Palkkatiedot ajoissa tulorekisteriin – viivästymisestä seuraa myöhästymismaksu

19.01.2021  |  Uutiset

Tulorekisterin kaksi ensimmäistä toimintavuotta ovat olleet siirtymäaikaa, jonka aikana Verohallinto ei ole määrännyt myöhästymismaksua palkkailmoitusten viivästymisestä. Palkkatietojen ilmoittamisessa siirtymäaika päättyi vuoden 2020 lopussa.

Sekä Verohallinto että muut tiedon käyttäjät ovat määränneet muita seuraamusmaksuja myös siirtymäaikana.

Vuodesta 2021 alkaen Verohallinto määrää myöhästymismaksun, jos tulorekisteriin pakollisina ilmoitettavat tiedot maksetuista suorituksista ilmoitetaan tulorekisteriin maksupäivää seuraavan kalenterikuukauden kahdeksannen päivän jälkeen. Myöhästymismaksuja määrätään ensimmäisen kerran 9.2.2021.

Esimerkki: Palkka on maksettu 15.1., ja tiedot on ilmoitettava tulorekisteriin viiden päivän kuluessa eli viimeistään 20.1. Jos tietoja ei ole ilmoitettu 8.2. mennessä, määrätään myöhästymismaksu.

Myöhästymismaksua ei määrätä henkilölle tai kuolinpesälle, ellei kyse ole elinkeinotoimintaan tai maa- ja metsätalouteen liittyvän suorituksen ilmoittamisesta.

Jos tietoja ei ilmoiteta tulorekisteriin lainkaan tai tiedot ovat puutteelliset eikä maksaja oma-aloitteisesti korjaa laiminlyöntiä ennen verojen ja maksujen määräämistä, voivat tiedon käyttäjät määrätä laiminlyönnistä omia seuraamusmaksujaan sekä arvioida verotettavan tulon määrää.

Etuus- ja eläketietojen ilmoittamisessa vuosi 2021 on siirtymäaikaa, jonka aikana myöhästymismaksuja ei pääsääntöisesti vielä määrätä.

Minna Petäinen

Tulosta

Oikeasti hyödyllistä tietoa arjen talousasioista

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.