Mihin unohtui kannustaminen?

05.11.2012  |  Vuosi 2012

Kuluvalla vaalikaudella ei ole uudistettu verotuksen rakenteita, vaan kiristetty vähän joka puolelta.

Useimpien toimeenpantujen kiristysten ainoana perusteena näyttää olevan lisätuottojen puristaminen alijäämien kanssa painivalle valtiolle. Toisia on lisäksi yritetty kaupitella epämääräisellä solidaarisuusteemalla.

Jotain on veropolitiikan argumentaatiossa muuttunut edellisiin vaalikausiin ja aiempiin verouudistuksiin verrattuna.

Kannustamisesta ei juuri tällä hetkellä puhu kukaan.

Toisin on ollut takavuosien verouudistuksissa, joiden kantava teema oli pyrkimys kannustaa työntekoa ja ahkeruutta.

Näin oli jo Harri Holkerin hallituksen toimeenpanemassa vuosien 1989-1991 kokonaisverouudistuksessa, jossa laajennettiin veropohjaa ja samalla kohtuullistettiin erityisesti ansiotuloihin kohdistuvia veroprosentteja.

Vuonna 1993 Esko Ahon hallitus toteutti samaa ajatusta pääomatulojen verotuksessa ja yritysverotuksessa. Veroprosentteja alennettiin, mutta tulot saatettiin samalla entistä kattavammin verotuksen piiriin.

Laman jälkeen kaksi Paavo Lipposen hallitusta ja kaksi Matti Vanhasen hallitusta alensi asteittain palkansaajien, eläkeläisten ja yrittäjien ansiotuloihin kohdistuvia veroja.  Samalla painopistettä siirrettiin kulutusverojen suuntaan.

Kaikissa näissä muutoksissa oli nähtävissä johdonmukainen pyrkimys edistää verotuksen rakenteellisilla muutoksilla talouskasvua, kilpailukykyä ja työllisyyttä.

Tavoitteissa myös onnistuttiin hyvin.

Viime kädessä voittaja oli koko hyvinvointiyhteiskunta. Kohtuullistuvista veroprosenteista huolimatta verotuotot nousivat vuosi vuodelta uusiin ennätyksiin ja julkinen talouskin oli ennen nykyistä eurokriisiä hyvässä tasapainossa.

Nyt siis linja on ainakin väliaikaisesti muuttunut ja kannustaminen on jäänyt kokonaan pois päivänpolitiikan sanavarastosta.

Kakun leipomisesta ei juuri nyt tunnu kukaan kantavan erityistä huolta, kun keskitytään pelkästään kakun jakamiseen.

On siis palattu vanhaan ajatukseen yhteiskunnasta eräänlaisena nollasummapelinä, jossa kiinteänä pysyvää kansantuotekakkua viipaloidaan poliittisin päätöksin kansalaisten kesken. Yhden voitto on toisen tappio.

Ajatus staattisesta kansantaloudesta on houkuttelevan yksinkertainen, mutta samalla täysin harhainen.

Jos viime vuosikymmenten taloushistoria nousuineen ja syöksyineen jostakin kertoo, niin siitä, että tosiasiassa mitään yhteiskunnallista nollasummapeliä saati kiinteää kansantuotekakkua ei ole olemassakaan.

Talouden sukeltaessa myös tuen tarpeessa olevilta leikataan, vaikka kuinka yritettäisiin työpaikkansa säilyttävien veroprosentteja korottaa.

Ja vastaavasti kukoistava talous ja koheneva työllisyys mahdollistavat myös hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen ja turvaverkon rahoittamisen hieman kevyemmilläkin veroilla.

Viisaan verouudistuksen tekijä ei keskitykään pelkkään tulonjakoon, vaan pyrkii myös vaikuttamaan siihen, että riittävästi jaettavaa ylipäätään syntyy.

Kannustaminen kannattaa kaikille, joten siitä pitäisi alkaa taas puhua.

Teemu Lehtinen, toimitusjohtaja
Veronmaksajain Keskusliitto

Kolumni ilmestyi Taloustaito-lehdessä 7.11.2012

Tulosta

Haluatko lisää hyötytietoa arjen talousasioista?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.