Autoilun verotus 6.9.2022

Käytetyn auton tuonti Suomeen

Tuotaessa käytetty auto maahan siitä on maksettava autoveroa. Veroprosentti on porrastettu ajoneuvon hiilidioksidipäästön perusteella. Autoverottomia ovat kuitenkin käytettyinä maahantuodut täyssähköautot, jos ne on otettu käyttöön jossain maassa ensimmäisen kerran 1.10.2021 tai sen jälkeen.

Mikäli autosta ei ole saatavilla hiilidioksidipäästötietoa, veroprosentti määräytyy auton kokonaismassan ja käyttövoiman perusteella verotaulukon mukaisesti.

Käytettynä Suomeen tuotavien autojen autovero määräytyy samanlaisen Suomessa jo aikaisemmin rekisteröidyn ajoneuvon verotason mukaan. Veroprosentti määräytyy ajoneuvon ensimmäisen käyttöönoton ajankohdan veroprosentin mukaan.

Autoveroa määrättäessä veroviranomaisen tulee varmistua siitä, että maahantuotavalle autolle ei määrätä enemmän veroa kuin vastaavissa Suomen rekisterissä olevissa autoissa on jäljellä. Käytettyjen autojen hinnat perustuvat markkinoilta kerättyihin hintahavaintoihin, joiden perusteella tehdään tilastollinen hinta-analyysi.

EU:n ulkopuolelta tuotavista autoista kannetaan autoveron lisäksi tulli ja maahantuonnin arvonlisävero. Autoverotuksesta vastaa Verohallinto. Tulli määrää kuitenkin tullimaksun, jos sen maksunvelvollisuus on olemassa.

Eräissä tapauksissa toisesta EU-maasta tuotavasta ajoneuvosta on suoritettava autoveron lisäksi myös ns. uuden kuljetusvälineen arvonlisävero.

Arvonlisäverotuksessa uusi kuljetusväline on ajoneuvo, joka on myyty enintään 6 kuukauden kuluttua sen ensimmäisestä käyttöönotosta tai sillä on ajettu enintään 6 000 km. Arvonlisäveroa ei enää määrätä autoveron perusteella.

Autoverotuksessa auto sen sijaan verotetaan käytettynä ajoneuvona, kun se on Suomeen tuotaessa ollut rekisteröitynä tai käytössä muualla kuin Suomessa. Lähtökohta on se, että autoa saa käyttää vasta, kun verot on määrätty ja maksettu. Pääsääntö on se, että Suomessa vakituisesti asuva henkilö ei saa ajaa Suomessa ajoneuvolla, josta ei ole maksettu autoveroa.

Autosta pitää tehdä käyttöönottoilmoitus, jos autoa käytetään Suomessa ennen rekisteröintiä. Käyttöönottoilmoitus ei ole autoveroilmoitus vaan se on tehtävä erikseen.  Autoveroilmoitus on tehtävä 5 päivän kuluessa käyttöönottoilmoituksesta. Autoveron maksamisen jälkeen Verohallinto ilmoittaa Liikenne- ja viestintä virastolle (Traficom), että autovero on maksettu, jonka jälkeen Traficom voi rekisteröidä auton, jos myös muut rekisteröinnin edellytykset täyttyvät.

Suomessa rekisteröitäväksi tarkoitettua ajoneuvoa saa käyttää väliaikaisesti ennen veronmaksua enintään kolmen kuukauden ajan, jos ajoneuvosta on tehty käyttöönottoilmoitus Verohallinnolle. 

Siirtolupa usein tarpeen

Ajoneuvon käyttö edellyttää lisäksi voimassaolevaa Eta-valtion rekisteröintiä tai siirtolupaa, joita myöntävät mm. katsastusasemat. Siirtolupa on pidettävä mukana, kun ajoneuvoa käytetään liikenteessä. Ajoneuvolla on lisäksi oltava Suomessa voimassa oleva liikennevakuutus.

Autoveroilmoituksen peruminen ei aina ole mahdollista

Autoveroilmoitus on mahdollista peruuttaa pääsäännön mukaan vain, jos ajoneuvo ei ole ollut verollisessa käytössä. Käytännöllä on merkitystä tilanteissa, joissa ajoneuvoa on käytetty käyttöönottoilmoituksen perusteella, koska ajoneuvon käyttö on pääsääntöisesti verollista käyttöä, josta määrätään täysimääräinen vero. Autoveroilmoituksen peruuttaminen ei siis ole pääsäännön mukaan mahdollista, jos ajoneuvo on otettu käyttöön Suomessa.

Tilanteessa, jossa ajoneuvoa ei ole rekisteröity, on mahdollista vaatia verotusta ajoneuvon käyttöajan perusteella. Verohallinto antaa uuden verotuspäätöksen, jossa on huomioitu käyttöajan perusteella myönnettävä vähennys.  Veroa määrätään kuitenkin aina vähintään 5 prosenttia täysimääräisestä verosta. Toinen vaihtoehto voi olla vaatia autoveron vientipalautusta, jos ajoneuvo viedään maasta pysyvästi muualla kuin Suomessa käytettäväksi.

Autoveroilmoituksen voi peruuttaa, jos ajoneuvoa ei ole rekisteröity tai otettu verolliseen käyttöön. Peruuttaminen on tehtävä yhden vuoden kuluessa veron eräpäivästä. Veroilmoituksen voi peruuttaa myös ennen kuin verotuspäätös on tehty. 

Autoveroprosentti määräytyy käyttöönoton ajankohdan mukaan

Päästötiedon ja auton painon perusteella määräytyviä veroprosentteja sovelletaan pääsäännön mukaan sekä uusina että käytettyinä verotettaviin autoihin. Veroprosentti määräytyy ajoneuvon ensimmäisen käyttöönoton ajankohdan veroprosentin mukaan.

Autoveroa määrättäessä veroviranomaisen tulee kuitenkin varmistua siitä, että maahantuotavalle autolle ei määrätä enemmän veroa kuin vastaavissa Suomen rekisterissä olevissa autoissa on jäljellä.

Henkilöauton verotuksessa sovelletaan päästötietoa, joka on merkitty tai pitäisi merkitä auton teknisiin tietoihin. Pakettiauton verotuksessa sovelletaan päästötietoa, joka on merkitty tai pitäisi merkitä 1.1.2008 tai sen jälkeen ajoneuvoliikennerekisteriin auton teknisiin tietoihin.

Käytetyn ajoneuvon verotusarvo on pääsääntöisesti vastaavan ajoneuvon yleinen vähittäismyyntiarvo Suomessa. Laskennassa otetaan huomioon ns. tavanomaiset alennukset, joka on 5 % lisättynä 750 eurolla käytetyn ajoneuvon pyyntihinnasta tai 1 500 euroa riippuen siitä, kumpi näistä johtaa suurempaan vähennykseen. Vähennyksen määrä on kuitenkin enintään 30 % pyyntihinnasta. Mikäli yleistä vähittäismyyntiarvoa ei pystytä markkinoilta määrittämään, käytetyn ajoneuvon verotusarvo voidaan laskea vastaavan uuden ajoneuvon yleisen vähittäismyyntiarvon perusteella.

Verotusarvo voidaan määrittää ns. pyyntihinnan pohjalta vähentämällä siitä tavanomaisia alennuksia vastaava määrä. Arvioituja pyyntihintoja alennetaan otantaharhan huomioimiseksi seuraavalla tavalla: 

Ajoneuvon ikä vuosina

Alennus (%)

0 - 2 

3 % - 10 % (Alennus kasvaa
täysien kuukausien perusteella)

2 - 8

10 %

vähintään 9

15 %

Auton ostajan osalta ongelmana on se, että autoveron laskupohja eli ajoneuvojen markkinahinta muuttuu jatkuvasti markkinoiden mukaan ja samankin ajoneuvomallin veron määrä voi vaihdella.

Verohallinto julkaisee tekemiään autoveropäätöksiä internetsivuilla. Näistä päätöksistä saa karkealla tasolla käsityksen autojen verotusarvoista ja autoveron määrästä.

Autoveron määrää voi arvioida myös Verohallinnon autoverolaskurin avulla. Laskuriin täytyy ilmoittaa ajoneuvon yleinen myyntihinta, ensirekisteröintipäivä ja hiilidioksipäästöjen määrä.

Käytetyn moottoripyörän tuonti

Käytetyn moottoripyörän verotusarvo on pääsääntöisesti vastaavan ajoneuvon yleinen vähittäismyyntiarvo Suomessa. Veroprosentti määräytyy samalla tavoin kuin uusien moottoripyörien osalta eli moottoritilavuuden perusteella.

Hintatiedot

Uusien ajoneuvojen hinnat perustuvat kaupallisten toimijoiden ilmoittamiin hintoihin. Ilmoitusten perusteella ylläpidetään uusien ajoneuvojen verotusarvotilastoa, jota varten uusia ajoneuvoja kaupallisesti maahantuovat toimijat ilmoittavat sen hinnan, jolla kyseistä ajoneuvoa yleensä tarjotaan myytäväksi Suomessa.

Käytettyjen ajoneuvojen hinnat perustuvat markkinoilta kerättyihin hintahavaintoihin. Kaikki hinnat muodostetaan tilastollisen analyysin avulla. Markkinoilta kerättyjen tietojen perusteella on muodostettu pyyntihinta, josta tehtävien tavanomaisten alennusten jälkeen saadaan ajoneuvon yleinen myyntihinta.

Ennakkoratkaisun hakeminen

Verohallinnolta voi hakea sitovan päätöksen eli ennakkoratkaisun siitä, miten Verohallinto toimittaa autoverotuksen. Ennakkoratkaisua voi hakea esimerkiksi ajoneuvon verotusarvosta ja autoveron määrästä. Käsittelyaika on todennäköisesti 1-2 kuukautta. Ennakkoratkaisusta peritään maksu, joka on 250 euroa. Ennakkoratkaisua ei kuitenkaan anneta, jos ajoneuvosta on jo annettu veroilmoitus.

Verohallinnon on noudatettava lainvoimaista ennakkoratkaisua, jos ennakkoratkaisun saaja sitä vaatii. Todellisten olosuhteiden täytyy vastata hakemuksessa kuvattua tilannetta.

Pakettiauton vero

Pakettiauton autovero perustuu auton yleiseen kuluttajahintaan sekä uusien että käytettyinä verotettavien pakettiautojen osalta. Veroprosentti on porrastettu polttoaineen kulutusta vastaavan hiilidioksidipäästön perusteella.

Mikäli tietoa pakettiauton hiilidioksidipäästöstä ei ole saatavilla, vero lasketaan auton kokonaismassan ja käyttövoiman mukaan määräytyvän laskennallisen päästön perusteella. Pakettiautojen autoverotus vastaa henkilöautojen verotusta.

Kookkaampien pakettiautojen suurempi tavarankuljetuskyky otetaan kuitenkin huomioon hiilidioksidipäästöön perustuvaa veroa vähentävänä tekijänä. Vähennys koskee kokonaismassaltaan yli 2 500 kilogrammaa painavia pakettiautoja. Näiden pakettiautojen päästöperusteisesta veroprosentista tehdään vähennys, jonka suuruus määräytyy auton kokonaismassan perusteella. 

Tuonti EU:n ulkopuolelta

EU:n ulkopuolelta tuotavasta ajoneuvosta on suoritettava autoveron lisäksi tulli ja maahantuonnin arvonlisävero. Ajoneuvosta on tehtävä tulli-ilmoitus maahantuonnin yhteydessä. 

Ajoneuvosta kannettavan tullin määrä on tullausarvosta:

* Henkilöauto

10 %

* Matkailuauto

10 %

* Pakettiauto 

 

   -  enintään 2 500 cm3

10 %

   -  yli 2 500 cm3

22 % 

* Moottoripyörä

 

   - enintään 250 cm3

8 %

   - yli 250 cm3 

6 %

Maahantuonnin arvonlisävero on 24 % vuonna 2022 tullausarvon ja tullin yhteismäärästä.

Muuttotavarana tuotu auto

Muuttotavarana tuotavien ajoneuvojen verohuojennukset poistuivat vuoden 2015 alusta alkaen. Siirtymäsääntö kuitenkin mahdollisti sen, että muuttovarana tuotavan auton autoverotuksessa myönnettiin huojennus vanhojen kumottujen sääntöjen perusteella, mikäli muutto Suomeen tapahtui viimeistään 31. joulukuuta 2017.

Autoveron vientipalautus

Ajoneuvon arvossa jäljellä olevan autoveron palautus on mahdollista, kun käytetty ajoneuvo viedään Suomesta pysyvästi ulkomailla käytettäväksi.

Palautusta määrättäessä ajoneuvon arvo määritetään samalla tavalla kuin käytettynä maahantuotavien ajoneuvojen arvo määritellään autoverotuksen yhteydessä.

Vientipalautusta voi hakea autoveron palautusta viennin perusteella sen jälkeen, kun ajoneuvo on viety ulkomaille. Vientipalautusta on haettava Verohallinnolta viimeistään 30 päivän kuluttua viennistä. 

 Vientipalautusta ei myönnetä ajoneuvosta, jonka ensimmäisestä käyttöönotosta on kulunut vähintään 10 vuotta. Ensimmäisellä käyttöönottoajankohdalla tarkoitetaan päivää, jolloin ajoneuvo on ensirekisteröity ulkomailla tai Suomessa.

Palautettavan määrän on oltava vähintään 500 euroa, jotta palautusta maksettaisiin. Veroa ei koskaan palauteta enempää kuin sitä on ajoneuvosta maksettu.

Tällä sivustolla oleva informaatio on luonteeltaan yleistä tiedotusta, eikä sitä ole tarkoitettu yksilölliseksi veroneuvonnaksi tai konkreettisten päätösten perusteeksi. Sisältö pyritään pitämään ajan tasalla, mutta tekstien oikeellisuutta, kattavuutta tai ajantasaisuutta ei voida taata.

Tulosta sivu
Veronmaksajat Puolenpitoa
Veronmaksajain Keskusliitto
Kalevankatu 4, 00100 Helsinki