30.11.2016

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2016: Suomen jyrkkä progressio heikentää kannustimia

Pienten palkkojen verotus on Suomessa eurooppalaista keskitasoa, mutta tulojen noustessa verotus muuttuu kireämmäksi. Esimerkiksi suomalaista keskipalkkaa eli 42 200 euroa vuodessa ansaitsevan veroprosentti on 2,8 prosenttiyksikköä korkeampi kuin Euroopan vertailumaissa keskimäärin. Tällä tulotasolla verotus on vertailumaiden viidenneksi kireintä.

Suomen palkkaverotus on kansainvälisesti vertailtuna varsin progressiivista. Vertailun suurituloisinta, 137 000 euroa vuodessa ansaitsevaa palkansaajaa verotetaan Suomessa peräti 7,8 prosenttiyksikköä ankarammin kuin muissa Euroopan vertailumaissa keskimäärin. Suurituloisen veroprosentti on kolmanneksi korkein Belgian ja Italian jälkeen.

Tulokset käyvät ilmi Kansainvälinen palkkaverovertailu 2016 -selvityksestä, jossa vertaillaan työn verotusta 18 OECD-maassa* neljällä eri palkkatasolla. Selvityksen on laatinut Veronmaksajain Keskusliiton pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola.

Palkansaajan työssä etenemistä ja tulojen lisäystä verotetaan Suomessa ankarasti. Keskituloisen palkansaajan 100 euron palkankorotuksesta 47 euroa menee veroihin. Marginaaliveroprosentti on 42 200 euron palkkatasolla Pohjoismaiden korkein ja siten vähiten kannustava.

Kuluvana vuonna tuloverotuksen progressio kiristyi yhä Suomessa, kun pienituloisten palkansaajien verotusta kevennettiin ja suurituloisten kiristettiin.

”Euroopassa veropolitiikka on kääntymässä talouskasvua ja työllisyyttä vahvistavaan suuntaan. Tästä esimerkkeinä ovat etenkin Belgia ja Itävalta, jotka kevensivät kuluvana vuonna reippaasti palkkaverokiilaa kilpailukykyä ja kasvua tavoittelevilla verouudistuksilla”, Mikael Kirkko-Jaakkola toteaa.

Lisätietoja: 
pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola, puh. 09 6188 7326, 050 536 4126

Kansainvälinen palkkaverovertailu 2016 -selvitys (pdf)
Kansainvälisen palkkaverovertailun graafit (pdf)

* Selvityksen maat ovat Alankomaat, Belgia, Espanja, Italia, Itävalta, Ranska, Saksa, Suomi, Viro, Britannia, Norja, Ruotsi, Sveitsi, Tanska, Australia, Japani, Kanada ja Yhdysvallat.

Veronmaksajain Keskusliitto on julkaissut kansainvälistä vertailutietoa työn ja palkan verotuksesta vuodesta 1995 lähtien.

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki