Perintöverotus 23.6.2022

Miksi veronpalautukseni käytetään perintöveroon?

Verottajalta saamani tiedon mukaan olen saamassa 1 700 euroa veronpalautusta 3.8.2022. Verotuspäätöksessäni sanotaan, että tuloverotukseni päättyy 29. kesäkuuta. Olen saanut pienen perinnön, josta maksan perintöveroa 400 euroa. Perintöveron eräpäivä on 1.7.2022.

Onko niin, etten tällaisessa tilanteessa välttämättä saakaan koko veronpalautusta? Olenko ymmärtänyt oikein, että verottaja voi käyttää tästä veronpalautuksestani 400 euroa perintöveroon ja saan palautusta vain 1 300 euroa? Miten minun pitää toimia?

Lakiasiainjohtaja Kati Malinen vastaa:

Olet ymmärtänyt oikein. Jos maksat perintöverosi vasta sen eräpäivänä, käytetään tuloveron veronpalautusta perintöveroosi, vaikka maksaisit perintöverosi sinällään oikea-aikaisesti eräpäivänä. Eräpäivänä maksamasi perintövero ei näy vielä eräpäivänä Verohallinnon järjestelmissä eikä näin ole käytettävissä veron maksuun heti, vaan käytännössä vasta päivää tai paria myöhemmin. Kun veronpalautus on käytettävissä maksuun jo aiemmin, kuitataan maksu siitä.

Laki antaa Verohallinnolle mahdollisuuden käyttää veronpalautusta verotuksen päättymispäivänä maksamatta oleviin, erääntyneisiin veroihin. Tämän lisäksi henkilöiden veronpalautusta käytetään tuloverotuksen päättymispäivästä lähtien aina seuraavan kuun 4. päivään asti erääntyvien verojen maksuksi heti verojen erääntyessä.

Sinun tapauksessasi ratkaisevaa on, että perintöveron eräpäivä 1.7. asettuu verotuksen päättymispäivän 29.6. ja 4.7. väliselle ajalle. Tuolla välillä veronpalautustasi voitaisiin käyttää myös sellaisiin veroihin, jotka ovat verotuksen päättyessä erääntyneinä ja maksamatta sekä lisäksi viimeistään 4.7. erääntyviin muihin veroihin niiden eräpäivänä. Käyttöaika voi myös tietyissä tapauksissa pidentyä, esimerkiksi jos verovelvollisella on ilmoituspuutteita.

Veronpalautuksesi riittää kokonaan perintöverosi maksuksi. Voit siis jättää perintöverosi maksamatta, koska veronpalautuksesi riittää sen kattamiseen. Jollei veronpalautuksesi olisi riittänyt koko erääntyneen perintöverosi maksuun, tulisi sinun maksaa jäljellä jäävä osa erääntyvästä perintöverosta viimeistään sen eräpäivänä.

Voit myös vaihtoehtoisesti maksaa perintöverosi vaikka viikon etuajassa, jolloin veronpalautustasi ei käytetä perintöveroon, koska maksettu perintövero näkyy jo eräpäivänä Verohallinnon järjestelmässä.

Jos kuitenkin maksat perintöveron vasta sen eräpäivänä, veronpalautustasi käytetään perintöveroon ja eräpäivänä maksamasi summa palautetaan pankkitilillesi automaattisesti. Palautuksen edellytyksenä on, ettei sinulla ole muita erääntyneitä veroja tai ulosotossa olevia velkoja, joiden maksuun tätä summaa voitaisiin käyttää. Jos perintöverosi olisi ollut niin suuri, että se olisi jaettu kahteen maksuerään, käytettäisiin 1. eräpäivänä maksamaasi summaa maksamatta olevan 2. erän maksuun, ellet pyytäisi erikseen sen palauttamista.

Verojuristivastaus on julkaistu Taloustaidossa 20.6.2022.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu

Sinua saattaisi kiinnostaa

Miksi veronpalautustani on käytetty ennakkoveroon?

Minulle on määrätty vuonna 2020 ennakkoverot maksettavaksi kuudessa erässä. Olen maksanut kaikki ennakkoverot täsmällisesti määräpäivinä, myös 23.6. erääntyneen erän. Veronpalautukseni vuodelta 2019 piti tulla minulle 4.8.2020, sillä verotukseni valmistui 2.6.2020. Sain kuitenkin Verohallinnolta...

Lue lisää

Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki