16.9.2020

Veronmaksajien Lehtinen: Veroelvytys puuttuu budjetista – Suomi ei nouse pelkillä siltarummuilla ja julkisilla palveluilla

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen harmittelee sitä, että hallituksen elvytysratkaisut kohdistuvat yksipuolisesti vain julkisten menojen lisäämiseen. Tasapainoisessa kokonaisuudessa pitäisi elvyttää myös verotusta keventämällä.

- Menoelvytys on nyt massiivista, veroelvytys sen sijaan loistaa poissaolollaan.

Suomi ei nouse ajankohtaisesta syvästä taantumasta takaisin ripeästi kasvavan talouden, paranevan työllisyyden ja kestävän julkisen talouden uralle pelkillä menopuolen satsauksilla. Myös veropolitiikan ratkaisujen pitäisi tukea vahvaa kasvua.

- Yksityinen talous tarvitsisi myös tilaa nousta koronakuopasta. Tässä suhteessa hallituksen budjettilinja on pettymys, Lehtinen katsoo.

Verotuksessa budjettiriihen tulokset olivat kaiken kaikkiaan laihat. Ansiotulojen verotus pysyy suunnilleen tämän vuoden tasolla, palkansaajien verotus on kiristymässä eri palkkatasoilla 0,1–0,2 prosenttiyksikköä.

Veronkiristysten painopiste on terveys- ja ympäristöhaittoihin kohdistuvassa valmisteverotuksessa. Tupakan ja alkoholin verotus kiristyy. Polttoaineverojen kiristys lisää tavallisen öljylämmitteisen omakotitalon kustannuksia noin 75 eurolla vuodessa.

- Haittaverojen kiristykset olisivat paremmin ymmärrettävissä, jos niiden vastapainoksi olisi toteutettu kevennyksiä ansiotulojen verotukseen. Nyt ratkaisu on toispuoleinen, Lehtinen katsoo.

Sähköllä ladattavien työsuhdeautojen uuden verotuen rajaaminen tässä vaiheessa vain täyssähköautoihin on Lehtisen mielestä huono ratkaisu. Jos hallitus haluaisi aidosti edistää ladattavien autojen yleistymistä työsuhdeautoina ja autokannan laajaa uudistumista, olisi verotuki pitänyt jo nyt kohdistaa täyssähköautojen lisäksi myös ladattaviin hybridiautoihin. Pitkien etäisyyksien alueilla hybridiauto on usein ainoa käytännöllinen vaihtoehto, joten rajaus vain täyssähköautoihin ei ole tasapuolista.

- Hallituksen nyt vain täyssähköautoihin rajattu veroporkkana jää aika elitistiseksi puuhasteluksi, jolla ei tule olemaan laajempaa merkitystä ladattavien autojen yleistymiselle, Lehtinen arvioi.

- Hyvä, että hallitus selvittää tuen ulottamisen myös ladattaville hybridiautoille seuraavaan kehysriiheen mennessä. Tällainen laajennus on ilman muuta tarpeen.

Muut liikenteen työsuhde-etujen verokohteluun tehtävät muutokset ovat perusteltuja laajennuksia ja korjauksia nykyjärjestelmään. Työsuhdematkalipun verotus muuttuu huomattavasti nykyistä selkeämmäksi ja tasoltaan paremmaksi. Uutena vaihtoehtona myös työsuhdepolkupyörää kannustetaan verovapaudella. Tervetullut muutos on myös työnantajan tarjoaman sähköauton latausedun vapauttaminen verosta.

- Liikenteen työsuhde-etujen verotukseen tehdään monia perusteltuja parannuksia, jotka ajanmukaistavat järjestelmää ja monipuolistavat työnantajien ja työntekijöiden vaihtoehtoja, Lehtinen sanoo.

 

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, p. 0400 414 652
pääekonomisti Mikael Kirkko-Jaakkola, p. 050 536 4126

 

Laskelmat budjettiriihen veroratkaisujen vaikutuksista:

-  Palkansaajan veroprosentin muutos 2021

- Valmisteverojen korotusten vaikutukset 2021

- Työsuhde-etujen muutosten vaikutukset 2021

- Asuntolainan korot, esimerkkejä

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki