14.5.2012

Veronmaksajat laski hallituksen kehyspäätösten seuraukset: Palkkaverotus kiristyy ja ostovoima laskee vuosina 2013 ja 2014

Palkansaajien verotus kiristyy seuraavina kahtena vuonna ensimmäistä kertaa 1990-luvun alun laman jälkeen. Keskituloisen palkansaajan veroprosentti uhkaa hallituksen kehyspäätöksillä nousta tämän vuoden 29,6 prosentista 30,8 prosenttiin vuoteen 2014 mennessä. Samalla palkansaajan nettoansioiden ostovoima on alenemassa 0,8 prosenttia.

Tämä käy ilmi Veronmaksajain Keskusliiton tuoreista vero- ja ostovoimalaskelmista, joissa on huomioitu ansioiden, verotuksen ja kuluttajahintojen arvioitujen muutosten vaikutukset palkansaajan nettoansioiden ostovoimaan.

Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää kehitystä huolestuttavana. Hallituksen kehysriihessään päättämä mittava palkansaajien tuloverotuksen kiristäminen leikkaa tuntuvasti ostovoimaa ja kotimaista kysyntää.

-  Oli valitettavaa, että hallitus luopui alkuperäisen hallitusohjelman linjauksesta estää työn verotuksen kiristyminen tällä vaalikaudella.

-  Palkansaajien raamisopimuksen mukaiset palkankorotukset ovat nyt valumassa hukkaan kehysriihen uuden tuloverolinjauksen myötä.

-  Vaikka palkat nousevat, ostovoima laskee.

Lehtinen ei pidä tasapainoisena talouspolitiikkaa, jossa kansalaisten ostovoimaa tuntuvasti leikataan ja samalla maalaillaan epämääräisiä kuvia kasvupolitiikasta.

-  Työssäkäyvän keskiluokan ostovoiman leikkaaminen uhkaa hyydyttää kotimaisen kysynnän ja samalla vaarantaa lähivuosien talouskasvun terveen perustan.

-  Toivottavasti hallituksen kasvupolitiikka ei tarkoita pelkkiä veronmaksajien piikkiin tehtäviä julkisia hankkeita ja investointeja. Kohtuullinen palkkaverotus on asetettava siltarumpujen edelle tulevissa budjettiratkaisuissa.

Lehtinen peräänkuuluttaa hallitukselta jatkossa myös avointa mieltä tuloverotusta koskevissa päätöksissä erityisesti suhteessa tuleviin palkkaratkaisuihin.

- Suomea uhkaa tätä menoa palkkojen, verojen ja hintojen kilpalaukka, joka ei ainakaan edistä talouskasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä.

-  Parempi tavoite olisi työn kohtuullisemman verotuksen ja palkkamaltin suotuisa yhdistyminen. Tämä hyvä resepti on syytä pitää mielessä seuraavan palkkakierroksen lähtökohtia mietittäessä.

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, 0400 414 652

Palkansaajan ostovoima ja verotus 2000 - 2014 (pdf)
Vero- ja talousratkaisujen näkymiä (pdf)

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki