31.5.2017

Kolmannes veroista kulutusveroja – Alkoholivero voi nousta

Suomen kulutusverotuotot ovat kasvaneet viime vuosina maltillisesti. Suomen arvonlisäverokannat ovat säilyneet ennallaan vuodesta 2013, mutta joidenkin valmisteverojen verotasoja on nostettu. Esimerkiksi tupakka-askin hinnasta verojen osuus on jo 87 prosenttia. Kulutusveroilla kerättiin vuonna 2016 noin 31 miljardia euroa.

Tämä ilmenee Veronmaksajien ekonomisti Janne Kalluisen selvityksestä ”Kulutusverotuksen trendit meillä ja muualla”. Selvityksessä on tarkasteltu kulutusverotusta EU- ja OECD-maissa.

- Kulutusverotus on Suomessa kireää useilla mittareilla. Kulutusverojen määrä suhteutettuna bruttokansantuotteeseen on 14,5 prosenttia, joka on kansainvälisessä vertailussa korkea osuus. Kaikista julkisyhteisöjen verotuloista kulutusverot kattavat noin kolmanneksen, Kalluinen toteaa.

Kulutusverotasot kiristyivät Euroopassa yleisesti vuosikymmenen alussa, mutta tilanne on tasapainottunut vuoden 2015 jälkeen. Suomen kulutusverotuksessa on tapahtunut merkittävä muutos autoilun verorakenteessa.

- Ajoneuvoveron verotasoja on korotettu useasti viime vuosina, mutta autovero on puolestaan laskenut erityisesti pienipäästöisten autojen kohdalla. Vuonna 2015 ajoneuvoveron tuotto ylitti autoveron tuoton ensimmäistä kertaa historiassa ja ero kasvaa. Tämä kertoo osaltaan autoilun verotuksen painopisteen siirtymisestä auton hankinnasta käytön aikaiseen verotukseen.

Kulutusveroista tupakka- ja ajoneuvovero ovat kiristyneet selvimmin tällä vaalikaudella. Makeisten ja jäätelön valmistevero poistui vuoden alussa.

Alkoholin verotuksen maltillinen korottaminen mahdollista

Tällä vaalikaudella alkoholiveroihin ei ole vielä tehty kiristyksiä. Juha Sipilän hallituksen ohjelman mukaan alkoholiveroa kuitenkin ”tarkistetaan, mikäli Viron veronkorotukset antavat siihen mahdollisuuden”. Virossa on päätetty kiristää merkittävästi alkoholijuomien verotusta vuosina 2017–2020. Nämä asteittaiset korotukset pienentävät selvästi Viron ja Suomen alkoholiverotasojen nykyisiä eroja.

Veronmaksajien toimitusjohtaja Teemu Lehtinen arvioi, että toteutuessaan Viron mittavat veronkorotukset voivat avata mahdollisuuden tarkistaa jonkin verran alkoholijuomien verotusta myös Suomessa. Tämä ei saa kuitenkaan merkitä verotuksen kokonaistason kiristämistä.

- On parempi verottaa haittoja kuin hyödyllisiä asioita, kuten työntekoa. Mikäli hallitus päättää korottaa hieman alkoholin verotusta, on sen samalla alennettava tuntuvasti ansiotulojen verotusta.

Lehtinen muistuttaa, että hallituksen on joka tapauksessa elokuun budjettiriihessään päätettävä noin 400 miljoonan euron kevennyksistä ansiotulojen verotukseen, jotta palkansaajien verotus ei ensi vuonna kokonaisuutena kiristyisi kilpailukykysopimuksessa päätettyjen sosiaalivakuutusmaksujen korotusten takia.

- Alkoholiverojen lievä korottaminen voi enimmilläänkin kattaa tarvittavista ansiotulojen verotuksen kevennyksistä vain varsin ohuen siivun, toteaa Lehtinen.

Lisätiedot:
ekonomisti Janne Kalluinen, 09 6188 7327, 044 3210 990
toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, 0400 414 652

Kulutusveroja koskevia graafeja (pdf)
Oluen verotaso Suomessa ja Virossa 2000– (pdf)
Kulutusverotuksen trendit meillä ja muualla -selvitys (pdf)

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki