Verotulot: Verohallinto keräsi tammi-joulukuussa 68 581 miljoonaa euroa

28.01.2019  |  Uutiset

Verohallinnon tammi-joulukuussa 2018 keräämät verojen nettokertymät olivat yhteensä 68 581 miljoonaa euroa.

Verohallinnon verokertymissä ei näy Tullin keräämä arvonlisävero ja Trafin keräämät verot.

Kun Tullin vuonna 2017 ja vuoden 2018 tammi-marraskuussa keräämät arvonlisäverot huomioidaan, on verojen kokonaisnettokertymä kasvanut viime vuonna 1,7 prosenttia (1 130 miljoonaa). Luvuissa ei ole huomioitu muiden viranomaisten keräämiä veroja. Merkittävin muiden viranomaisten keräämistä veroista on Trafin keräämä ajoneuvovero. Vuonna 2017 Trafi keräsi sitä 1 169 miljoonaa euroa.

Henkilöasiakkaiden maksamaa tuloveroa kertyi tammi-joulukuussa yhteensä 30 289 miljoonaa, joka oli 503 miljoonaa (+1,7 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Ennakonpidätyksiä tästä oli 28 927 miljoonaa, ja ne kasvoivat edellisestä vuodesta 456 miljoonaa (+1,6 %).

Yhteisöjen tuloveroa kertyi tammi-joulukuussa yhteensä 5 949 miljoonaa (-2,5 %).

Arvonlisäveroa Verohallinto keräsi tammi-joulukuussa yhteensä 17 760 miljoonaa. Valmisteveroja kerättiin 7 414 miljoonaa euroa.

Verohallinnon verokertymissä ei näy Tullin keräämä arvonlisävero ja Trafin keräämät verot.

Verotulojen kehitys 2018

Minna Petäinen

Tulosta

Haluatko lisää hyötytietoa taloudesta?

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.