Veroilmoitus 2020 ja palkansaajan tulonhankkimiskulut

Palkansaajan tulonhankkimiskulut

Palkkatulojen hankkimisesta aiheutuneet menot ovat verotuksessa vähennyskelpoisia.

LOMAKKEET 1D, 19, 50A

Verottaja vähentää ilman eri selvitystä palkkatulosta tulonhankkimisvähennyksenä viran puolesta 750 euroa, kuitenkin enintään vuotuisen palkkatulon määrän.

HUOMAA: Kustannusten selvittämiseksi ei siis kannata nähdä vaivaa, jos todelliset tulonhankkimiskulusi eivät ylitä 750 euroa. Ilmoita verottajalle yhteissummaltaan 750 euroa ylittävät kulusi täysimääräisenä vähentämättä niistä kaavamaista tulonhankkimisvähennystä.

Vaatimiesi kulujen on liityttävä palkkatulojesi hankintaan. Pidä tallessa tulonhankkimiskuluihin liittyvät tositteet. Verohallinto voi pyytää ne nähtäväksi.

Koronapandemia on lisännyt vuoden 2020 aikana paljon palkansaajien etätöitä. Etätyöllä tarkoitetaan järjestelyä, jossa olet sopinut työnantajasi kanssa, että työskentelet ainakin osan työajastasi kotona tai muussa hankkimassasi työskentelytilassa.

Etätyön tekemiseen voi liittyä kustannuksia, joita saat vähentää verotuksessa tulonhankkimiskuluina. Tällaisia ovat tyypillisesti kulut:

  • työhuoneesta,
  • tietokoneesta ja
  • tietoliikenneyhteyksistä.

Näitäkin tulonhankkimiskuluja käsitellään tässä artikkelissa.

Alla on esimerkkejä yleisimmistä kuluista.

Työhuonevähennys

Jos työnantajasi ei ole järjestänyt sinulle työpistettä tai -huonetta tai työhösi liittyy huomattavasti kotona tehtävää työtä ja näistä syistä käytät itse hankkimaasi työtilaa palkkatyösi tekemiseen, voit vähentää siitä johtuvia kuluja.

Mikäli olet hankkinut työskentelyäsi varten erillisen työtilan, voit vähentää sen todelliset kustannukset, kuten vuokran tai vastikkeen. Voit vähentää myös muita työtilasta maksamiasi kuluja, esimerkiksi sähkö-, lämmitys-, korjaus- tai siivouskuluja.

Jos työskentelet kotonasi, todellisten työhuonekulujen selvittäminen voi olla hankalaa. Tällöin todellisten kulujen sijasta voit vähentää Verohallinnon yhtenäistämisohjeiden mukaisen kaavamaisen työhuonevähennyksen seuraavasti:

1. Niille, jotka käyttävät asuntoaan jatkuvasti ja kokopäiväisesti tulojensa hankkimiseen, 900 euroa/vuosi.

2. Niille, jotka tekevät tulojensa hankkimiseksi etätyötä kokopäiväisesti ja yli 50 % verovuoden työpäivien kokonaismäärästä, 900 euroa/vuosi.

3. Niille, jotka käyttävät asuntoaan jatkuvasti, mutta vain osapäiväisesti tulojensa hankkimiseen, 450 euroa/vuosi.

4. Niille, jotka tekevät tulojensa hankkimiseksi etätyötä säännöllisesti, mutta enintään 50 % verovuoden työpäivien kokonaismäärästä, 450 euroa/vuosi.

5. Niille, jotka käyttävät asuntoaan satunnaisten tulojen hankkimiseen muissa kuin yllä mainituissa tilanteissa, 225 euroa/vuosi.

6. Niille, jotka tekevät etätyötä vain satunnaisesti, 225 euroa/vuosi.

Työhuonevähennyksen tekeminen ei edellytä, että kotona on muusta asunnosta erillinen työhuone tai työtila varattuna työskentelyä varten. Kaavamainen työhuonevähennys kattaa työhuoneen vuokran, kalusteet, valon, sähkön, lämmön ja siivouksen. Kun teet kotona työtä, voit vähentää joko kaavamaisen työhuonevähennyksen tai työtilasta aiheutuneet todelliset kulut. Et siis voi vähentää niitä molempia veroilmoituksellasi.

Ensimmäistä kertaa verovuotta 2020 koskevassa ohjeessa Verohallinto on todennut, että jos puolisot käyttävät samaa asuntoa etätöissä, kumpikin puoliso voi tehdä kaavamaisen työhuonevähennyksen.

Jos puolisot vaativat vähennystä todellisten kulujen mukaan, jaetaan vähennys puolisoille heidän esittämänsä selvityksen perusteella.

Lue lisää työhuonevähennyksestä Verohallinnon verkkosivuilta.

Jos verovelvollinen käyttää työhuonetta myös muiden tulojen, kuten esimerkiksi maatalouden ja metsätalouden tulojen tai muiden pääomatulojen hankintaan, voidaan työhuonevähennys tehdä myös näistä tuloista.

Kaikissa tulolähteissä ja tulolajeissa myönnettyjen kaavamaisten työhuonevähennysten yhteismäärä voi olla enintään 900 euroa verovuodessa, jos verovelvollinen ei esitä selvitystä suuremmista todellisista kustannuksista.

Ammattikirjallisuus ja työvaatteet

Toimialaasi tai ammattiasi käsittelevien kirjojen ja ammattilehtien hankintakustannukset voivat olla vähennyskelpoisia tulonhankkimismenoja. Edellytyksenä on, että tällaisen ammattikirjallisuuden hankkiminen on tarpeellista työn edellyttämän ammatillisen pätevyyden tai ammattitaidon ylläpitämiseksi. Sanoma- ja aikakauslehtien hankintakustannukset ovat yleensä vähennyskelvottomia elantomenoja.

Ammattikirjallisuus, mitä voi vähentää verotuksessa? Lue lisää Verohallinnon verkkosivuilta

Työvaatteet ovat vähennyskelpoisia, jos työ edellyttää esimerkiksi suojavaatteita taikka vaatteet likaantuvat tai kuluvat työn vuoksi tavanomaista enemmän tai jos työvaatteita ei voi käyttää vapaa-ajalla (esimerkiksi sotilaan, poliisin tai papin virkapuvut).

Jos työnantajasi hankkii sinulle työpuvut tai suojavaatteet, et voi saada vaatteiden hankkimiskuluista vähennystä. Jos työnantaja kustantaa vain osan työvaatteiden hankintakuluista, voit saada vähennyksen itsellesi maksettavaksi jääneiden kustannusten osalta.

Työvälineet

Jos olet itse joutunut hankkimaan ja pitämään kunnossa työssä tarvitsemiasi työkaluja, koneita ja laitteita, saat vähentää palkkatulostasi niistä aiheutuneet kustannukset. Vähennyskelpoisia ovat välineiden hankinta-, huolto- ja korjausmenot. Tyypillisiä aloja, joissa työntekijä käyttää omia työvälineitään, ovat esimerkiksi rakennusala, käsityöammatit ja taiteen harjoittaminen.

Kunnossapitomenot ja pienehköjen työkalujen ja laitteiden hankintamenot vähennetään sinä vuonna, jona ne on maksettu. Jos työvälineen todennäköinen taloudellinen käyttöaikaon yli kolme vuotta, hankintameno vähennetään poistoina. Poisto tehdään esinekohtaisesti ja sen määrä on enintään 25 % menojäännöksestä.

Jos työvälineen hankintameno on enintään 1 000 euroa, katsotaan sen todennäköisen taloudellisen käyttöajan yleensä olevan enintään kolme vuotta ja vähennys tehdään kerralla. Verotuskäytännössä on hyväksytty poistamatta olevan hankintamenon vähentäminen kerralla sinä vuonna, jona se on edellisten vuosien poistojen myötä laskenut 1 000 euroon tai sen alle.

Työkalut, lue lisää Verohallinnon verkkosivuilta

Vähennys tietokoneesta ja tietoliikenneyhteydestä

Jos käytät omaa tietokonetta palkkatyössäsi, voit vähentää sen hankintahinnasta työkäyttöä vastaavan osan.

Jos tietokoneen pääasiallinen käyttö liittyy palkkatulonhankintaan, on koko hankintameno vähennyskelpoinen.

Vähäinen yksityiskäyttö ei silloin vaikuta vähennykseen. Jos voit esittää selvitystä tietokoneen jonkinlaisesta käytöstä työtehtäviisi, saat vähentää hankintahinnasta puolet.

Tulonhankinnassa käytetyn tietoliikenneyhteyden käytön kuluista vähennys voidaan myöntää samoja prosenttiosuuksia ja periaatteita noudattaen kuin tietokoneiden hankintamenoa vähennettäessä.

Enintään 1 000 euroa maksanut laite vähennetään kerralla ja sitä kalliimmat ja yli kolme vuotta käytettävät laitteet vuotuisina poistoina. Vuotuinen poistoprosentti on enintään 25 %.

ESIMERKKI: Poisto

Tietokoneen ostohinta on 2 500 euroa. Työnantajan todistuksen mukaan työntekijä tarvitsee kotitietokonetta työtehtäviensä tekemiseen satunnaisesti. Vähennyskelpoista on silloin puolet hankintahinnasta eli 1 250 euroa.

Ensimmäisenä vuonna poisto on 0,25 x 2 500 euroa = 625 euroa, josta vähennykseksi hyväksytään puolet eli 312,50 euroa. Toisena vuonna poisto tehtäisiin jäljellä olevasta 1 875 eurosta (2 500 - 625). Koska verotuksessa vähennyskelpoinen hankintamenon osa eli puolet 1 875 eurosta (937,50 euroa) onkin alle 1 000 euroa, työntekijä voi vähentää 937,50 euron vähennyskelpoisen hankintamenon kerralla jo toisena vuonna.

Tietokoneet ja tietoliikenneyhteydet, lue lisää Verohallinnon verkkosivuilta 

Koulutuksen kustannukset

Voit vähentää ammattitaidon ylläpitämiseksi ja täydentämiseksi tarpeellisen lisäkoulutuksen kustannukset. Vähennyskelpoisia kustannuksia ovat mm. kurssimaksu, materiaali-, matka- ja majoituskulut.

Sinun on tullut hankkia alan peruskoulutus jo aiemmin tai pätevöityä työssä siten, että lisäkoulutuksella et tähtää uuteen ammattiin, vaan koulutus täydentää sinulla jo olevaa ammattitaitoa. Voit vähentää kulut, jos tarvitset näitä uusia tietoja ja taitoja juuri siinä työssä, jossa toimit jo ennen koulutusta.

Myös normaaliin urakehitykseen eli työtehtävien tavanomaiseen kehittymiseen työnantajan palveluksessa tähtäävän koulutuksen kustannukset ovat yleensä vähennyskelpoisia tulonhankkimismenoja. Niinpä vähennyskelpoisia ovat koulutuskustannukset, jotka aiheutuvat työntekijän nykyisen työtehtävän kehittymisestä ja muuttumisesta tai hänen siirtymisestään nykyisiin työtehtäviin rinnastuviin tehtäviin saman työnantajan tai samaan konserniin kuuluvan työnantajan palveluksessa.

Koulutusmenot henkilöverotuksessa, lue lisää Verohallinnon verkkosivuilta

Työmatkat ilman päivärahaa

Jos olet tehnyt tilapäisen työmatkan, josta työnantajasi olisi voinut maksaa sinulle verovapaata päivärahaa, mutta ei ole kuitenkaan maksanut, voit tehdä verotuksessa vähennyksen, joka on matkasta aiheutuneiden ylimääräisten elantokustannusten suuruinen.

Työmatka on pitänyt tehdä erityiselle työntekemispaikalle – siis muulle kuin vakituiselle tai toissijaiselle työntekemispaikalle. Edellytyksenä on, että erityinen työntekemispaikka on yli 15 kilometrin etäisyydellä joko palkansaajan varsinaisesta työpaikasta tai asunnosta riippuen siitä, kummasta matka on tehty, ja yli 5 kilometrin päässä sekä varsinaisesta työpaikasta että asunnosta.

Työmatkan on lisäksi oltava tilapäinen. Tilapäisenä työskentelynä pidetään enintään kolme vuotta kestävää työskentelyä samassa työntekemispaikassa. Jos työskentely kestää pidempään, palkansaajalle muodostuu työntekemispaikalle varsinainen työpaikka.

Vähennyksen määrä on joko todellisten lisääntyneiden elantokustannusten suuruinen tai Verohallinnon yhtenäistämisohjeissaan esittämän kaavamaisen vähennyksen suuruinen.

Kaavamaisen vähennyksen määrät ovat vuonna 2020 seuraavat:

  • yli 6 tuntia kestäneeltä matkalta 16 euroa ja
  • yli 10 tuntia kestäneeltä matkalta 29 euroa vuorokaudessa.

Kaavamaisen vähennyksen saamiseksi on pystyttävä selvittämään se, mistä tai miten lisääntyneet elantomenot ovat syntyneet, mutta elantomenojen todellista määrää ei tarvitse selvittää.

Rakennusalan ateriakorvaus

Jos työskentelet rakennus-, maanrakennus- tai metsäalalla eikä sinulla ole varsinaista työntekemispaikkaa, sinulla on oikeus verovapaaseen päivärahaan tai sitä vastaavaan vähennykseen vain niiltä vuorokausilta, jolloin olet yöpynyt työmatkalla.

Voit kuitenkin vaatia verotuksessa kotoa tehdyistä päivittäisistä työmatkoista ateriakorvauksen suuruisen vähennyksen. Tämä edellyttää, ettei työnantajasi ole maksanut sinulle ateriakorvausta tai päivärahaa, antanut lounasseteleitä eikä järjestänyt ruokailua työntekemispaikalla tai sen välittömässä läheisyydessä. Lisäksi erityisellä työntekemispaikalla työskentelyn on oltava tilapäistä. Tilapäinen työskentely samassa kohteessa voi kestää enintään kolme vuotta.

Ateriakorvaus on 10,75 euroa työpäivältä vuonna 2020. Jos työnantaja on maksanut ateriakorvausta pienemmän määrän, vähennyksen määrää pienennetään työnantajan samasta matkasta maksamien korvausten määrällä.

Erityisalalla työskentelevän matkakustannukset, lue lisää Verohallinnon verkkosivuilta

Työmatkat ilman kilometrikorvausta

Jos olet tehnyt tilapäisen työmatkan, josta työnantajasi olisi voinut maksaa sinulle verovapaata matkustamiskustannusten korvausta, mutta ei ole kuitenkaan maksanut, voit vähentää verotuksessasi matkasta aiheutuneet matkustamiskustannukset.

Tilapäisestä työmatkasta aiheutuneet matkustamiskustannukset vähennetään ilman omavastuuosuutta ja ylärajaa. Kulut vähennetään käytetystä kulkuneuvosta tosiasiallisesti aiheutuneiden kustannusten mukaan. Omaa autoa käytettäessä vähennys on muun selvityksen puuttuessa 0,25 euroa/km ja käyttöetuautoa käytettäessä 0,10 euroa/km. Vapaan autoedun auton käyttämisestä tilapäiseen työmatkaan ei vähennystä myönnetä, koska vapaan autoedun saaneelle ei aiheudu kuluja eikä työajo vaikuta autoedun arvon laskentaan.

Matkakustannusten vähentäminen palkansaajan verotuksessa, lue lisää Verohallinnon ohjeesta

Työasuntovähennys

Jos työskentelet vakituisesti eri paikkakunnalla kuin sillä, missä sinulla on yhteinen koti puolisosi ja/tai alaikäisen lapsesi kanssa, ja vuokraat työskentelypaikkakunnalta itsellesi työasunnon, voit saada työasuntovähennyksen. Edellytyksenä vähennykselle on, että vakituinen asuntosi sijaitsee yli 100 kilometrin etäisyydellä sekä työasunnosta että siitä varsinaisesta työpaikasta, jonka sijainnin vuoksi työasunto on hankittu. Työasuntovähennys liittyy aina työssäkäyntiin varsinaisella työpaikalla.

Jos työnantajasi on järjestänyt sinulle työskentelypaikkakunnaltasi asunnon (työsuhdeasunto), voit myös sen perusteella saada työasuntovähennyksen. Sen sijaan omistusasunnon perusteella ei voi tehdä työasuntovähennystä.

Puolisoista vain toinen voi saada työasuntovähennyksen samalta ajalta.

Jos olet perheetön, voit saada työasuntovähennyksen vain, jos sinulla on samanaikaisesti (vähintään) kaksi varsinaista työpaikkaa ja tästä johtuen kaksi asuntoa.

Vähennyksen määrä on verovuonna 2020 enintään 450 euroa täydeltä kalenterikuukaudelta, ei kuitenkaan enempää kuin työasunnosta maksamasi vuokran verran. Työsuhdeasunnosta vähennyksenä myönnetään enintään asunnon luontoisetuarvoa vastaava määrä. (Tällöinkin enimmäismäärä on kuitenkin 450 euroa.)

Työasuntovähennystä ei myönnetä, jos olet saanut verovuonna toisella paikkakunnalla asumiseen liittyvää verovapaata korvausta tai etuutta (esim. asumistukea). Työasuntovähennyksen määrää pienentävät mahdolliset muut vähennykset, joihin sinulla on oikeus verovuoden verotuksessa kyseisen asunnon käytön perusteella.

Poikkeuksena on kotitalousvähennys, joka ei vaikuta työasuntovähennyksen määrään.

Työasuntovähennys, lue lisää Verohallinnon ohjeesta

Muista ilmoittaa tulonhankkimiskulut!

LOMAKE 1D tai Omavero: Tulonhankkimismenoina vähennettävät matkat

LOMAKE 19 tai Omavero: Työasuntovähennys

LOMAKE 50A tai Omavero: Muut palkkatulojen tulonhankkimismenot

Tulonhankkimiskulut on muistettava ilmoittaa itse, sillä ne puuttuvat esitäytetyltä veroilmoitukselta ainakin osittain jopa silloin, kun ne on huomioitu verokorttisi ennakonpidätysprosentissa.

Tulonhankkimiskulujenkin ilmoittaminen verottajalle hoituu helposti Omavero-palvelussa. Vaihtoehtoisesti voit korjata tiedot erillisillä paperilomakkeilla, jotka on mainittu esitäytetyllä veroilmoituksella kunkin tiedon kohdalla.

Katso lisätietoja vähennyskelpoisista tulonhankkimiskuluista Verohallinnon ohjeesta.

Tero Hämeenaho

Kirjoittaja on Veronmaksajain Keskusliiton verojuristi 

Artikkeli on julkaistu 9.3.2021.

Tulosta

Oikeasti hyödyllistä tietoa arjen talousasioista

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.