20.6.2010

Veronmaksajien Lehtinen: Verotyöryhmän linjaukset perusta ensi vaalikauden verouudistukselle

eronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen toivoo, että verotyöryhmän väliraportin päälinjauksista saavutetaan yhteiskunnassa laaja yhteisymmärrys. Lehtinen on itse verotyöryhmän jäsen.

-  Väliraportin linjauksista saadaan toimiva perusta ensi vaalikaudella toteutettavalle laajalle verotuksen rakenneuudistukselle.

-  Työryhmämme esitysten eri yksityiskohdista syntyy varmasti vilkasta keskustelua ja näin luonnollisesti täytyykin olla. Olennaista on kuitenkin myös nähdä metsä puilta ja tarkastella esityksiä kokonaisuutena.

Lehtinen pitää perusteilla olevan Mari Kiviniemen hallituksen ratkaisua siirtää verouudistuksen toteutus ensi vaalikaudelle perusteltuna.

-  Vuoden 2011 osalta riittää, että ansiotulojen verotusta nyt uhkaavat kiristykset puretaan ja myönteinen ostovoimakehitys turvataan maltillisella kevennyksellä, josta hallituksen on syytä päättää elokuun budjettiriihessä.

-  Verotuksen laajempi rakenneuudistus on sitten hyvä toteuttaa ensi vaalikaudella, esimerkiksi vuonna 2012.

Lehtinen muistuttaa, että suomalainen hyvinvointiyhteiskunta on vakavan taantuman jälkeen suurten haasteiden edessä. Suomen on löydettävä tehokkaat kansalliset keinot uuden kestävän nousun aikaansaamiseksi. Verotuksen rakenteen tulisi tukea mahdollisimman hyvin työllisyyttä, tuottavuutta ja talouskasvua.

-  Haasteisiin vastaamiseksi päättäjiltä on syytä odottaa rohkeutta rakenteellisissa uudistuksissa. Verotuksen uudistaminen on tässä työssä keskeisessä osassa.

Lehtinen kiittää verotyöryhmän hyvää henkeä. Ratkaisuja verotuksen rakenneongelmiin on haettu ennakkoluulottomasti, mutta samalla huolellisesti linjauksia punniten.

-  Työ esitysten hiomiseksi jatkuu, ja lisäksi moniin kysymyksiin otetaan kantaa vasta loppuraportissa.

Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, (09) 6188 7300, 0400 414 652.


 


 

 

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki