14.2.2022

Verovelkaa helmikuussa 3,3 miljardia euroa

Verovelka on jatkanut laskuaan marraskuusta 2020 saakka. Helmikuussa maksuvaikeuksissa olevilla yrityksillä ja yksityishenkilöillä oli verovelkaa yhteensä 3,3 miljardia euroa, Verohallinto kertoo.

Velalliset ovat noudattaneet maksujärjestelyitään hyvin, mikä on pienentänyt verovelkaa liki pandemiaa edeltäneisiin lukemiin. Verovelka oli korkeimmillaan marraskuussa 2020, jolloin veroja oli maksamatta yhteensä 4,8 miljardia euroa.  

Helmikuun 2022 alussa lähes puolet (1,6 mrd. e) maksamatta jääneistä veroista on arvonlisäveroa, reilu kolmannes (1,1 mrd. e) henkilöasiakkaiden tuloveroa ja loput muita veroja.  

Noin 40 prosenttia verovelasta on maksukyvyttömillä asiakkailla. Noin 20 prosenttia taas on niin sanottua uutta verovelkaa, josta Verohallinto on lähettänyt maksumuistutuksia. Noin 15 prosenttia maksamattomista veroista on asiakkailla, joille on tehty maksujärjestely.  

Maksujärjestelyssä oleville tarjottu lyhennysvapaata tammi-maaliskuulle

Tammikuun puolivälissä Verohallinto tarjosi maksujärjestelyssä oleville  mahdollisuutta lyhennysvapaaseen maksamattomien tammi-maaliskuun maksuerien osalta. 

Tarkoituksena on ollut estää maksujärjestelyjen raukeaminen. Jos maksujärjestelyssä olevaa verovelkaa ei lyhennä aikataulussa, järjestely raukeaa ja velka tulee maksettavaksi kerralla.  

Verohallinnon asiakkaista 35 000:lla on maksujärjestely. Maksujärjestelyssä olevista 71 prosenttia on yksityishenkilöitä, loput yrityksiä.  

Konkurssihakemuksien määrä ei ole lisääntynyt

Viimeisimmät koronarajoitukset eivät ole kasvattaneet konkurssiuhkaisten maksukehotusten tai Verohallinnon tekemien konkurssihakemusten määrää.  

Tammikuussa 2022 Verohallinto haki maksamattomien verojen takia konkurssiin 106 yritystä, kun tammikuussa 2019 vastaava määrä oli 113.  

Toukokuusta 2020 helmikuuhun 2021 voimassa ollut väliaikainen konkurssilaki esti konkurssiin hakemisen.  

Minna Petäinen

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki