Verotuspäätöksissä virheitä – noin 2 600 asiakkaan verotusta oikaistaan

13.09.2021  |  Uutiset

Noin 2 600 suomalaisella on verotuspäätöksellään väärä verotuskunta vuosien 2018−2020 verotuksessa. Käytännössä joitakin henkilöitä on verotettu väärän kunnan kunnallisveroprosentin mukaan.

Osalta on peritty liikaa veroa, osalta liian vähän. Joukossa on myös niitä, joiden verotukseen virheellä ei ole ollut vaikutusta.

Virhe koskee joukkoa suomalaisia, jotka ovat vuonna 2018 tai sen jälkeen muuttaneet ulkomaille, mutta jääneet Suomeen yleisesti verovelvollisiksi. Verotuskunnaksi on tällöin merkitty se kunta, johon henkilö on palannut ulkomailta, vaikka joissain tapauksissa verotuskunnan pitäisi olla se kunta, jossa asiakas on asunut ennen ulkomaille muuttoaan.  

Verohallinto oikaisee näiden henkilöiden verotuksen vuosilta 2018−2020.

Verohallinnon arvion mukaan noin 1 200 asiakkaalle tulee oikaisun jälkeen maksettavaksi lisää kunnallisveroa ja suurin piirtein samansuuruisella joukolla kunnallisveroprosentti pienenee. Jos maksettavaksi tulee jäännösveroa, siitä ei peritä korkoa.

Verohallinto kertoo tiedotteessaan, että se ottaa yhteyttä kirjeellä niihin, joita virhe koskee ja oikaisee verotusta. Asiakkaiden ei itse tarvitse olla yhteydessä Verohallintoon.

"Yksittäiselle asiakkaalle verovaikutus on tulotasosta ja tehtävistä vähennyksistä riippuen pääsääntöisesti joitakin satoja euroja suuntaan tai toiseen.  Esimerkiksi 30 000 euron vuosituloilla yhden prosenttiyksikön muutos kunnallisverossa merkitsee laskennallisesti noin 300 euron muutosta kunnallisveroon", johtava veroasinatuntija Sami Varonen Verohallinnosta sanoo.

Minna Petäinen

Tulosta

Oikeasti hyödyllistä tietoa arjen talousasioista

Tilaa tästä Veronmaksajien ilmainen uutiskirje.
Voit peruuttaa sen koska tahansa.