29.8.2007

Veronmaksajien Teemu Lehtinen kehuu budjettiriihen veroratkaisuja: Eläkkeiden ja perintöjen verotuksen korjaukset myönteisiä

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen on tyytyväinen liiton monien keskeisten tavoitteiden etenemisestä hallituksen budjettiriihessä.

-  On hyvä, että hallitus tarttuu ripeästi verojärjestelmän rakenteellisiin epäkohtiin korjaamalla perintöveroa ja oikaisemalla eläkeläisten tuloveroa heti ensi vuonna, kiittää Lehtinen.

Veronmaksajat teki viime syksynä aloitteen eläkkeensaajien tuloverotuksen oikaisemisesta pahimmin väliinputoajiksi jääneiden työeläkkeensaajien osalta. Aloite sai vaalien alla laajaa tukea, ja se sisällytettiin myös hallitusohjelmaan. Budjettiriihessä ongelma päätettiin korjata osittain, mikä on askel oikeaan suuntaan.

Myös perintöverotuksessa hallitus tekee useita Veronmaksajien ehdottamia korjaustoimia. Perintöveroasteikon kaikkia tulorajoja korotetaan ja lesken sekä alaikäisen lapsen asemaa parannetaan tuntuvasti. Erityisen myönteinen yksityiskohta on, että hallitus päätti myös poistaa täysin kohtuuttoman kolmannen perintöveroluokan, jossa vero on tähän asti peritty kolminkertaisena.

Palkansaajien verotuksessa kevennykset lykkääntyvät myöhemmille vuosille. Hallituksen budjettiriihessä päättämä verolinja pitää suomalaisten palkansaajien verotuksen vuonna 2008 käytännössä tämänvuotisella tasolla.

Vuodesta 2008 tulee välivuosi ansiotulojen verotuksen pitkäjänteisessä keventämisessä, jota kaikki kolme edellistä laman jälkeistä hallitusta ovat menestyksellä toteuttaneet.

Lehtinen pitää kevennyslinjan katkeamista ensi vuonna valitettavana, vaikka toisaalta ymmärtää ajankohtaisen suhdanne- ja työmarkkinatilanteen vaikutuksen ratkaisuihin.  Lupauksia paluusta kevennysten tielle ansiotulojen verotuksessa on kuitenkin syytä alkaa lunastaa pian ensi vuoden jälkeen.

Energian ja alkoholin verotusta hallitus päätti kiristää ensi vuonna. Lehtinen pitää näiden kiristysten taustalla olevia ilmasto- ja terveyspoliittisia tavoitteita tärkeinä, mutta korostaa sitä, että näihin tavoitteisiin on jatkossa pyrittävä muilla tavoilla kuin verotusta jatkuvasti kiristämällä.

Lehtinen katsoo, että valtion talouden erittäin vahva tila luo tukevan perustan veronkevennysten määrätietoiselle jatkamiselle koko vaalikauden aikana.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, 0400-414 652

Tuloverojen osuus veronalaisesta tulosta 1991 - 2008 (pdf)

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki