosenttia niiden palkkojen määrästä, jotka on maksettu tilikauden päättymistä edeltäneiden 12 kuukauden aikana.

Tilikauden pituus ei vaikuta toimintavarauksen määrään. Jos tilikausi on pidempi kuin 12 kuukautta, toimintavarauksen enimmäismäärä lasketaan tilikauden 12 viimeisen kuukauden aikana maksetuista palkoista. Jos tilikausi on lyhyempi kuin 12 kuukautta, varauspohjaan kuuluu myös edellisellä tilikaudella maksettuja palkkoja.

Toimintavarauksen enimmäismäärä lasketaan maksettujen palkkojen määrästä. Huomioon otetaan vain maksetut palkat. Varauspohjaan ei saa laskea suoriteperusteisesti kertyneitä mutta maksamattomia palkkoja. Varauksen määrän kannalta ei ole merkitystä, kirjataanko palkat kuluksi vai aktivoidaanko ne.

YEL-vakuutusmaksujen vähentäminen

5-lomakkeen kohta I:336.

Yrittäjän on yleensä järjestettävä itselleen eläketurva ottamalla yrittäjien eläkelain (YEL) mukainen eläkevakuutus. YEL-eläkevakuutusmaksut voi vähentää elinkeinotoiminnan tulosta. Jos liikkeen- tai ammatinharjoittaja ei halua vähentää YEL-vakuutusmaksuja elinkeinotoiminnan tulosta 5-lomakkeella, hän voi vähentää ne ansiotuloista esitäytetyllä veroilmoituksella. YEL-vakuutusmaksujen vähentäminen esitäytetyllä veroilmoituslomakkeella saattaa kannattaa esimerkiksi silloin, kun yritystulo verotetaan kokonaan pääomatulona ja liikkeen- tai ammatinharjoittajalla on muualta saatuja ansiotuloja. Kun YEL-maksu vähennetään pääomatuloa ankarammin verotettavista ansiotuloista, on verohyöty suurempi. Myös puolison YEL-maksut voidaan vähentää toisen puolison veroilmoituksella, jos molemmat tähän suostuvat. 

Vapaaehtoisia eläkevakuutusmaksuja ei voi vähentää elinkeinotoiminnan tulosta. Ne vähennetään esitäytetyllä veroilmoituksella. YEL-vakuutusmaksujen lisäksi elinkeinotulosta vähennyskelpoisia ovat myös liikkeen- tai ammatinharjoittajalle itselleen tai yrittäjäpuolisolle otetun tapaturmavakuutuslain mukaisen vapaaehtoisen tapaturmavakuutuksen maksut.

Jos yritystoiminnan ohessa käy palkkatöissä ja maksaa työeläkemaksuja, ne vähennetään aina esitäytetyllä veroilmoituksella. Niiden osalta ei ole mahdollisuutta valita kuten YEL-maksujen osalta.

Edustusmenot vuodelta 2016

5-lomakkeen kohta I:342.

Vuonna 2016 edustusmenoista saa tuloverotuksessa vähentää puolet Arvonlisäverotuksessa edustusmenot pysyvät vähennyskelvottomina myös vuonna 2016.

Edustusmenoilla tarkoitetaan asiakkaisiin, liiketuttaviin ja muihin vastaaviin rajoitettuun henkilöpiiriin kohdistuvaa kestitystä, lahjoja, matkoja tai muuta sellaista vieraanvaraisuutta, jolla pyritään edistämään omaa liiketoimintaa luomalla uusia liikesuhteita tai ylläpitämään nykyisiä liikesuhteita.

Jos omaa henkilökuntaa kestitään esimerkiksi järjestämällä henkilökunnan yhteiset pikkujoulut, kysymyksessä ei ole edustaminen eikä menoja silloin puoliteta.

Henkilökuntaan kohdistuvat menot ovat yritykselle yleensä kokonaan vähennyskelpoisia joko palkkamenoina tai muina tulonhankkimismenoina. Yksityisliikkeessä ei saa kuitenkaan vähentää esim. yrittäjälle itselleen tai puolisolleen annettuja merkkipäivälahjoja.

Työterveyshuolto on järjestettävä oikealla tavalla

5-lomakkeen kohta I :344.

Liikkeen- tai ammatinharjoittaja voi vähentää elinkeinotoiminnan menona myös itselleen järjestämästä työterveyshuollosta aiheutuneet kustannukset. Työterveyshuolto on järjestettävä oikein, jotta kulut saa vähennyksiin 5-lomakkeelle. Ei riitä, että kirjanpitoon laittaa laskun, kun on käynyt yksityisellä lääkäriasemalla hoidattamassa itseään.

Verohallinnon antaman ohjeen mukaan (Yrittäjän työterveyshuollon kustannukset verotuksessa, 4.10.2013, Dnro A47/200/2013) verotuksessa vähennyskelpoisia ovat sellaiset kustannukset, jotka kuuluvat Kelan korvaamaan työterveyshuoltoon. Siten edellytyksenä vähennyksen myöntämiselle on, että yrittäjä on laatinut työterveyshuollon toimintasuunnitelman ja hänellä on sopimus työterveyshuollon palveluntarjoajan kanssa. Työterveyshuollon voi järjestää kunnallisessa terveyskeskuksessa, yksityisessä laitoksessa tai työterveyshuollon ammattihenkilön tuottamana. Verotuksessa voidaan vähentää se osuus työterveyshuollon kustannuksista, joka ylittää Kelan maksaman työterveyshuollon korvauksen.

Verohallinnon ohjeen mukaan työterveyshuollon kustannukset hyväksytään vähennyskelpoisiksi vain siltä osin, kuin ne ovat kohtuullisia yrittäjän työpanokseen nähden. Lisäksi vähentämisen edellytyksenä on ohjeen mukaan, että yrittäjä tosiasiassa työskentelee yrityksessä ja vastaavat palvelut ovat tarjolla myös muille yrityksen työntekijöille, jos yrityksessä on muita työntekijöitä.

Muusta kuin työterveyshuollosta tehtyyn sopimukseen perustuvasta liikkeen- tai ammatinharjoittajan sairaanhoidosta aiheutuneet kustannukset eivät ole verotuksessa vähennyskelpoisia menoja.

Nettovarallisuus, henkilökohtaisia varoja vai yritysvarallisuutta

5-lomakkeen kohta VIII.

Edellä jo kerrottiin yritystulon jakamisesta pääomatuloon ja ansiotuloon. Pääomatulon määrään vaikuttaa yrityksen nettovarallisuus. Nettovarallisuuteen luetaan mukaan elinkeinotoiminnan käyttö-, vaihto- ja rahoitusomaisuus. Monelle aloittavalle yrittäjälle tulee yllätyksenä, että lähdeveron alaisia pankkitalletuksia ei lasketa mukaan yritysvarallisuuteen nettovarallisuutta laskettaessa. Suomeksi sanottuna pankkitilillä olevat rahat eivät ole mukana yritysvarallisuudessa vaikka ne olisi tienattu yritystoiminnalla. Tässä on iso ero esimerkiksi osakeyhtiöön, jossa pankkitalletukset lasketaan mukaan kun osinkoverotusta varten lasketaan osakkeiden matemaattista arvoa. Myöskään esimerkiksi asunnoksi vuokralle annettuja osakehuoneistoja ei lueta mukaan yritystoiminnan nettovarallisuuteen. Rajanveto pörssiosakkeiden ja sijoitusrahasto-osuuksien kuulumisesta tehdään tapauskohtaisesti.

Jos kyseiset arvopaperit on hankittu yritystoiminnan tuotoilla, ne voidaan lukea yrityksen nettovarallisuuteen rahoitusomaisuutena ainakin yhden tilikauden ajan. Pidempikin aika on mahdollinen jos esim. tekeillä on investointeja yritystoimintaan ja varat ovat tilapäisesti sijoitettuina arvopapereihin ennen investoinnin toteuttamista.

Jos rahoitusarvopapereiden, rahastosijoitusten ja muun rahoitusomaisuuden määrä kasvaa suureksi suhteessa lyhytaikaisten velkojen määrään eikä varoille ole osoitettavissa elinkeinotoimintaan liittyvää käyttötarkoitusta, on syytä varautua siihen, että osaa rahoitusomaisuudesta pidetään verotuksessa liikkeen- tai ammatinharjoittajan yksityistalouden varoina.

Myös sellainen omaisuus, jota ei käytetä yksinomaan elinkeinotoimintaa välittömästi tai välillisesti edistäviin tarkoituksiin, voi kuulua nettovarallisuutta laskettaessa elinkeinotoiminnan varoihin.

Edellytyksenä elinkeinotoiminnan varoihin kuulumiselle on, että omaisuutta käytetään pääasiallisesti elinkeinotoiminnassa. Pääasiallinen käyttö tarkoittaa sitä, että käytöstä yli puolet on elinkeinotoiminnan käyttöä.

Jos käytöstä enintään puolet on elinkeinotoiminnan käyttöä, omaisuus ei kuulu miltään osin elinkeinotoiminnan varoihin nettovarallisuutta laskettaessa.

Esimerkiksi liikkeen- tai ammatinharjoittajan auto, jota käytetään yli 50 prosenttisesti elinkeinotoiminnan ajoihin, kuuluu mukaan elinkeinotoiminnan varoihin. Jos auto alun perinkin hankittu elinkeinotoiminnan käyttöön, Verohallinnon ohjeen (Liikkeen- ja ammatinharjoittajien sekä maataloudenharjoittajien matkakustannusten vähentäminen, 25.1.2012, Dnro 410/349/2011) mukaan tilapäinen liikekäytön aleneminen jonakin vuonna alle puoleen ei merkitse auton siirtymistä pois elinkeinotulolähteestä. Vastaavasti yksityisvaroihin kuuluvan auton tilapäinen elinkeinotoiminnan käytön kasvaminen jonakin vuonna yli puoleen ei merkitse ohjeen mukaan auton siirtymistä elinkeinotoiminnan varoihin.

Suoriteperuste vai maksuperuste?

Lähtökohtana elinkeinotulon verotuksessa ja kirjanpidossa on niin sanottu suoriteperuste. Tulo on liikkeen- tai ammatinharjoittajan sen verovuoden tuottoa, jonka aikana se on saatu rahana, saamisena tai muuna rahanarvoisena etuutena. Tulo on sen verovuoden tuottoa, jolloin palvelu tai tavara luovutetaan asiakkaalle. Toisin sanoen myyntisaatava verotetaan vaikka asiakas ei ole vielä maksanut laskuaan. Meno on lähtökohtaisesti sen verovuoden kulua, jonka aikana sen suorittamisvelvollisuus on syntynyt, vaikka yrittäjä ei olisi saamaansa laskua vielä pankkitililtään maksanut.

Merkitykseltään vähäiset tulo- ja menoerät saadaan kuitenkin lukea sen verovuoden tuotoksi ja kuluksi, jona niiden maksu on saatu tai maksu suoritettu. Maksuperusteen käyttöalan piiriin kuuluvana tulona ei voida pitää yrittäjän saamaa normaalia vaihto-omaisuuden tai palvelujen myynti tuloa, vaikka se rahamääräisesti olisi vähäinen.

Ammatinharjoittaja saa halutessaan tehdä kirjanpitonsa yhdenkertaisena ja soveltaa maksuperustetta myös tilinpäätöksessä. Jos ammatinharjoittajan tuloslaskelma on laadittu maksuperusteisena kirjanpitoasetuksen ammatinharjoittajan tuloslaskelmakaavaa noudattaen, sovelletaan maksuperustetta myös elinkeinotulon verotuksessa. Tulo on sen verovuoden tuottoa, jolloin rahat oikeasti ”saadaan kassaan ja meno on sen vastaavasti sen verovuoden kulua, jolloin ne oikeasti ”maksetaan kassasta”.

Jos kyse on ammatinharjoittajasta, johon sovelletaan maksuperustetta, esimerkiksi elinkeinotoiminnan varoihin kuuluvien osakkeiden perusteella saatava osinko on sen verovuoden tuloa, jonka aikana osinko on ollut osakeyhtiön yhtiökokouksen päätöksen mukaan nostettavissa. Jos osingon nostoajankohdasta ei ole yhtiökokouksessa päätetty, osingon katsotaan olleen nostettavissa heti yhtiökokouksen jälkeen.

Jos kyse on liikkeenharjoittajasta tai ammatinharjoittajasta, johon sovelletaan suoriteperustetta, osinko on sen tilikauden tuloa, jonka aikana osingonjakopäätös on tehty.

Ammatinharjoittaja voi muuttaa kirjanpitonsa maksuperusteisesta suoriteperusteiseksi tai päinvastoin. Muuttamiseen on hyvä olla muukin kuin puhtaasti verotuksellinen syy, jos muutos tehdään useaan kertaan vuosien varrella. Verohallinto ei välttämättä hyväksy edestakaista kirjausperusteen muuttamista.

Muutettaessa kirjanpitoa maksu- ja suoriteperusteen välillä, on oltava tarkkana. Vaarana on, että tuloa verotetaan kahteen kertaan tai meno vähennetään kahteen kertaan. Kun ammatinharjoittaja siirtyy suoriteperusteisesta kirjanpidosta maksuperusteiseen kirjanpitoon, on huolehdittava siitä, ettei tilikauden päättyessä olleita saamisia kirjata tuloksi ja veroteta toiseen kertaan maksuvuonna eikä tilikauden päättyessä olleita osto- ja siirtovelkoja vähennetä toiseen kertaan maksuvuonna.

