27.6.2018

Veronmaksajien selvitys: Keskimääräisen eläkkeen verotus on pysynyt ennallaan kuluvalla vaalikaudella

Vuonna 2018 keskimääräistä 1 664 euron kuukausieläkettä ansaitsevan eläkkeensaajan veroprosentti on samalla tasolla kuin se oli vaalikauden alussa vuonna 2015. Tällä eläketasolla tuloverot vievät eläkkeestä 18,8 prosenttia, joka on yli kahdeksan prosenttiyksikköä vähemmän kuin vuosituhannen alussa.

Tämä käy ilmi Veronmaksajain Keskusliiton tuoreesta Eläkkeensaajan vero- ja ostovoimakehitys 2000-luvulla -selvityksestä, jossa tarkastellaan eläkkeensaajan verotusta ja ostovoimaa kuudella eri eläketasolla. Selvityksen on laatinut Veronmaksajien ekonomisti Janne Kalluinen.

Kuluvalla vaalikaudella kahden matalimman ja kahden korkeimman tarkastellun eläketason verotus on hieman keventynyt. Keskimmäisten eläketasojen verotus on pysynyt käytännössä ennallaan. Vaikka tuloverotuksen keveneminen on tukenut joidenkin eläkkeensaajien ostovoimaa, ostovoima on laskenut kaikilla selvityksen tulotasoilla, jos otetaan huomioon inflaatio ja eläkkeiden indeksimuutokset.

Ostovoiman heikkeneminen on osittain tilapäistä, kun eläkeindeksien korotukset seuraavat perässä kiihtyvää, joskin hyvin maltillista hintojen nousua. Matalimmilla tulotasoilla myös kansaneläkeindeksin leikkaus ja jäädytykset ovat heikentäneet ostovoimaa.

Kun verrataan vuoteen 2000, esimerkkieläkkeiden ostovoima on tänä vuonna 17,0-19,4 prosenttia suurempi. Ostovoiman kasvua on tukenut se, että esimerkkieläkkeiden tuloveroprosentit ovat 5,6-8,4 prosenttiyksikköä matalammat kuin vuosituhannen vaihteessa. Pelkkää työeläkettä saavien ostovoiman kasvusta yli puolet onkin ollut seurausta tuloverotuksen kevenemisestä.

”Kuluvalla vaalikaudella eläkkeiden ostovoimakehitys ei ole ollut kaksista. Aiemmin 2000-luvun aikana toteutetut veronkevennykset ovat kuitenkin olleet eläkkeensaajan ostovoiman kannalta huomattavasti merkittävämpiä", Kalluinen toteaa.

Lisätiedot:

ekonomisti Janne Kalluinen, Veronmaksajat, puh. 09 6188 7327 ja 044 3210 990

 

Liitteet:

Eläkeveroselvitys

infografiikka

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki