8.5.2015

Veronmaksajat laski: Palkansaajan ostovoima paranee tänä vuonna 0,5 prosenttia

Keskituloisen 3 260 euroa kuussa ansaitsevan palkansaajan ostovoiman arvioidaan kasvavan tänä vuonna 0,5 prosenttia. Ostovoiman kääntymistä plussalle avittaa hidastunut inflaatio. Ostovoiman kasvua hillitsee toisaalta tuloveroprosentin lievä kiristyminen 30,9 prosentista 31,2 prosenttiin.

Näissä Veronmaksajain Keskusliiton arvioissa on huomioitu veroperusteiden muutosten sekä arvioidun ansio-  ja hintakehityksen vaikutukset veroihin ja ostovoimaan. Laskelmassa oletetaan ansioiden nousevan 1,2 prosenttia ja kuluttajahintojen 0,3 prosenttia vuonna 2015.

Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen muistuttaa käynnistyvien hallitusneuvotteluiden osapuolia kotimaisen kysynnän tärkeydestä. Orastava talousluottamus ei kestä enää uusia kolhuja.

"Kuluttajien luottamus on ollut viime aikoina vahvistumaan päin. Vuonna 2015 myös palkansaajien nettoansioiden ostovoima kehittyy kohtalaisesti. Käänne on nyt mahdollinen, mutta jatko on seuraavan hallituksen käsissä", muistuttaa Lehtinen.

"Uuden hallituksen on tärkeää varmistaa kotimaisen kysynnän myönteinen kehittyminen myös vuonna 2016.  Ansiotulojen verotuksen laajapohjainen keventäminen on avain ostovoiman ja yksityisen kulutuskysynnän kohenemiseen myös hyvin maltillisten palkkaratkaisujen oloissa."

"Kilpailukyvyn palauttaminen on avainroolissa pitkän aikavälin talouskasvulle, mutta samalla täytyy pitää huoli siitä, että kotimarkkinoiden vaisu veto saadaan pikimmiten vahvemmaksi."

Lisätiedot: toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, p. 0400 414 652

Palkansaajan tuloveroprosentti 1991–2015 sekä ansiotason ja ostovoiman muutokset 2000–2015. (pdf)

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki