Milloin autokauppa vaikuttaa tilikauden tulokseen?

16.3.2017  |  Verojuristi vastaa

Osakeyhtiölläni on ollut hyvä tilikausi ja tulos on mukavasti plussalla. Yrityksen tilikausi päättyy maaliskuun lopussa ja olen päättänyt, että yhtiö hankkii käyttööni tulevan työsuhdeauton.

Haluamassani autossa on pitkä toimitusaika, eikä sitä ehditä luovuttaa ennen kuluvan tilikauden päättymistä, vaikka se tilattaisiin heti. Onko mitään mahdollisuutta vaikuttaa kuluvan tilikauden tulokseen ja veroihin tällä autokaupalla?

Verojuristi Juha Salmikivi vastaa:

Työsuhdeauto on osa yhtiön kalustoa ja irtainta käyttöomaisuutta, jonka menojäännöksestä voidaan tehdä elinkeinotulon verotuksessa enintään 25 prosentin poisto. Poisto tehdään yhtenä eränä menojäännöksestä.

Menojäännös on verovuoden aikana käyttöönotetun irtaimen käyttöomaisuuden hankintamenojen ja aikaisemmin käyttöönotetun irtaimen käyttöomaisuuden poistamattomien hankintamenojen summa, josta vähennetään irtaimesta käyttöomaisuudesta verovuoden aikana saadut luovutushinnat ja muut vastikkeet. 

Jotta poisto voidaan tehdä, pitää käyttöomaisuus ottaa käyttöön tilikauden päättymiseen mennessä. Tässä tapauksessa auton hankintameno voisi olla mukana poistoissa aikaisintaan seuraavalla tilikaudella. Myöskään mitään varausta auton hankintamenosta ei voida muodostaa ja vähentää verotuksessa.

Poistona ei liioin saa vähentää suurempaa määrää, kuin mitä on verovuonna ja aikaisemmin kirjanpidossa vähennetty.

Tulosta