Kiinteistöverokertymä kasvussa 2021

26.03.2021  |  Uutiset

Verohallinto kerää kiinteistöveroja tänä vuonna kunnille arvioilta 1 999 miljoonaa euroa. Kiinteistövero tuottaa tänä vuonna noin 59 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna.

Verohallinnon ennakkotietojen mukaan kiinteistöveron tuotto kasvaa yli yhdellä prosentilla 71 kunnassa edelliseen vuoteen verrattuna ja pienenee yli yhdellä prosentilla sadassa kunnassa. Kiinteistöveron tuotto pysyy liki ennallaan 138 kunnassa.

Ennakkotiedot perustuvat kiinteistötietoihin, joiden pohjalta Verohallinto määrää vuoden 2021 kiinteistöverot.

Kiinteistövero tilitetään kokonaisuudessaan sille kunnalle, jossa kiinteistö sijaitsee.

Ennakkotietojen perusteella 35 prosenttia kerätystä kiinteistöverosta jaetaan Uudenmaan kunnille. Pirkanmaan kunnat saavat kerätystä kiinteistöverosta arviolta 8,5 prosenttia ja Varsinais-Suomen kunnat 7,6 prosenttia.

Vuoden 2021 kiinteistövero perustuu kiinteistön vuoden 2020 verotusarvoon sekä kiinteistön sijaintikunnan määräämiin vuoden 2021 kiinteistöveroprosentteihin.

Syynä kiinteistöveron tuoton kasvuun tänä vuonna ovat kuntien tekemät kiinteistöveroprosenttien nostot ja kiinteistöjen verotusarvojen kasvu.

"Lopulliset tilastot voivat poiketa jonkin verran ennakkotilastoista. Esimerkiksi muutamana viime vuotena lopullinen maksuunpantu kiinteistöveron määrä on ollut noin 5–10 miljoonaa vähemmän kuin ennakkotilastoissa", kiinteistöverotilastoista vastaava ylitarkastaja Jenna Lempiäinen kertoo Verohallinnon verkkosivuilla.

Vuoden 2021 kiinteistöverotus valmistuu lokakuun lopussa, jonka jälkeen Verohallinto julkaisee lopulliset tilastot kiinteistöveroista.

TARKISTA KIINTEISTÖVEROILMOITUS, MAKSA VERO! Kiinteistönomistajien pitää tarkistaa ja tarvittaessa täydentää kiinteistöveroilmoitusta viimeistään 4.5.2021,  Vinkkejä kiinteistöveroilmoituksen 2021 tarkistajille

Minna Petäinen

 

Tulosta

Oikeasti hyödyllistä tietoa arjen talousasioista

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.