12.12.2013

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2013: Suomessa työn verotus kireää

Suomessa keskipalkkaisen veroprosentti ylittää muiden Euroopan maiden keskiarvon 1,5 prosenttiyksiköllä. Naapurimaa Ruotsiin verrattuna keskituloisen veroprosentti on 5,2 prosenttiyksikköä korkeampi. Eli samasta 40 700 euron palkasta menee Suomessa veroja yli 2 000 euroa enemmän kuin Ruotsissa.

Tämä käy ilmi Kansainvälinen palkkaverovertailu 2013 -selvityksestä, jossa vertaillaan työn verotusta 18 OECD-maassa* neljällä eri palkkatasolla. Selvityksen ovat laatineet Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola ja Minna Punakallio.

Matalalla palkkatasolla verotus on Suomessa eurooppalaisittain melko kilpailukykyistä. Palkansaajan työssä etenemistä ja tulojen lisäystä verotetaan Suomessa kuitenkin varsin ankarasti. Marginaaliveroprosentti on jo 26 400 euroa vuodessa ansaitsevalla kahdeksan prosenttiyksikköä muiden Euroopan maiden keskiarvoa korkeampi.

Mitä suuremmille tuloille siirrytään, sitä suuremmaksi Suomen palkkaverotuksen ero kansainväliseen tasoon kasvaa. Selvityksen hyvätuloisilla palkkatasoilla työntekijän veroprosentti on Suomessa 3,0–6,2 prosenttiyksikköä korkeampi kuin muissa Euroopan vertailumaissa keskimäärin. Ero Euroopan ulkopuolisiin maihin kasvaa yli kymmeneen prosenttiyksikköön.

Kuluvana vuonna Suomi erottui eurooppalaisten maiden yleislinjasta kiristämällä työn verotusta. Veronkiristys heikensi Suomen kilpailukykyä palkkaverovertailussa.

- Verotuksen kiristyminen jatkuu Suomessa ensi vuonnakin, mikä uhkaa heikentää entisestään asemaamme, Kirkko-Jaakkola toteaa.

Lisätietoja:
pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola, puh. 09 6188 7326, 050 536 4126

* Selvityksen maat ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Italia, Itävalta, Ranska, Saksa, Suomi, Viro, Britannia, Norja, Ruotsi, Sveitsi, Tanska, Australia, Japani, Kanada ja Yhdysvallat.

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2013 -selvitys (PDF, 1 MB)

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2013 -esitys (PDF)

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki