Veronmaksajien selvitys: Päättäjät haluavat alentaa veroastetta – tai enintään pitää nykytasolla

28.05.2018  |  Vuosi 2018

Yli puolet Suomen talouspolitiikan keskeisistä päättäjistä on sitä mieltä, että kokonaisveroastetta tulisi seuraavalla vaalikaudella laskea. Kolmannes pitäisi veroasteen nykyisenä. Vain kahdeksan prosenttia Veronmaksajien kyselyyn vastanneista oli sitä mieltä, että veroastetta tulisi korottaa.

Asenteet olivat hyvin yhdenmukaiset niin poliittisten vaikuttajien, virkamiesten kuin järjestöjohtajienkin välillä. Tärkeimmäksi syyksi verotuksen keventämiselle kyselyssä nousi kotimaisen kysynnän ja kansalaisten ostovoiman lisääminen. Eri vastaajaryhmien tarkastelu osoitti, että virkamiehet painottavat erityisesti työllisyyden lisäämistä ja talouden dynamiikan vahvistamista sekä kilpailukyvyn parantamista.

Veronmaksajain Keskusliiton toimitusjohtaja Teemu Lehtinen pitää päättäjien asenteita lupaavina tulevan vaalikauden veropolitiikan näkymien kannalta.

”Kokonaisveroasteen laskemisesta tai korkeintaan ennallaan pitämisestä tuntuu nyt vallitsevan orastava yhteiskunnallinen konsensus. Sen varaan on hyvä rakentaa seuraavan hallituksen veropolitiikka.”

Lehtisen mukaan viime vaalikausi osoitti, ettei verojen jatkuva kiristäminen ole hyvä keino julkisen talouden tasapainottamisessa. Tällä vaalikaudella on puolestaan nähty, että verotuksen keventäminen voi olla toimiva osa hyvinvointiyhteiskunnan rahoituspohjaa turvaavaa talouspolitiikkaa.

”Toivottavasti mahdollisimman laaja yhteisymmärrys saavutetaan siitä, että ensi vaalikaudellakaan verotuksen kokonaistasoa ei ainakaan nosteta ja ansiotulojen verotusta kevennetään”, Lehtinen toteaa.

Lähes puolet kyselyn vastaajista oli sitä mieltä, että ansiotuloverotuksen progressiota eli kiristymistä tulojen kasvaessa tulisi Suomessa vähentää. Kolmannes vastaajista koki, että nykyinen progression taso on sopiva. Vastaajaryhmittäin tarkasteltuna ansiotuloverotuksen progression vähentämistä kannattivat etenkin virkamiehet sekä järjestöjen ja liittojen asiantuntijat.

Vastaajat ottivat kantaa myös yhteisöveron tasoon Suomessa. Valtaosa kannatti yhteisöveron säilyttämistä nykytasolla seuraavalla vaalikaudella. Vastaajista reilu kuudennes laskisi yhteisöveron tasoa. Vain kuusi prosenttia vastaajista kokee, että yhteisöveroa tulisi korottaa nykyisestä.

Veronmaksajien kysely lähetettiin 335 päättäjälle ajalla 4.2.–6.3.2018 tarkoituksena kartoittaa näkemyksiä talous- ja veropolitiikan kehityksestä Suomessa. Kyselyn kohderyhmänä olivat avainvaikuttajat seuraavista vastaajaryhmistä: kansanedustajat, poliittiset taustavaikuttajat, johtavat virkamiehet sekä järjestöjen ja liittojen johtajat. Lisäksi selvitettiin sidosryhmien tyytyväisyyttä Veronmaksajien sidosryhmätyöhön ja viestintään. Aula Researchin toteuttamaan kyselyyn vastasi 106 vaikuttajaa. Tarkempiin tuloksiin voi tutustua osoitteessa veronmaksajat.fi


Lisätiedot:
toimitusjohtaja Teemu Lehtinen, puh. 0400 414 652
viestintäjohtaja Antti Oksanen, puh. 045 857 8178

 

Kyselytiivistelmä (pdf)

Tulosta

Haluatko lisää hyötytietoa arjen talousasioista?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.