Kuka sitten on ammatinharjoittaja. Yksityinen elinkeinonharjoittaja on joko liikkeen- tai ammatinharjoittaja. Ammattitoiminta on liiketoimintaa pienimuotoisempaa toimintaa. Ammattitoiminnassa yrittäjän henkilökohtaisella ammattitaidolla on suurempi merkitys kuin liiketoiminnassa. Käytettävä organisaatio on suppea ja tuotantovälineiden osuus vähäinen. Esimerkiksi kampaajat, lääkärit ja hierojat ovat yleensä ammatinharjoittajia. Toiminnan laajentuessa ammatinharjoittaja voi muuttua liikkeenharjoittajaksi. Vähittäiskauppa on yleensä liiketoimintaa. Liikkeenharjoittajalla on yleensä erillinen toimitila, josta toimintaa harjoitetaan.

Elinkeinotoiminnan tuloa vai henkilökohtaista tuloa vai maatalouden tuloa?

Tulolle ja siihen liittyville menoille on yleensä vain yksi oikea veroilmoitus mille ne kuuluvat. Liikkeen- tai ammatinharjoittajan omistamista sijoitusasunnoista saadut vuokratulot ovat aina henkilökohtaista tuloa. Kyseisiä vuokratuottoja ja niihin liittyviä kuluja ei merkitä 5-lomakkeelle, vaan ne merkitään esitäytetylle veroilmoitukselle ja sen liitelomakkeille 7H tai 7K. Laajamuotoinenkaan yksityishenkilön harjoittama asuntojenvuokraustoiminta ei ole elinkeinotoimintaa. Luovutusvoittojen verotuksessa on eroa riippuen siitä, onko voitto elinkeinotoiminnan tuloa vai henkilökohtaista tuloa. Elinkeinotoiminnan verotuksessa ei voi käyttää ns. hankintameno-olettamaa toisin kuin henkilökohtaisessa verotuksessa.

Maatalous- ja elinkeinoverotus poikkeavat toisistaan. Elinkeinotoiminnan ja maatalouden tuloksen laskemisessa on olennaisia eroja. Eroja on mm. luovutusvoittojen laskemisessa ja rakennuksista tehtävissä poistoissa. Luonnollisen henkilön harjoittamassa maataloudessa verovuosi on kalenterivuosi, mutta liikkeenharjoittajan verovuosi voi poiketa kalenterivuodesta. Maataloudella tarkoitetaan varsinaista maataloutta sekä sellaista erikoismaataloutta taikka maa- tai metsätalouteen liittyvää muuta toimintaa, jota ei ole pidettävä eri liikkeenä.

Maataloutta ei voi koskaan verottaa elinkeinotoimintana. Maatalouteen tai metsätalouteen voi liittyä erikseen verotettavaa liike- tai ammattitoimintaa. Tällainen toiminta on ilmoitettava erikseen 5-lomakkeella. Rajanveto voi olla hankalaa. Jos verovelvollisella ei ole hallinnassaan maatilaa, asia on selvä. Jos kuitenkin toimintaa harjoitetaan verovelvollisen maatilalla tai jos verovelvollinen harjoittaa maa- tai metsätaloutta, joudutaan rajanvetoa pohtimaan. Toiminta, joka on aiemmin ollut osa maataloutta verotettavaa, voi aikaa myöten laajetessaan muuttua elinkeinotoiminnaksi. Rajanvetoa tehtäessä kiinnitetään huomiota mm. toiminnan laajuuteen ja siihen, käytetäänkö toimintaan palkattua erillistä työvoimaa tai vaatiiko toiminta erityistä pääomapanosta. Toiminnan huomattava laajuus ja erilainen laatu verrattuna varsinaiseen maatalouteen voi tehdä toiminnasta elinkeinotoimintaa. Toiminnan harjoittajan oma näkemys voi rajatapauksissa merkittävästi vaikuttaa verotuksen toimittamiseen.

Sorasta, savesta, mullasta, turpeesta ym. maa-aineksista saadut tulot verotetaan henkilökohtaisena pääomatulona, mutta jalostus- ja kuljetustoiminnasta saatu lisätulo voidaan verottaa maatalouden tulona, jolloin tulo jakaantuu nettovarallisuusmenettelyn mukaisesti pääoma- ja ansiotulo-osuuteen. Toiminta voidaan joskus laajuutensa takia katsoa myös elinkeinotoiminnaksi. Oman tilan tuotteiden jatkojalostusta ei yleensä pidetä elinkeinotoimintana. Omasta metsästä otetun puutavaran sahausta tai hakkeen valmistusta sekä oman tilan maataloustuotteiden jatkojalostusta ja pakkaustoimintaa verotetaan maataloutena. Jos toimintaan liittyy muualta hankittujen tuotteiden huomattavaa jalostusta ja myyntiä, toimintaa voidaan pitää elinkeinotoimintana.

Harri Rajala, lakimies
Veronmaksajat

Tulosta