21.3.2012

Veronmaksajien Lehtinen kehysriihestä: Sopeutuksen kokonaistaso riittävä - veroratkaisuissa hyvää ja huonoa

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää kehysriihessä päätettyä valtiontalouden sopeuttamista 2,7 miljardilla eurolla tässä tilanteessa riittävänä. Ongelmallista on sen sijaan sopeutustoimien painottaminen enemmän verotuksen kiristämiseen kuin menosäästöihin.

- Nyt sopeutusta tehdään korostetusti verotusta kiristämällä ja kaiken lisäksi mittavasti myös ansiotulojen verotuksessa. Tältä osin päätökset eivät ole parhaita mahdollisia.

- Olisi ollut perusteltua jakaa sopeutus tasan veronkiristysten ja menosäästöjen kesken ja verotuksen osalta suunnata kiristykset kulutuksen ja haittojen verottamiseen.

Hallituksen lipsuminen hallitusohjelman linjauksesta olla kiristämättä työn verotusta on koko sopeutuspaketin selkein miinus. Päätös luopua määräajaksi ansiokehitystä vastaavista veroperusteiden tarkistuksista kiristää työn verotusta tarpeettomasti. Palkansaajien nettoansioiden ostovoima uhkaakin painua lähivuosina pakkaselle näiden päätösten seurauksena.

-  Hallituksen lähteminen ainakin väliaikaisesti ansiotulojen verotuksen yleisen kiristämisen  tielle on valitettava suunnanmuutos, jolta odotan mahdollisimman pikaista perääntymistä jatkossa.

Veronkiristyksistä osa suunnataan nyt kulutusveroihin kaikkia arvonlisäverokantoja korottamalla. Arvonlisäverotus kohdistuu laajapohjaisesti kulutukseen. Se rasittaa tuontia, mutta ei vientiä. Talouskasvun ja työllisyyden kannalta arvonlisäveron korottaminen on selvästi ansiotulojen verotuksen kiristämistä parempi vaihtoehto kiristyskohteita valittaessa.

-  Arvonlisäverotuksen lievä korottaminen on tässä yhteydessä perusteltua. On hyvä, että tämä toteutetaan tasapuolisesti nostamalla hieman kaikkia arvonlisäverokantoja.

Oikeudenmukaisuus on tärkeä ja ymmärrettävä lähtökohta veroratkaisuja tehtäessä. Hallituksen nyt päättämä yli 100.000 euron ansiotuloihin kohdistettu ylimääräinen korotus on kuitenkin huonosti perusteltu tämän tavoitteen kannalta. Näistä tuloista maksetaan jo nytkin kaikkein ankarinta noin 55 prosentin marginaaliveroa. Uusi 1,5 prosenttiyksikön korotus kasvattaa hieman jo valmiiksi suurta eroa lievemmin verotettuihin pääomatuloihin verrattuna.

- Suunta ei ole tässä kohdassa oikea. Lieventävä puoli asiassa on, että tämä perusteeton ylimääräinen kiristys jäi kuitenkin mittaluokaltaan suhteellisen pieneksi.

Lisätiedot: Toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, 0400 414 652

Esimerkkejä arvonlisäverokantojen kiristyksen vaikutuksista (pdf)
 

 

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki