Miten ilmoitan ateriakorvauksen veroilmoituksellani?

03.04.2020  |  Verojuristi vastaa

Sain viime vuonna ateriakorvausta muutamilta työmatkoilta. Työnantajani ei maksanut näiltä matkoilta päivärahaa, enkä voinut syödä lounasta työmaaruokalassa.

Tarkistan parhaillaan esitäytettyä veroilmoitustani Omaverossa. Ateriakorvauksia ei näy veroilmoituksellani. Pitääkö ateriakorvaus ilmoittaa veroilmoituksessa? Jos pitää, missä kohdassa ilmoitan ateriakorvauksen?

Verojuristi Juuso Loikkanen vastaa: 

Sinun ei tarvitse ilmoittaa ateriakorvausta veroilmoituksessasi. Ateriakorvaus on työnantajalta saatu verovapaa kustannustenkorvaus, jos edellytykset sen verovapaudelle täyttyvät.

Työnantaja voi maksaa ateriakorvausta verovapaasti työmatkoilta, joilta palkansaajalle ei voi maksaa päivärahaa, esimerkiksi kun päivärahan edellytyksenä olevat aika- tai etäisyysvaatimukset eivät täyty. Edellytyksenä on, että sinulla ei ole mahdollisuutta aterioida ruokailutauon aikana tavanomaisella ruokailupaikalla eikä ruokailua ole järjestetty esimerkiksi kurssipakettiin kuuluvana työnantajan kustantamana ruokailuna.

Jos työnantaja on järjestänyt palkansaajan ravintoedun kohdennetulla maksuvälineellä kuten lounassetelillä, palkansaajan tavanomaisena ruokailupaikkana pidetään mitä tahansa ruokailupaikkaa, jossa aterian voi maksaa kohdennetulla maksuvälineellä.

Jos kohdennettu maksuväline on palkansaajan käytettävissä myös työmatkalla, työnantaja ei voi maksaa palkansaajalle ateriakorvausta verovapaasti. Ateriakorvausta ei voi maksaa verovapaasti, vaikka työnantaja perisi palkansaajalta ravintoedun luontoisetuarvoa vastaavan määrän.

Palkansaajalla katsotaan olevan mahdollisuus ruokailla tavanomaisella ruokailupaikallaan myös silloin, kun työnantaja on tarjonnut kohdennettua maksuvälinettä palkansaajalle, mutta hän ei ole ottanut sitä käyttöönsä.

Työnantajasi on velvollinen ilmoittamaan tulorekisteriin maksamansa verovapaat kustannusten korvaukset, kuten esimerkiksi verovapaan ateriakorvauksen.

Tulosta

Oikeasti hyödyllistä tietoa arjen talousasioista

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.