Lähes miljoonalla on loppuvuodelle liian pieni veroprosentti

26.09.2022  |  Uutiset

Verohallinto arvioi, että verokortin tuloraja ylittyy noin 965 000 henkilöllä, jos he saavat loppuvuonna palkkatuloja samaa tahtia kuin tammi–elokuussa. 

Verohallinto kehottaa palkansaajia tarkistamaan verokortin tulorajan ja tekemään loppuvuodelle uuden verokortin todellisten tulojen mukaan, jos tuloraja näyttää olevan liian matala tai korkea.

Tulorajaa nostamalla voi välttyä siltä, että joulukuun tuloja verotetaan lisäprosentilla, joka on selvästi perusveroprosenttia kireämpi.

Tuloraja kannattaa tarkistaa, vaikka olisikin jo muuttanut veroprosenttiaan tänä vuonna. Erityisesti jos tuloja saa monesta paikasta tai ne vaihtelevat voimakkaasti, kannattaa tulorajaansa seurata pitkin vuotta, Verohallinto opastaa.

Näin tuloraja lasketaan:

  • Vuoden 2022 verokortin pohjana ovat olleet vuoden 2020 verotustiedot tai vuoden 2021 aikana tehdyn muutosverokortin tiedot.
  • Alkuvuodesta tulleella verokortilla näkyvä tuloraja on tarkoitettu helmi–joulukuulle, eli 11 kuukaudelle. Tulorajaan on laskettu mukaan myös lomarahat.
  • Kun teet uuden verokortinOmaverossa, ilmoita tämän vuoden aikana tulleet tulot sekä niistä maksamasi verot. Omaverossa on painike, jonka kautta saat omat tulosi lomakkeelle automaattisesti tulorekisteristä.
  • Kun tilaat uuden verokortin, arvioi loppuvuoden tulot. Uuteen verokorttiin merkitty tuloraja on tarkoitettu loppuvuoden tuloille.

Muistuksia tulorajasta tekstiviestillä

Verohallinto lähettää tekstiviestin sellaisille asiakkaille, joiden verokortin tuloraja uhkaa sen tietojen mukaan ylittyä. Viesteissä kehotetaan tarkistamaan tuloraja ja tarvittaessa tekemään uusi verokortti Omaverossa. Tekstiviestejä lähetetään tänä syksynä noin 8 000 asiakkaalle.

Verohallinnon tekstiviesteissä lähettäjänä näkyy Vero Skatt. Niissä ei ole linkkejä mihinkään eikä niissä pyydetä asiakkailta tietoja, vaan ohjataan toimimaan tarvittaessa Omaverossa.

Minna Petäinen

Tulosta

Oikeasti hyödyllistä tietoa arjen talousasioista

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.