JÄSENALUEELLE KIRJAUTUMINEN UUDISTUI   Katso ohjeet »

Yhteisetuuden veroilmoitus 2021

Yhteisetuus on erillinen verovelvollinen

Yhteisetuuden on annettava veroilmoituksensa sähköisesti Omavero-palvelussa.

Tuloverolain mukaisten yhteisetuuksien on annettava veroilmoitus, jos niillä on ollut veronalaista tuloa. 

Yhteismetsää, tiekuntaa ja osakaskuntaa sekä muuta niihin verrattavaa yhteenliittymää pidetään verotuksessa yhteisetuutena.

Yhteisetuutta verotetaan erillisenä verovelvollisena. Tämä merkitsee samalla sitä, että yhteisetuus maksaa tuloveron ja osakas saa mahdollisen tulo-osuutensa ilman lisäveroseuraamuksia. Osakkaan yhteisetuuteen kuuluvan oikeuden tai osuuden luovutuksesta verotetaan osakasta eikä yhteisetuutta.

Yhteisetuuden verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin. Yhteisetuuksilla on kolme tulolähdettä. Ne voivat saada elinkeinotuloa, maatalouden tuloa tai muun toiminnan tuloa. Yhteisetuuden tappioita ei jaeta osakkaille vaan ne vähennetään yhteisetuuden tulosta ja myös tappiot vahvistetaan kullekin tulolähteelle erikseen.

Yhteisetuudet maksavat verotettavista tuloistaan veroa tuloveroprosentin 26,5 mukaan.

Veroilmoituksen voi antaa paperilomakkeella (lomake 6) vain erityisestä syystä, jos sähköinen ilmoittaminen on esimerkiksi teknisen esteen vuoksi mahdotonta.

Jos annat veroilmoituksen paperilomakkeella, erillistä lupaa ei tarvitse hakea eikä syytä tarvitse kertoa etukäteen. Verohallinto voi kysyä syytä paperi-ilmoittamiseen verovalvonnan yhteydessä.

Paperilomake palautetaan osoitteeseen: Verohallinto, Yhteisölomakkeiden optinen lukupalvelu, PL 200, 00052 VERO.

Veroilmoitus on annettava siinä tapauksessa, että yhteisetuudella on ollut verovuoden aikana veronalaista tuloa, omaisuuteen kuuluvan kiinteistön tiedot ovat muuttuneet tai tilikauden aikana on myyty tai ostettu kiinteistö.Veroilmoitus on lisäksi annettava silloin, jos Verohallinto on kehottanut antamaan veroilmoituksen.

Yhteisetuudet antavat veroilmoituksen 4 kuukauden kuluessa tilikauden päättymisestä päättymiskuukauden lopusta lukien.

Yhteisetuuden on ilmoitettava kiinteistöverotusta varten kiinteistöjen tiedoissa olevat virheet ja puutteet viimeistään 2.5.2022

Yksityistielain 66 §:n nojalla tiekunnalle kertyneitä tuloja ja varoja ei pidetä tiekunnan veronalaisina tuloina ja varoina, joten käytännössä tiekunnat eivät yleensä maksa tuloveroja lainkaan. Tiekunta on kuitenkin verovelvollinen kiinteistöstä saadusta tulosta kunnalle tuloveroprosentin 8,87 mukaan vuonna 2021. 

Mikä on tiekunta?

Uusi yksityistielaki tuli voimaan 1.1.2019. Tiekunta voidaan perustaa tietä koskevien asioiden hoitamista varten tietoimituksessa tai tiekunnan perustamiskokouksessa, johon kaikki yksityistien tieosakkaat on kutsuttu jonkun osakkaan toimesta yksityistielain mukaista kutsumenettelyä noudattaen.

Tiekunnan perustaminen voidaan tehdä myös kiinteistörekisterin pitäjän päätöksellä, jos asian käsitteleminen yksityistietoimituksessa ei ole erityisestä syystä tarpeen.

Tiekunnan tieosakkaita ovat pääasiassa tien varrella olevien kiinteistöjen omistajat.

Tieoikeuden voi saada johonkin tiettyyn tiehen, vaikka henkilö ei omistaisikaan kiinteistöä kyseisen tien varrella. Tällaisesta tapauksesta on kysymys esimerkiksi, jos henkilö harjoittaa luvallista liikennettä tai elinkeinoa ja tien käyttö on tähän tarkoitukseen tärkeää. Jos tieoikeus myönnetään, tulee sen hakijasta tieosakas. 

Mikä on osakaskunta?

Yhteisaluelain mukaiset yhteisten alueiden osakaskunnat muodostuvat kiinteistöille yhteisesti kuuluville alueille, joita voivat olla esimerkiksi kylien yhteiset maa- ja vesialueet.

Osakaskunta voi perustua myös yhteiseen erityiseen etuuteen, jolla tarkoitetaan useammalle kiinteistölle yhteisesti kuuluvaa oikeutta kalastukseen tai muuhun sellaiseen maa- tai vesialueen käyttöön toisen kiinteistön alueella.

Yhteisen alueen tai yhteisen erityisen etuuden osakkaita ovat kiinteistöjen omistajat omistustaan vastaavin osuuksin. Osakkaat muodostavat osakaskunnan, joka huolehtii yhteisen alueen tai yhteisen erityisen etuuden hallinnosta sekä etuutta koskevien muiden asioiden hoidosta.

Yhteisen vesialueen osakaskunta järjestäytyneenä muodostaa kumotussa kalastuslaissa tarkoitetun kalastuskunnan, jonka tehtävistä nykyisen kalastuslain sääntelyn perusteella huolehtii yhteisen alueen järjestäytynyt osakaskunta. Kalastuslaissa tarkoitettuna kalastuskuntana toimii yhteisaluelain mukainen osakaskunta.

Yhteisaluelaissa säädetään kiinteistöjen yhteisen alueen ja yhteisen erityisen etuuden hallinnosta ja käytöstä. Yhteisaluelain säännökset koskevat myös sellaisia osakaskuntia, jotka eivät ole hallinnollisesti järjestäytyneitä eli niillä ei ole yhteisaluelain mukaista hoitokuntaa tai toimitsijaa eikä sääntöjä. Myös hallinnollisesti järjestäytymätöntä osakaskuntaa pidetään verotuksessa yhteisetuutena.

Verojuristi Juha Salmikivi,
Veronmaksajat

Artikkeli on julkaistu 11.1.2022. 

Tulosta